sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Jotain ihan pientä

Olenkos maininnut, että mulla on
muutamia sisustusheikkouksia?
Asettelen itse itselleni välillä ostokieltoja
juuri näiden houkutusten välttämiseksi.
No, toki mieskin välillä yrittää
muistuttaa kaappien täysinäisyydestä..;)

Meidän perheen pyyhkeillä kylpisi 
isompikin seurue kerralla. Liinavaatteita
voisi vaihdella pari viikkoa joka 
päivä, eivätkä puhtaat loppuisi kesken.
Jos tiskikone sanoisi itsensä irti,
ainakaan mukit eivät loppuisi heti.
Sisustustyynyillä voisi peittää helposti 
kaikki meidän sohvat, eikä istumaan
todellakaan mahtuisi. Torkkupeittojakin
riittää kaikille torkkujille!;) 

Just tällä hetkellä en ole
ostokiellossa muiden heikkouksieni
kuin pyyhkeiden ja liinavaatteiden osalta.:)
Niinpä mukaani
lähti Askosta sängyn päälle
sarvipäälle toinen kaveriksi.
Muistaakseni symmetria olisi feng shuin mukaan hyväksi makkarissa.;)


Olen aina ollut vähän heikkona
englantilaistyylisiin sisutuksiin,
ja nuo peurat (?) henkivät mielestäni
sitä. Nalleja meillä pyörii kans
joka sängyllä. Kai aikuinenkin
voi tykätä nalleista?

Torkkupeittoja vaihtelen
vuodenaikojen tai fiiliksen mukaan.
Niitä roikkuu sohvan, nojatuolin,
rahin ja sänkyjen kulmilla, mistä
ne on helppo napata käyttöön.
Ylimääräiset(ajankohtaan sopivat)
laitoin Askosta ostamaani
metallikoriin. Hintaa korilla oli
vain 15 euroa, joten ei tarvinnut
kauaa miettiä, että ostanko.
Neulelangatkin näyttäisivät
aika kivalle tässä...
Korin paikka on olkkarin
nurkassa, ei tossa rahin päällä.;)

Viime viikon Helsingin reissulta
en mitään ihmeellistä löytänyt.
Indiskasta löysin kuitenkin aivan 
ihanan teesiivilän. Isot ja kalliit
tuliaiset!;) Vanha siivilä
on joutunut hukka nimiseen 
paikkaan, joten tämä tuli tarpeeseen.
Siivilässä roikkuva savilintu
sopii niin kauniisti
teekuppien väreihin!

Uusien tavaroiden tilalle
olen tänään siivoillut laatikoita
ja kaappeja. Pensselikin
on taas heilunut, ja makkarin
lipasto on saanut pohjamaalin
pintaan. Kauhea hinku saada
nämä huonekalumaalaukset
loppuun, jotta pääsisin 
kokeilemaan vähän
taiteellisempaa maalaamista...

Mukavaa alkavaa viikkoa!
Taina


2 kommenttia: