perjantai 23. syyskuuta 2016

Kukkailottelua - Syyspäivien auringot



Meidän lähistöllä on pelto, joka kasvaa tänä vuonna auringonkukkaa. Viime viikon Kukkailottelussa Sadun upeissa kuvissa olimme siellä kukkien keskellä pellossa. Tällä kertaa oma ilottelukimppuni on samasta pellosta peräisin.

En ole koskaan ollut keltaisen ystävä. Musta-harmaaseen värimaailmaan keltainen sopii kuitenkin loistavasti pienenä piristysruiskeena. Viime viikot onkin saatu nauttia ihan parhaista syyssäistä ja aurinkoisista päivistä. Näissäkin kuvissa on auringon leikkiä ja nuo keltaiset syysauringot maljakossa. Ilmeisesti nuo pienemmätkin ovat jotain eri lajiketta auringonkukkaa, sillä niilläkin on korkeutta sellaiset pari metriä...?


 




Viime kevättalvella ripustin tuonne ikkunaseinälle magnoliajulisteen. Habitaresta nappasin mukaani Vepsäläisen osastolta kuvissa näkyvän julisteen, jossa on kuvassa pitkäaikainen tuolihaaveeni eli Jacobsenin Muna-tuoli. Nyt mulla sitten on.:P Lisäksi taustan petrooli väritys tuntui syksyyn paremmalta kuin magnolian hento vaaleanpunainen. Niinpä siis rullasin magnolian odottamaan ensi kevättä, ja tilalle vaihdoin hieman värikkäämmän julisteen, jossa on nyt ripaus tuota keltaistakin. Noiden ensimmäisessä kuvissa näkyvien julisteiden tilalle mun tekisi mieli hankkia jotkut vihertävät valokuvajulisteet. Tuli sellainen visio.;)


 





Viime viikolla löitte minut jälleen ällikällä, kun olin jo melkein valmis heittämään hanskat tiskiin tämän Kukkailottelun suhteen: niin paljon linkkaajia, Instassa osallistujia ja kannustavia kommentteja! Kiitos!<3 Katsotaan nyt siis rauhassa Kukkailottelun jatkoa.:) Toisaalta jouluun ei ole enää pitkä aika, ja yleensä joulun lähestyessä koteihin tupsahtelee kivoja asetelmia, kukkia, oksia, käpyjä. Myös viherkasvit käyvät Kukkailotteluun tai vaikka kauniit ruskalehdet!



  
 


Kotini on helmeni
Pieni Lintu
Talossa No 23
Floral Passions
Katson ikkunasta
Ruusun tuhkaa
Viikarivartti
Paiqo
Lumikallio
Villa Kotiranta

  
Tule sinäkin jakamaan iloa ja osallistu Kukkailotteluun alla olevan linkin kautta! Linkki on auki sunnuntai-iltaan saakka. Liitä postaukseen linkki tänne Mansikkatilan maille. Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin #kukkailottelua@mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!<3

Mun superkiireinen ja työntäyteinen viikkoni alkaa onneksi kääntymään kohti viikonloppua. Kunhan huomisen työpäivän jaksan, niin lauantai-iltana ja sunnuntaina otankin todella rennosti. Ensi viikosta on oikeasti tulossa huomattavan paljon kevyempi!;)

Ihanaa, kukkien kaunistamaa viikonloppua!<3

Taina





35 kommenttia:

  1. Ihania keltaisia piristysruiskeita :)
    Hyvää viikonloppua ja kiitos kukkailottelusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Mona!<3 On ollut niin kiireistä, että jouduin miettimään tätä bloggaamista...mutta hölmöä olisi lopettaa sellainen, josta saa iloa ja energiaa.;) Mukavaa syyssunnuntaita!<3

      Poista
  2. Eiii.. ei saa lopettaa, kun juuri mainostin tätä linkitystä meidän porukassa <3
    Aivan ihanat nuo auringonkukat!
    Rentoa perjantaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa, ja olen ihan otettu, että olet mainostanut Kukkailottelua!<3 Kiitos!<3 On ollut väsymystä ilmassa ja blogi on joutunut siksi tarkastelun alle, mutta totesin kuitenkin, että tämä on asia joka paitsi vie aikaa, myös antaa paljon. Lisää Kukkailottelua luvassa siis...:)

