torstai 17. syyskuuta 2015

Tänään iloitsen



Viime aikoina joka tuutista on tullut pelkkää synkkyyttä ja murhetta. Tuskin tekee mieli uutisia katsoa, saati lueskella minkäänlaisia keskustelupalstoja. Synkkyys on tarttuvaa. En usko, että murehtimisella ja märehtimisella asioita ratkaistaan. Tarvitaan uskoa hyvään ja parempaan. Elämänilo on kantava voima, joka luo uskoa tulevaisuuteen ja valoa tähän hetkeen, joka meillä on juuri nyt. Myös ilo on tarttuvaa!

Tänään lenkkeillessäni oli jälleen aikaa miettiä näitä asioita, ja syntyi ajatus haastaa muitakin jakamaan elämän pieniä iloja juuri tänään,  juuri nyt. Itse ainakin kaipaan kuulla, että muillekin kuuluu hyviä ja kivoja asioita. Mikään kaikenkattava lista tämä ei edes yritä olla (perheestä esim. iloitsen lähes joka päivä, muuten sitä tähän halunnut listata), vaan muutama arkinen juttu, joista iloitsen tänään.



 



Iloitsen kauniista luonnosta, joka on muuttunut viikossa selvästi syksyisemmäksi. Luonnossa liikkuminen on rentouttavaa ja samalla se tuo energiaa ja voimaa arjen kiireisiin. Neljä vuodenaikaa on kiva lisä luonnosta nauttimiseen!






Olen kuljettanut koulun alkamisesta saakka eväitä töihin. Etukäteen mietin asiaa pitkään ja epäilin, että homma on ihan liian vaivalloista. Olin väärässä. Toistaiseksi eväiden valmistus on ollut ihan mieluisaa ja helppoa puuhaa, ja omat eväät ovat maistuneet. Olen yllättynyt siitä, miten nälkä pysyy hyvin loitolla salaatilla ja kanalla/kalalla. Ihan huippua on, ettei iltapäivisin ole iskenyt väsymys, vaan virtaa riittää.

Aineellistakin ilonaihetta olen tuntenut! Siihen sekoittuu myös onnea omasta kädenjäljestä. Tänään, kun keittiö on taas siisti, olen onnellinen, että juuri tämä on minun keittiöni. Kun ulkona oleva harmaus pyrki tänään sisälle, nostin Blossa-pullot pöydälle ja sytytin kynttilät.






Iloitsen myös siitä, että syksy tuo odottamiani tv-sarjoja televisioon. Listalla on ainakin Vain Elämää, Rouva Ministeri, Silta...





Melkein meinasin unohtaa, mutta iloitsen huomisesta mielenilmaisusta ihan itsekkäistä syistä! Miehen huominen Helsingin työpäivä peruuntui, sillä kulkeminen olisi ollut turhan hankalaa ja hän tulikin nyt illalla kotiin Helsingissä yöpymisen sijaan. <3

Koska elämässä tarvitaan iloa, haluan haastaa muutaman kanssabloggaajan jakamaan omia arki-ilojaan ja kenties laittamaan haasteen eteenpäin! Olkaa hyvät!:)



Iloista loppuviikkoa!

Taina
 

11 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta haasteesta! Todella toivottu positiivinen tuulahdus kaikkien ikävien keskustelujen ja asioiden keskelle. Koppi napattu mutta pakko sanoa jo nyt, että juuri nyt iloitsen äitini kanssa vietetystä illasta. Tulin juuri teatterista, jossa olimme katsomassa Tamara Lundin elämästä kertovaa musiikkiteatteria. Upea näytös. Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teatteri kuulostaa just sellaiselta jutulta, jolla voisi ilostuttaa itseään! Ystäväni kävi juuri Helsingissä katsomassa Mamma Mian, ja kehui ihan valtavasti. Mäkin haluan katsomaan jotain hyvää!:)

      Ja mahtavaa, että tartut haasteeseen.<3

      Poista
  2. Ihana haaste, kiitos! Toteutan varmasti, sillä nyt jos koskaan on hyvä laskea onnentähtiä ja muistaa ilon aiheita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Kati!:) Kommenettisi ilahduttavat minua ihan joka kerta!<3

      Poista
  3. Voi ihana, ihana Taina! Tämä postaus ei olisi voinut tulla parempaan aikaan! Juuri eilen illalla ja alkuyöstä murehdin maailmaa ja tulevaisuutta ja sitten huomasin vinkkauksesi haasteesta. Ensimmäinen kappaleesi pelasti lopulta yöuneni, sillä luin sitä yhden aikaan uudestaan ja uudestaan. Tällainen murehtiminen on tässä mittakaavassa mulle täysin epätyypillistä, joten todellakin lähden haasteeseen mukaan! Mä olen aina ajatellut, että asiat menevät lopulta hyvin ja että aina löytyy jotain positiivista. Nyt murehtiminen on hieman ottanut valtaa, mutta koska selvästi on vielä muitakin hyvään uskovia, niin mäkin yritän ahkerammin sysätä murehtimiset syrjään.

    Kauniita syyskuvia ja ihanat ilonaiheet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei taas! :D Minäpä tartuin tähän haasteeseen hetimmiten! Toivottavasti ei haittaa, että lainasin pätkän tekstiäsi? Poistan sen toki, jos pahastut asiasta! :)

      http://tipulassa.blogspot.fi/2015/09/iloja-murehtimisen-keskella.html

      Poista
    2. Hei, en todellakaan pahastunut!<3 Kävin sen juuri aamulla lukemassa kännykällä, mutten uskalla sitä kautta enää kommentoida, kun se viimeksi lisäsi ne kommentit useamman kerran.:D Ihan huikean hieno oli sun kirjoitus! Olen tulossa blogiisi jättämään kommentin, mutta sanotaan tässäkin, että lämmitti mieltä ja sydäntä lukea sun pienistä iloistasi.<3

      Poista
  4. Kiitos haasteesta ihana! Todellakin mukavaa vaihtelua uutisotsikoiden sijaan. Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sullekin Heidi, kun ahakerasti kommentoit postauksiani!<3 Se tuntuu joka kerta yhtä mukavalta.:) Iloista viikonloppua Ruusumäkeen!:D

      Poista
  5. Tämä on mukava haaste <3 Saa ajatukset positiivisiin ja onnellisiin asioihin välillä <3 Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina!<3 Mun piti lisätä tekstiin, että haasteen saa mielellään siitä muutkin napata, sillä olisi niin kiva lukea iloisia viestejä enemmänkin. Siispä jos tykääsit aiheesta, niin tartu ihmeessä sinäkin siihen!<3 Hauskaa viikonloppua!

      Poista