keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Just ihanaa!



Pitkä viikonloppu edessä, vähän kuin olisi kolme perättäistä perjantaita, eikä lainkaan aikaisia aamuherätyksiä. Kaiken lisäksi säätiedotukset lupaavat aurinkoa ja lämpöä. Eipä ihme, että askel on tänään kepeä ja huoleton.:)

Satamassa kahvittelun lisäksi touhusin jälleen pihalla pari tuntisen. Lihakset anelevat armoa aina viime metreillä, mutta siltikään ei malttaisi lopettaa kukkapenkkien kuopsuttelua! Vaan nyt kelpaa, sillä etuporras tuli siivottua samalla ja kesäkukkakausi korkattiin nyt virallisesti.







Kävin ostamassa hieman ulkokukkia, puolet Villiviinistä ja puolet Kukka ja Sisustus Neilikasta. Alunperin suunnittelin ostavani ihan vain orvokkeja tässä vaiheessa, mutta mulle tyypilliseen tapaan ihastuin kukkiin, jollaisia mulla ei ole aiemmin ollut. Toki myös vanhoja tuttuja, hyväksihavaittuja kasveja (lähinnä vihreitä) tuli hankittua. Uuden, keväisemmän ovikranssin ostin pari viikkoa sitten Pentikiltä.





Etuoven molemmin puolin on nyt ruukut, joissa on kaksi tummaa, melkein mustaa petuniaa, yksi lankaköynnös ja yksi hopeaputous. Petuniat ja hopeaputoukset ovat Kukka ja Sisustus Neilikasta. Lankaköynnökset, amppelin neilikat sekä yksivuotinen rungollinen malva ovat puolestaan Villiviinistä.





Vähänkö ihanaa!<3

Taina

P.S: Kukkailottelu tulossa jo huomenna! 

16 kommenttia:

  1. Kauniita istutuksia <3 Tuo rungollinen malva vaikuttaa tosi kivalta, samoin nuo tummat petuniat.

    Mä en ole vielä saanut ajateltua kunnolla edes niitä orvokkeja :D Mutta pitkä viikonloppu tuntuu kyllä nyt ihanalta. Ukkokultakin kotiutuu töistä (tai siis kotiutuu ja kotiutuu, kun mökillä ollaan) aamusta ja sitten saadaankin olla rauhassa möksällä sunnuntai-iltaan asti. Haravointihommia jatketaan vielä hetki ja sitten en tiedäkään mitä tehtäis. Aurinkotuolit kaivettiin kyllä jo tänään esiin ja kiva niissä oli vähän pötkötellä lämmössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija!<3 Juuri malva ja petuniat ovat sitä uutta itselleni, jota en voinut vastustaa..orvokkisuunnitelmista huolimatta.:)
      Mietin just, että lähtiskö lenkille vai tarttuisko lapioon ja pihahommiin. Vaikea valinta.;) Teillä on siellä mökillä niin ihana luonto ympärillä, että eipä siinä kannata kauheasti mitään miettiä, edes niitä orvokkeja, vaan pelkästään nauttia ja ladata akkuja!<3 Ihan parasta, kun sattuu vapaat ja säät kohilleen.:D

      Poista
  2. Kauniit istutukset, ovikranssi on aivan ihanan kepeä ja kesäinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!<3 Mulla on kransseja varastossa varmaan kymmenen erilaista, mutta edellisestä ostoksesta on aikaa. Tämän nähtyäni en edes miettinyt kahta kertaa. Näissä on kuitenkin monen vuoden käyttöikä.:)

      Poista
  3. Sullahan on täysi kesähöyry päällä :) Aivan ihana tuo istutus, jossa tummaa petuniaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niinpäs onkin!:D Oisko tää joku auringosta johtuva ADHD?;D
      Mä ihastuin noihin petunioihin kans heti.:)

      Poista
  4. Onpas ihania kukkasia!
    Tästä kukkakuumeeni saa vaan nostetta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen!<3 Olen siinä uskossa, että yöpakkaset on nyt menneet. Jos joku yö sellaista on luvassa, niin täytyy nostella ruukut sisälle ja peittää amppeli harsolla. Teillä siellä Kainuussa on tainnut jatkua tätä lämpöä itse asiassa pidempään kuin täällä meillä!:) Ei siis ihme, jos sua vaivaa kukkakuume!;D

      Poista
  5. Pakko todeta...että vähänkö ihanaa! :)Huomiseen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Sitä juuri!:) Linkki aukeaa tänään, kunhan saan postauksen valmiiksi.:) Törmäillään!;D

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina!<3 Olen sitä mieltä, että nyt tuli kyllä onnistuneet valinnat. Viime vuonna mulla oli hortensiat ja lankaköynnökset tuossa etuoven pielessä, mutta jotenkin ne eivät olleet pidemmän päälle niin mieluisat. Ehkä se johtuu siitä, että hortensia vaihtaa väriä, ja ostaessahan väri on yksi iso tekijä..:)

      Poista
  7. Kaunista! Rungollinen malva näyttää tosi kivalta - pitääpä etsiä itsekin tuollainen ;) Värikin niin suloinen. Sopisi kaveriksi tuolle onnistuneesti talvehtineelle runkohortensialleni - jos se vielä kukkisikin tänä vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia!<3 Viime viikosta on ollut ihana tulla kotiin, kun etuportaalla on kesäkukkien tuoksu!:D Onneksi viime yönä ei mennyt pakkaselle, jätin kukat ulos, ja hyvin näyttävät pärjänneen.:)
      Runkohortensia kuulostaa ihanalta! Miten multa on mennyt sellainen ihan ohi, etten ole ennen kuullutkaan.:)

      Poista