sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Ei pöllömpää



Onneksi tuli ihana keväinen päivä tähän loman lopuksi! Iloksemme olemme muun perheen kanssa säästyneet vatsataudilta, ja mieskin on paranemaan päin. Minut valtasi heti aamusta loistofiilis (hyvät yöunet ja upea auringonpaiste), joten päätin paistaa aamupalalle vohveleita. Pienellä vaivalla saa heti aamusta kotiin hyvän tuoksun ja suut hymyyn. Mielessä kävi, että siihen, kun pääsee kahvittelemaan Kesähuoneeseen, ei ole enää pitkä aika! Nyt se on vielä liian kylmä..ja öööh, jonkun pitäisi laittaa oveen kahva takaisin, sillä tempaisin sen jälleen irti joulukuun suojasäällä oven ollessa kovin turvoksissa.;)







Vielä eilen tuntui, että loma on jotenkin lipunut sormien välistä, kun olen koko viikon ollut hieman puolikuntoinen flunssan vuoksi, ja sitten vielä yrjö tuli kutsumatta vierailulle. Harmaa sää ei ole innostanut kuvaamaan mitään ja olo on ollut nuutunut. Tänään sitten otin jo kuvia ensi viikon Kukkailotteluun (kuvien kukat liittyvät aiheeseen, vaan lopullista muodon paljastan vasta, kun julkaisen postauksen). Kukkien kanssa puuhastelu ja niiden kuvaaminen on ihanan rentouttavaa puuhaa! Niin on tosiaan pienestä ihmisen mieliala ja onni kiinni, että tämän aurinkoisen ja kevättä lupailevan päivän iltana loma tuntuukin varsin onnistuneelta ja ihan tyytyväisin mielin voin palata huomenna töihin. Katse ja mieli on tänään kääntynyt kohti kevättä ja kesää!






Toivottavasti teilläkin on kiva päivä takana! 
Iloista viikkoa!

Taina 


Tämän viikon Kukkailotteluun!🌸

12 kommenttia:

  1. Voi ei! Sait sitten molemmat taudit. Täällä meillä mies kotiutui Lapinreissusta ja on nyt sairastanut koko viikonlopun "miesflunssaa"! Kyllä flunssakin vielä, mutta "Yrjö" kylässä...ei kiva!
    Mun teki tänään päivällä mieli lättyjä ja nyt näin nämä sun vohvelikuvat...lurps ja nam!
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, ei, en onneksi! Mulla on onneksi vain sitkeä flunssa ja miehellä vatsatauti, joka sekin onneksi on ohi, vaikka vointi ei hänellä ihan täys kymmpi vielä olekaan.
      Meillä on pojat pyydelleet mustikkalettuja isänpäivästä saakka. Samalla reseptillä tein kyllä vohveileita jossain vaiheessa, kun en jaksanut sitä lettujen paistamisen vaivaa. Vaan on ne letut vielä parempia kuin vohvelit!:)

      Viikko saatu kivasti käyntiin. Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Voi ikävä tuota yrjöäkin, kun vielä tuli kaiken lisäksi kylään..:(
    Aurikoista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele!<3 Vatsatauti on kyllä noista tartuntataudeista ällöttävin. Onneksi se on nykyään ollut harvinainen vieras, kun pojatkin on niin isoja.:)

      Kivaa viikkoa! Tänään oli jälleen upea päivä.:)

      Poista
  3. Toivottavasti pöpöt on voitettu ja kevät saa alkaa!
    Se ajatus jo kesähuoneen kahvihetkistä saa todella mielen innostumaan!
    Ihana aamupala ja hyvältä näyttää tulppaanit!

    Keväistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Njaa, njaa...kurkku tuntuu TAAS kipeältä, vaan eipä auta. Muuten suunta on ylöspäin, kiitos!<3
      Heh, jo ajatus Kesähuoneessa istuskelusta saa sykkeen laskemaan ja mielen iloiseksi.:)
      Ihanaa viikkoa Susanna!

      Poista
  4. Voihan kesähuoneen kahva :D. Mutta sitäkin ihanempaa, kun turvonnut ovi päättää palata takaisin kuosiin ja pääset taas fiilistelemään.

    Alkoi itselläkin lasikusitin sammalpallot ja erityisesti siellä edelleen nököttävä joulukuusi ;) näyttää jotenkin turhan talvisilta, kun mieli tekis jo raivata yrteille tilaa Kekkilän laatikkoon. Mutta tarvii nyt kumminkin sen aikaa odottaa, että jäinen multa sulaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eh, voisi luulla, että olen jotenkin riuska, vaan ovenkahvassa taisi olla kyse paitsi suojasäästä, siitä, että kahvan kohta on aika haperoa puuta. Mies suunnitteli, että kovettaa sitä jollain massalla, ettei ensi talvena jälleen ole tämä sama pulma.;)

      Kyllä on kuule kevättä rinnassa täälläkin! Mulla on tarjottimella avocadon kasvatusviritelmät ja sitruunamelissaa juurtumassa ja basilikaa ajattelin myös...Kuulema tuolleen juurruttamalla saa paljon helpommin lisättyä yrttejä. Luin tänään tuolta Luomulaakson Marialta!:)

      Poista
  5. Ihania kivia Taina! Mun lempparit on noi tulppaanikuvat, joissa on sipulitkin! Niin ihanan erilaiset! ❤️❤️❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!<3 Nuo tulppaanit sipuleineen on kyllä minustakin ihanat.:) Nämä pari kuvaa ovat sellaisia fiilistelykuvia.;D

      Poista
  6. Flunssa ja kurkkukipeä on iskenyt tänne. Harmittaa, kun on ollut niin hienoja ilmoja, niin ei ole jaksanut lähteä ulos kuvailemaan.
    Sisällä olen kuvannut kukkia siitäkin edestä. Tulppaaneita ja sipuleita ;) Taitaa olla ensiviikon kukkailottelun teema tulppaanit ja sipulit :D
    Mutta se on tosi asia, että kuvatessa unohtuu kaikki muu, kun etsii sitä oikeaa kuvakulmaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että!:( Toivottavasti menee pian pois, hus, hus!<3 Mulla on myös kurkku jälleen kipeänä. En ala! Yritän vain porskuttaa...
      Heh, suattaapi olla!;)) Kuvaaminen on inspiksen iskiessä parasta nollausta.:)

      Poista