perjantai 9. syyskuuta 2016

Kukkailottelua - Anemonet ja ruusut



Arkiviikon kuvioihin mulla on tainnut jo vuosia kuulua kukkien ostaminen suurinpiirtein kerran viikossa. Yleensä viikonloppua kohti mentäessä haluan kotiin jotain elävää, tuoretta ja kaunista, siis kukkia. Siitähän tämä Kukkailottelukin sai alkunsa! Kesäaikaan kerään yleensä kukat luonnosta tai pihalta, ja toisinaan muulloinkin kukkien virkaa ajavat marjojen varvut, oksat tms. luonnon antimet.








Tällä viikolla menin tuttuun tapaan Kukka ja Sisustus Neilikkaan, sillä näin kukkaupan Fb-sivulta, että Tiinalle oli tullut anemoneja. En edes muista, milloin mulla on ollut niitä viimeksi, joten niitähän oli pakko saada! Anemonien seuraksi valitsin kolme nuden väristä suurta ruusua. Taidan olla jälkijunassa tämän värin kanssa, mutta mm. mun tuorein laukkuostokseni on nahkainen, nuden värinen laukku. Ihana väri! Eikä haittaa pätkääkään, vaikkei se varsinaisesti ole yhtään syksyinen väri.:)











Kukkailottelun edellisviikon satoa on joka kerta ilo esitellä! Kiitos kaikille viime viikon aikana Kukkailotteluun osallistuneille!<3

Floral Passions
Kivempi blogi
Katson ikkunasta
Willa Lemmelle
Ruusumäki
Arjen Helmiä
Antaa kaikkien kukkien kukkia


On siis jälleen aika Kukkailotella.:) Jaa sinäkin kukkapostauksesi (postauksen sisällön ei tarvitse koskea kukkasia, mutta kuvien ainakin osittain kyllä) tai kukkakuvasi Instagramissa! Alla oleva linkki on auki sunnuntai-iltaan saakka. Liitäthän postaukseesi linkin tänne Mansikkatilan maille, ja käydään kommentoimassa kaikkia osallistujia!<3 Instassa olet mukana lisäämällä kuviin #kukkailottelua #mansikkatilanmailla.

Minulla on tarkoitus suunnata tänään töistä suoraan Habitare-messuille. Ennakkoon odotukset on erittäin korkealla sen perusteella, mitä olen mm. uusimmasta Avotakasta lukenut. Sunnuntaina puolestaan on luvassa talkoohommia risteysvahtina SM-duathloneissa. Mielenkiintoinen viikonloppu tulossa.:)

Aurinkoista ja rentouttavaa viikonloppua!
Taina

26 kommenttia:

  1. Oi,oi miten kauniit kuvat.Hyvää viikonloppua sinne.

    VastaaPoista
  2. Kaunista! Perjantai tulee aina jotenkin yllättäen ja nopeasti - löytäisinköhän mä vielä jostain kukkia kuvattavaksi? Tai löytäisinköhän mä vielä sellaisia kukkia, joita en ole tähän mennessä kuvannut. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera!<3 Tosiaan viikot vierii nopeaan. Tuntuu, että koulun alusta ois jo vaikka kuinka kauan, vaikka vasta kolme viikkoa.
      Mukaan vain kukkailotteluun! Ulkoakin löytyy varmasti jotain kukkivaa tai kukkia muistuttavaa.;)

      Poista
  3. Oi rakastan anemoneja, ei niitä vain usein ole tarjolla kukkakaupoissakaan. Ihanan tunnelmallisia kuvia ja pakko kysyä tuosta lasipullosta, mistä olet löytänyt? On kaunis sekin. Kivaa viikonloppua Taina! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama!:) Yleensä niitä taitaa olla kukkakaupoissa sydäntalvella.:)
      Pullon ostin Hyvinkäältä siellä kesäreissulla pysähdyttyämme syömään, erään vaatekaupan loppuunmyynnin sisustusta. Veikkaisin Annon pulloksi! Maksoin 25 euroa, joten mielestäni tein aika hyvät kaupat.
      Mukavaa viikonloppua Outi!<3

      Poista
  4. Nykyään saa sesonkikukkia lähes ympäri vuoden!
    Anemonet miellän edelleen talven ja kevään kukiksi, mutta nyt niitäkin saa jo syyskuussa!
    Kauniita ne aina ovat, kruunuvuokko muuten suomeksi.

