sunnuntai 23. elokuuta 2020

Designtalo Puro - Valoa ja avaruutta



Designtalo Puro jäi minulta kesäkuussa näkemättä, mutta tämän talon laitoin listalleni Mediapäivää varten ihan vain ja ainostaan kauniin keittiön vuoksi. Vähältä piti etten unohtanut koko taloa, onneksi en sitten kuitenkaan, sillä tässä Desingtalossa on paljon muutakin nähtävää kuin kaunis keittiö!  Mieleeni jäi tästä talosta mm. tilantuntu ja avaruus, Puro tuntuu neilöitään (125,5) paljon suuremmalta.






Ennakkokuvissa näkynyt A la Carten Rigato -keittiö houkutteli minut tutustumaan Puroon, eikä tämä keittiö todellakaan jätä minua kylmäksi! Voi, voi! Olen ajatellut, että seuraavassa keittiössäni olisi laakaovet, mutta nämä tammiset rimaovet näyttävät aivan täydelliselle...<3 Hyvä juttu, että keittiöremontti on vasta haavelistalla. Kasari on minulle out kaikessa muussa paitsi musiikissa, mutta tähän kohteeseen nuo Venetsia -tuolit näyttävät todella hyvälle. Onneksi olen niille immuuni.;)







Tehosteväreinä talossa on käytetty paahteisia, auringon lämmittämiä, sävyjä. Tuo olohuoneen tehosteväri näytti muuten luonnossa hieman enemmän rusehtavalta (muodikkaalla tavalla) kuin oranssilta, miltä se minunkin kuvissa näyttävää virheellisesti. Kun näiden voimakkaiden värien kaverina on valkoista, vaaleaa puuta ja viherkasveja, on lopputulos uskomattoman valoisa ja energinen! 







Puron (kohde 13) sisustussuunnittelun on tehnyt Mikko Tolppala, mielestäni erittäin onnistuneesti! Purossa on yhdistelty taitavasti erilaisia pintoja, se tekee näin minimalistisesta sisustuksesta mielenkiintoisen. Valon runsaus ja avaruus ovat minun heikkouteni, siksi olenkin aika myyty tälle kohteelle. 

Asuntomessuja on vielä reilu viikko jäljellä, joten vielä ehtii inspiroitumaan ja ihailemaan livenä ja messukoteja!

Taina



6 kommenttia:

  1. Kauniin vaaleaa sisustusta tummien keittiöiden jälkeen tuolla keittiössä. Meillä on A la Carten keittiö ollut 14 vuotta, vielä on ajaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuunkin vaaleus vetoaa enemmän kuin tummuus. Ei tuo meidän keittiökään 15 vuoden jälkeen huuda 2000-luvun puoliväliä ja on vielä hyvässä kunnossa (topi-keittiöt), mutta lähinnä vaihtelun vuoksi olisi kiva...;D

      Poista
  2. Voihan venetsiatuoli, arvaa vaan haluisinko meille keittiöön. Tuoleista tulee minun kotikoti mieleen <3
    Kaunis vaalea sisustus ja kivoja oransseja yksityiskohtia! Kaunista sunnuntaita sinulle Taina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mutta! Venetsia-tuolia olen nähnyt silloin tällöin ihan edullisesti kirppiksillä. Vahti päälle nettikirppikselle!
      Hups, viikko vierähti. Kiitos samoin Outi!<3

      Poista
  3. Kauniin yksinkertainen ja raikas sisustus!
    Ja venetsialaistuoleista tulee lapsuus mieleen, vaikka meillä ei niitä ollutkaan. Mutta monen tutun ja sukulaisen kodissa on tullut niissä istuttua. Sopivat täydellisesti tuohon sisustukseen.
    Kiitos näistä esittelyistä, sillä tänä vuonna messut jäävtä multa väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin!<3 Koti tosin suunniteltu kahdelle aikuiselle, joten siitä väljyys. Lasten kanssa ehkä tekisi tiukkaa säilytystilan kanssa.:P
      Vielä olisi pari kivaa kohdetta esiteltävänä, jää syksylly, kun ei ennätä!

      Poista