      Poista
  3. Juu älä ihmeessä lopeta, mäkin meen kohta katsomaan millaisia kukkia löytyy Toisilta kotinurkilta ;) Rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI, siellä varmasti kukkii!<3 Ihan kateellisena katselin sun ja Sadun eilisiä kuvia.:/ Olisi ollut niin kiva lähteä teidän kanssa! No, työt on hoidettava, minkäs teet. Mukavaa sunnuntaita!<3

      Poista
  4. Keltainen ja harmaa - kyllä! Mahtavan ihana yhdistelmä.
    Aivan ihana kuvasarja.
    Tähän vuodenaikaan tuntuu mukavalta nauttia pian kuihtuvista kukkasista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita!<3 Se on just noin! Kävin taas eilen tuolta pellolta hakemassa uuden kimpun eteisen lipastolle, miten upeasti kukkaset hehkuivat siinä harmaassa syysillassa!:)

      Poista
  5. Miten tunnelmallisia kuvia taas. Minä rakastan auringonkukkia, etenkin juuri niitä isoja auringonkukkapeltoja. On ihanaa, kun syyskuussa ne kukkivat täyttä vauhtia, vaikka muuten luonto alkaa jo hiipiä kohti talvilepoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Varpuslintu!<3 Olen niin iloinen siitä pellosta!:) Töihinkin olen vienyt auringonkukkia pariin otteeseen ja kotona kukkia on myös Kesähuoneessa, ja silti se pelto on hurjan iso ja täynnään kukkia.:)

      Poista
  6. Itse en oo nyt hetkeen osallistunut kukkailoitteluun, mutta kyllä täällä jatkossa ollaan mukana tosin en ihan joka kerta mut kuitenkin! joten älä lopeta, ihana katella muiden kukkasia, ne kun on kauniita!
    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hätää! Kukkailottelu jatkuu, sillä viime viikolla osallistujia oli taas runsaasti, ja itselläkin kiire töissä pitäisi hieman hellittää tulevina viikkoina.:) Kukista on niin paljon iloa! Kivaa sunnuntaita!

      Poista
  7. Ei sua kuule nyt helpolla päästetä <3
    Kyllä kukkia löytyy vuoden jokaiseen kukkailotteluun :)
    Oih nuo auringonkukat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3
      Olis siellä sullekin auringonkukkia..;) Olispa kiva tavata! Just nyt olo tuntuu flunssaiselta, mutta yritän pistää kampoihin...

      Poista
  8. Kaunis keltainen, ihana auringon väri.. se sopii todella hyvin harmaaseen. Upeita kukkia ja valoittavaa kukkailottelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Olen otettu kaikista kauniista sanoistasi!:)

      Poista
  9. Kaunista, jälleen! :) Mulla alkaa kukkailottelu muuttua haastavaksi, kun luonto talvistuu silmissä. Mukana silti olen ehdottomasti ja yritän keksiä uuden näkökulman kuviini! :D Ihanaa viikonloppua Taina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera osallistumisesta ja kannustuksesta!<3 Haasteita riittää jälleen myös vähenevän valon vuoksi, kuvista tulee suttuisia hämärässä. Ei auta kuin olla suunnitelmallisempi. Mä tykkäisin tehdä tätä enemmän fiilispohjalta, mutta minkäs teet näillä leveysasteilla.:/ Ihanaa sunnuntaita!<3

      Poista
  10. Eihän Kukkailottelua voi lopettaa! :) ihan höpsisajatus tuollainen...
    Ihanat kukat, ja upea tuo juliste! *miksen minä siihen messuilla törmännyt, höh* ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana!<3 Sait mut nauramaan!:D
      Mulle olis kuule sulle yksi tuollainen juliste, jos haluat.:) Ajattelin, että joku muukin ehkä tykkäisi, ja näköjään niin olikin.:D