    Kiitos taas kukkailottelusta, Taina!
    Kaikilla niin kauniita kukkia taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen mielikuva mullakin on, että olen niitä sydäntalvella ja alkukeväästä ostanut aiemmin. Missähän nämä kaunokaiset kasvavat luonnostaan...:)
      Kiitos ihana Susanna innookkaasta ilottelusta!<3 Hyvää viikonloppua!

      Poista
  5. Ihania nuo on ��
    Ai päätit sitten kuitenkin mennä ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva laittaa viestiä kännyllä, kun kaikki tulee tuplana :)

      Poista
    2. Kiitos Satu!<3 Heh! Tiedän niin tuon tuplakommentoinnin!:DD Ei hätää, poistan aina ylimääräiset pois!
      Ja joo, sorruin sitten kuitenkin, kun tuli vielä yksi viesti...Mut ei pitäis olla paha rasti. Kestää vain pari tuntia mun urakkani.;D

      Poista
  6. Kauniita asetelmia! Hauskaa messuilua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matkatar!:) Oli hyvät messut! Nyt pitäisi jaksaa käydä ne läpi...:/

      Poista
  7. Hempeä asetelma, vuokot ovat niin kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hempeä tosiaan.:D Mietin jo, että muistuttaako nää liikaa jotain tasavuosi synttärikortin kuvaa.;D No, tykkään silti!

      Poista
  8. Aivan taivaallinen väriyhdistelmä! eka kuva on ihan super - tuo hienoinen hehku ruusussa, ah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta!<3 Nuo ruusut on kyllä ihan poikkeuksellisen upeita!:)

      Poista
  9. Kiitos!<3 En ole ollut oikein ruusu-tyyppiä, mutta tämä ovat minustakin niin upeita, ja sopivay hyvin anemonien seuraksi.:)
    Ihanaa viikonloppua sinulle!<3

    VastaaPoista
  10. Kauniita kukkia :) Sinut on myöskin haastettu blogihaasteeseen/tunnustukseen: https://uuttavanhaakasintehtyakaunista.blogspot.fi/2016/09/88-blogger-recognition-award.html Käy kurkkaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria!:) Ja kiitos haasteesta! Kävinkin jo kurkkimassa.:D Kaunis blogi sinulla.<3 Olen aina kauhean otettu siitä, kun löydän oman blogini jonkun toisen bloggarin sivupalkista. Sinun palkistasi sen löysin.<3 Yritän ennättää vastata haasteeseen, ja varmasti tulen toistekin blogiisi!

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos Huopalintu!<3 Sulla on jälleen niin upeat kukat ja kuvat Kukkailottelussa.:)

      Poista
  12. Ihana postaus ja hienot kuvat.
    Kiitos, että kävit blogissani. Yritän taas elvyttää syksypimeille ja talvikeleille blogiani.
    Kiitos kauniista sanoistasi kodistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arleena!<3 Sulla on niin hyvä silmä ja tyyli, tykkään siitä kovasti! Kotiasi on helppo kehua.:) Kyllä mullakin on postaustahti hiljentynyt edellisvuosista. Yritän jokatoinen päivä postata, mutta harvoin ehdin. Aiemmin saatoin postata joka päivä...;D

      Poista
  13. Ihania kuvia, niin sinun kuvat kuin viime viikon kukkailottelijoiden kuvat. Ja ehdinpäs minäkin tällä kertaa mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija!<3 Todella mukavaa, että pääsit mukaan Kukkailotteluun! Niin ihana kimppu sulla.<3

      Poista