sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Joulua odotellessa voi uppoutua tunnelmaan



Leppoisaa sunnuntaihuomenta! Olen aloittanut tänä viikonloppuna joulunalusaikaan itselleni tyypillisen "hipsuttelun". Siihen kuuluu herääminen muiden vedellessä sikeitä, kynttilöiden polttaminen ja sellaiset jutut, joilla saa mukavasti joulumieltä, kuten joululehtien ja -kirjojen selailu ja helpot jouluiset askartelut. Eilen aloitin joulukalenterin tekemisen kuopukselle ja ajattelin vielä ainakin tämän kerran tehdä sellaisen esikoisellekin, vaikkei hän ole luukkuja joka aamu kotona aukomassa...On siis armeijassa. Ehkä niitä luukkuja on kuitenkin kiva avata sitten lomilla. Tämä on varmaan pojan mielestä noloa, että askartelen hänelle kalenteria ja vielä kirjoitan siitä julkisesti, mutta olen luottavainen, ettei hän itse käy näitä äitin juttuja lukemassa.:P Ajattelin ilahduttaa yllätyksenä.




Joulukorttien suhteen olen vielä odottavalla kannalla. Jos tuo postilakko jatkuu, niin eipä taida kannattaa askarrella niitä tänä vuonna lainkaan. Se olisi ensimmäinen kerta kai koko aikuis-iällä, kun kortit jäisivät lähettämättä. Olen kuitenkin toiveikas! Olisi myös hirmuisen kiva päästä lukemaan muutamat joulunumerot lehdistä, jotka ovat tässä lakon aikana ilmestyneet ja jääneet jonnekin jumiin.

Perjantaina meillä oli kuukausisiivous ja nyt on sitten jo kiva laittaa jouluista tunnelmaa ja sen kautta uppoutua joulunodotukseen. Blogiani seuranneille ei liene yllätys, että se tunnelma syntyy minulla aika pitkälti kukilla. Viime viikolla kirjoittelin ranskalaisista tulppaaneista ja ylipäätään tulppaaneista, jotka ehdottomasti kuuluvat jouluun. Kotiamme koristaa jälleen joukko kukkia, ensimmäisiä laatuaan pitkään aikaan: amaryllis, hyasintit, kimppu anemonea ja leinikkejä, sekä hopeabrunia.:) No joo, saattoi vähän karata käsistä, mutta puolustukseksi sanottakoon, että myin jälleen kirppiksellä vinon pinon turhaa tavaraa, ja pöydän tyhjennettyäni perjantaina suuntasin vain muutaman askeleen päässä olevaan Villiviiniin ja tämä on siis lopputulos. Olen luottavainen, että nämä kukkaset ovat sitä paitsi hyvin kestävää sorttia!




Joulupallot ajattelin ripustaa jälleen olohuoneen sarviin ja adventtikynttelikkö pitää kaivaa kaapista. Yksi tai kaksi kranssia olisi kiva ehtiä askartelemaan! Ehkä jotain samantapaista kuin viime vuonna... Siinä kai ne tärkeimmät joulukoristelut sitten ovatkin, lisätään adventin aikaan vaihtuvat kukkaset ja joulumusiikki taustalle. Joulukuuselle meillä on tällä nykyisellä järjestyksellä huonosti tilaa. En halua laittaa kuusta minnekään nurkkaan ja takan lämmittäminen tuo omat haasteensa kuusen sijoittamiseen. Viime vuonna meidän kuusi oli terassilla, lasioven takana. Saattaa olla, että tänä vuonna kuusta ei tule lainkaan... Se olisi kyllä suorastaan ennenkuulumatonta, sillä kuusi on ollut meidän perheen tärkein joulukoriste!  




Hei, tuli vielä mieleen; Viime vuonna meille kävi vahinko adventtikynttelikön kanssa, ja omasta hölmöilystäni haluaisin muistuttaa, että olkaa varovaisia, jos yhdistelette palavaa materiaalia tulen kanssa! Meillä oli onni onnettomuudessa, nyt olen viisaampi.

Mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa!
Taina


p.s: Joulumyyjäisten aika on myös käsillä. Kävin eilen sekä Muotoiluinstituutin joulumyyjäisissä, että Ornamon Design Joulu -myyjäisissä, molemmat jatkuvat tänään täällä Lahdessa. Suosittelen! Tänään aion suunnata Steinerkoulun joulumyyjäisiin. En ole käynyt niissä vuosiin, mutta kokemukseni mukaan ne ovat ehdottomasti käymisen arvoiset.

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Tätä postausta lukiessa alkoi tehdä mieli hipsutella sytyttämään pari kynttilää ja kaivaa joulukoristeita esiin. Ja tietenkin pitää saada kukkia kotiin! <3
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Minna!<3 Tästä kommentista tuli niin hyvä mieli..jo silloin viikko sitten!<3 Pahoittlut, kun olen niin hidas nykyään vastaamaan kommentteihin.<3

      Poista
  2. Ihania tunnelmia!
    Minäkin mietin tässä noita joulukortti-asioita. Olen henkeen ja vereen joulukortti-ihminen ja aina lähetän paljon joulukortteja. Nyt taitaa tulla poikkeusvuosi ja toivottelen hyviä jouluja sitten vain tekstiviestein.
    No, ehkä ensi vuonna meillä on parempi onni ja posti kulkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito Riina!<3 Sinulle myös pahoittelut vastauksen viipymisestä.<3
      Lakkokin ehti jo loppua, joten ehkä ne joulukortit tulee kuitenkin lähetettyä...Idea on itselläni edelleen arvoitus.;D Toivottavasti sä olet pidemmällä!<3

      Poista