sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Halot pyörien päälle

Jos edellisissä kodeissa olisi 
ollut takka, puiden säilytyksen sisätiloissa
olisi osannut ottaa huomioon etukäteen
jo kodin suunnitteluvaiheessa.
No, ei ollut. Emme osanneet.

Takan mukana tuli se perinteinen takkasetti,
jossa on hiilihanko ym. ja halkokori.
Setti on ihan tyylikäs, mutta siinä kaikki.
Kori on painava, ja roskat päätyvät joka
kerta lattialle, kun takkaa lämmitetään.

Vuosien varrella kuvaan ovat astuneet
Prisman ja Ikean kassit! Tarviiko
sanoa enempää. Voihan kääk!
Kestävät melkoisen paljon, ja halkoja
saa sisälle lämpiämään ison määrän.
Kirkas vihreä ja sinikeltainen.
Uuh! Sopivat kuin hajuvesi lihapulliin
meidän kodin maanläheisiin väreihin tai
kenen tahansa ihmisen kotien väreihin.:P

Jossain vaiheessa katselin sillä silmällä
Artekin Kanto telinettä. 
Miellyttää silmää kovasti, mutta hinta ei.
Toisaalta roskat päätyvät tässäkin
lattialle ihan varmasti!

Seuraava ihastuksen kohde on ollut
vanhoista autonrenkaista tehty kantokoppa.
Tämä voisi olla budjetin puitteissa...
Roskatkin jäisivät enimmäkseen koppaan.
Kuinka hyvin kahvat kestävät kantamista?
Onko jollain kokemusta?

Jo keväällä Hong Kongissa (ihan vaan kaupassa)
käydessä löysin edullisen kopan, joka miellytti silmää. 
Päässä syntyi ajatus, että
jos koppaan lisäisi vähän vahviketta pohjaan ja 
laittaisi pyörät alle, olisi varsin kelpo
halkokoppa valmis...No, nyt on!
Jämävanerista vahvike kopan alle ja sisään,
renkaat kiinni ja menoksi. Alusvanerin
käsittelin tuttuun tapaan Osmo Colorilla,
jotta sävy olisi lähempänä kopan väriä.
Tässä kohtaa täytyy sitten kiittää työkaveria
vanerin sahaamisesta ja omaa miestä
mun vision toteuttamisesta. Kiitos! Mun
oma työpanokseni oli suunnittelun lisäksi 
vain vanerinpalan vahaaminen ja 
kopan täyttäminen lopuksi.:)
Tämänkään kopan kahvat eivät kestäisi puiden kantamista.
Ensimmäisen käytön jälkeen vaikuttaa
siltä, että kori täyttää tehtävänsä ja
koppaa on kevyt liikutella pyörien ansiosta.
Roskat jäivät enimmäkseen kopan
pohjalle, ja miehen kommentti oli, että
tuosta on helpompi valita sopivankokoinen
halko kuin pinossa olevista puista.
Mulle on alkanut pikku hiljaa kehittyä
vimma saada kaikki huonekalutkin
pyörien päälle...Miten kätevää olisi,
jos esim. sohvien alla olisi pyörät jo
valmiiksi! Sekä siivotessa, että muuten
vain siirtelytarvetta ilmetessä, kaikki
olisi niin paljon helpompaa.;)

Näihin sisustusmaailmaa mullistaviin
ajatuksiin on hyvä lopettaa.
 Rattoisaa uuden viikon aloitusta!

Taina

4 kommenttia:

  1. Sä olet, Taina, kyllä melko luova ihminen... ja kuljet silmät ja korvat auki. T. Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju!:) Yritän ainakin olla korvat höröllä ja silmät avoinna!

      Poista
  2. Hyvä idea. Ja korista saa kätevästi juuri sen halon, jonka tahtoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, toimii hyvin, tosin jos selkä ei kestä kumartelua, niin sitten pitäisi olla korkeampi kori, jota voisi työntää/vetää suorana. Tuon meidän kopan koko aika passeli yhteen lämmityskertaan eli Prisman ja Ikean kassit jatkaa entisessä tehtävässään kodinhoitohuoneessa.;)

      Poista