      Poista
  11. Oi kauheaa! minulta oli jäänyt kokonaan huomaamatta, että olit ajatellut pistää kukkailoittelut pakettiin! Sehän oh ihan mahtava idea, joten älä luovuta Taina! Nytkin osallistuneita on tosi paljon! Ja kyllä se on hassua, miten ne postaukset, joista ajattelee ihmisten tykkäävän, ei yleensä ole niitä, jotka keräävät eniten kommentteja. Jännää tää bloggaaminen. Ja heiiii! Sulla on uusi mahtava lookki täällä! Hieno banneri! Mä oon kai lukenut viime aikoina niin paljon mobiilisti, etten ole edes huomannut! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, en mä nyt ihan kokonaan meinannu lopettaa, mutta mietin haasteen harventamista. Paremmin tämä kuitenkin toimii minusta viikottaisena haasteena, kerran kuussa olisi turhan harvoin itsellenikin. Siispä jatketaan samaan malliin.:)
      Toi banneri on nyt ensimmäinen, jossa mulla ei ole kuvia, tuollainen harjoitelma.:P Mietin, että jos ostaisin valmiin pohjan. Säkin taisit tehdä niin? Ja sulla on niin ihanan raikas blogiasu!<3
      Ihanaa, kun ennätit mukaan Kukkailotteluun! Kivaa viikkoa!:)

      Poista
    2. Joo, ostin valmiin pohjan, johon väsäsin itse bannerin. Oli helppoa eikä kauhean kallista. Itsekin olen nyt tyytyväinen. :)

      Poista
    3. Kiitos, kun vastasit!<3 Kaunis on blogisi aina ollut, nyt vieläkin kauniimpi.:) Täytyy nyt harkita, josko syyslomalla ois aikaa jälleen blogin vääntelyyn.:D

      Poista
  12. Keltainen ja musta tai harmaa toimivat niin hyvin yhdessä! Tuossa julisteessakin on upeat värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Huopalintu!<3 Ihanaa, kun olet mukana Kukkailottelussa!:)

      Poista
  13. Raikkaan näköisiä nuo auringonkukat ja ihanan pieniä ja sieviä. Ihastuin tuohon munajulisteeseen, tosi hieno. Mies kiinnitti huomiota perhosjulisteeseen, ei varmaan muuta nähnytkään perhosmies kun on. Tykkään tästä kukkailoitteluideasta ja kuvatkin ovat olleet valmiina. Ollut vain vähän kiire.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teresa!:) Sulla on ollut todella hyvä syy kiirelle.<3 Sama vaivaa muakin, vaikkei ole edes pientä ihmisalkua hulehdittavana.:) Tämä viikko oli ihan järisyttävän täynnä ohjelmaa, ja sellainen aina ahdistaa mua ehkä enemmän kuin mikään muu. Moni valmisteluja vaatinut juttu tuli tehtyä valmiiksi, joten nyt helpottaa varmasti.:D
      Nuo mustalla seinällä roikkuvat perhos- ja sulkataulun olen ostanut Deseniolta. Sinne meinasin suunnata myös niitä valokuvajulisteita tutkimaan.;)

      Poista
  14. Kauniita kuvia! Lähdin nyt ensimmäistä kertaa mukaan kukkailoitteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna!<3 Jep, kävinkin jo ihastelemassa kauniita kukkasia blogissasi.;) Hienoa saada sinut mukaan Kukkailotteluun, tulethan toistekin!:D

      Poista
  15. Se teidän auringonkukkapelto oli ihan huikean ihanan näköinen! Ihan satukukkametsä tai jotain. Voi että, sulla onnellisella on nyt Muna-tuoli. Se on mullakin pitkäaikainen haave - saa nähdä saanko koskaan toteutettua... Kiitos kun muistuttelit Kukkailoittelusta! Mulla oli mennyt taas tämä postauksesi ohi ja tänään postasin omani vauhdilla kun olin niin iloinen aikaansaannoksestani :) Tsemppiä vauhtiviikkoon ja sitä ennen vielä kauniita unia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, se todellakin on ihana paikka!Aika monta kertaa viikossa on tullut poikettua sinne kukkien keskelle.:)
      Vielä kyllä haaveilen ihan oikeasta Muna-tuolista.;) Kööpenhaminassa istuskelin sellaisessa hotellin aulassa. Oikein kiva oli istua.:D
      Mukavaa viikkoa Anu!<3

      Poista
  16. Niinpä!:) Harmi, meni tuo linkitys umpeen! Toivottavasti ensi viikolla onnistuu.<3

    VastaaPoista