sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Talvikodin piristyksiä





Vaikka talvi tällaisena kylmänä, aurinkoisena ja lumisena on kaunista, kaipaan kovasti vihreää, kukkia ja  luontoa, sitä kaikkea, mikä nyt uinuu lumiverhon alla. Leikkokukat on vastaus tähän kaipuuseen. Työkaverini kysyi viime viikolla (tein lähtöä töistä suoraan kukkakauppaan), että paljonko minulla menee rahaa kukkasiin. Rehellisesti sanottuna en tiedä, enkä oikeastaan haluakaan tietää. Kukkaset tuovat varsinkin näin talvella niin paljon hyvää mieltä ja iloa, että niin kauan, kun minulla on varaa, en halua tästä ilottelusta luopua! Jokainen kukkiin laitettu euro on minulle sijoitus omaan mielenterveyteen.:)





Torstaina ajoin tosiaan asioikseni Lahden keskustaan kukkakauppaan, jossa en ole aiemmin käynyt. Florencia Store sijaitsee Vapaudenkadulla torin laidalla. Aivan ihana paikka!<3 Kauppa on kooltaan tosi pieni, mutta kaikki, mitä siellä oli myynnissä, oli juuri tuosta syystä tarkkaan harkittua. Kukkakimpun lisäksi olisi tehnyt mieli ostaa monta muutakin asiaa (mm. metallinen sumutinpullo sekä uusi kaktus), päädyin kuitenkin ostamaan kukkien lisäksi todella ihanan kukkakirjan. Siitä voisin postailla, kunhan olen ennättänyt tutustua kirjan sisältöön tarkemmin... 





Tämän viikon kimpussa on unikoita, tulppaaneita, afrikantähdikkiä, ja vähän vihreää. Nuo afrikantähdikit on erittäin kestäviä, joten niistä riittää iloa vielä pitkäksi aikaa. Kimppu oli kaupassa minua valmiiksi odottamassa, juuri sellainen, mitä ajatuksissani olin toivonut! Kukkakimpussa tuntuu nyt olevan vallalla erittäin runsaat kimput, mutta makuni kimppujen suhteen on niukempi. Kimpussa pitää mielestäni olla luonnollisuutta ja ilmaa.





Vahva trendi kukissa on nyt kuivakukat, ja niihinkin oma suhtautumiseni on aika nihkeää. Muistan liian elävästi 90-luvun kuivakukkaasetelmat, ja kuinka ne keräsivätkään pölyä.;) Kuinka ollakaan, olohuoneen tasolla on nyt todellinen kuivakukka!:))) Näköjään ostin nuo sinimarjaiset oksat joskus ennen marraskuun puoliväliä. Ne kuivuivat maljakkoon nätisti, ja sopivat mielestäni tuohon Villiviinistä viime vuonna ostamaani ruukkuun kivasti. Kuivakukat ja lepän oksat muodostavat hyvän parin. Tämän verran kuivakukkia, ja juuri tällaisena, yksittäisinä oksina, on minusta ok.:) 


Kaunista uutta viikkoa!
Taina


14 kommenttia:

  1. Kaunis kimppu kerta kaikkiaan ja tuosta maljakosta edelleen itsekin haaveilen - täydellinen!

    Viikonlopuksi täytyy aina saada leikkokukkia tähänkin kotiin - näin kevättalvella se on yleensä tulppaanikimppu, joka pitkäikäisenä ja hyvin hoidettuna tuo iloa koko seuraavaksi viikoksikin, joskus jopa kahdeksi. :)

    Aurinkoa viikkoosi, Taina! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Satu!<3
      No, tulppaanit ovat kauden kukka, ja niitä mullakin usein on talvesta kevääseen. Villiviinistä saa ihania erikoistulppaaneita, muita talvisuosikkejani ovat leinikit ja nuo unikot.<3

      Kiitos Satu, aurinko lienee kadonnut hetkeksi, mutta eletään toivossa, että ennusteet muuttuvat ja pilvet kaikkoavat!:)

      Poista
  2. Kukat tuo iloa ja väriä kylmään talveen, samoin viherkasvit. Itse tykkään noista viherkasveista, niiden kasvua ja joidenkin kukintaakin on vaan mukava seurailla. Värikästä alkanutta viikkoa sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Olen ehdottomasti samaa mieltä!:) Viherkasveja on mullakin tuomassa vihreää, mutta niiden suhteen olen vähän huono hoitaja, sillä kaipaan vaihtelua, ja viherkasveista sitä vaihtelua ei oikein saa.;D
      Hei, nyt täytyy syödä värejä niin suulla kuin silmillä, kun ulkona on niin väritöntä!:)

      Poista
  3. Kaunis kimppu & vaasi. Kukat kyllä piristävät ja tuovat pientä "juhlallisuutta" arkeen. Mukavaa alkanutta uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marie!<3 Kiva, kun kommentoit!<3
      Mulla nuo kukat liittyvät vahvasti myös motivaatioon siivota.:D Kävin just hakemassa uuden kimpun siivousmotivaatiota, ja keittiö ja olkkari tuli putsattua heti töistä tullessa.
      Samoin, mukavaa viikkoa sinulle!:)

      Poista
  4. Ihan oikein, Taina!
    Jos saa iloa ja mielenvirkeyttä kukista, on ihan turha edes pohtia paljonko niihin kuluttaa rahaa!!
    Ne ovat myös samalla harrastus ja varmasti edullisempaa kuin terapeutilla käynti jos masentaa.
    Ja samalla kaikki kotona saavat iloa niistä! Jopa ne miehet, vaikkeivat sitä suoraan aina sanokaan.... ;)
    Ja sitä kukkakirjaa jään innolla odottelemaan... =)

    Kauniita hetkiä sinne pakkaspäiviin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tiesin, että ainakin suhun voi luottaa tässä kukkahulluudessa.;))) Just kävin Villiviinissä, kukkien lisäksi mukaan lähti iso annos iloa! Sitä on kai turha selittää ihmisille, jotka eivät sitä ymmärrä...

      On kuule aika upea kirja se uutukainen! Ajattelin, että saan kirjasta myös ideoita valokuvaukseen.:) Tekisi mieli kurssille!

      Kiitos Susanna!<3 Mukavaa tiistai-iltaa!<3

      Poista
  5. Olen sanonut samaa itselleni, kun olen tuhlannut ajoittain vähän turhankin paljon rahaa kukkasiin - se on satsaus omaan hyvinvointiin! Kukkia katsellessa tulee niin hyvä fiilis. :)

    Mutta tänä kevättalvena aion siitä huolimatta ostaa vain parit tulppaanikimput juhlapäivinä, koska olen päättänyt priorisoida rahan säästämisen. Viime vuosi tuli elettyä turhan tuhlailevasti, ja nyt on pakko säästä. Jossain kohtaa kukkasten tuoma ilo saattaakin siis jäädä rahanmenon tuoman harmin ja huolen alle... :D

    Minäkää ei oikein tykkää pölyisistä kuivakukkakimpuista. Talventörröttäjiä luonnosta tulee kuitenkin kerättyä välillä sisälle maljakkoon, samoin risuja, ja yhden syksyisen kukkakimpun eukalyptukset ovat edelleen maljakossa kuivina, kun ei niitä ole tullut mieleen heittää vielä poiskaan.

    Yksittäisiä ruusuja kuivaan välillä, jos ovat liian nättejä heitettäväksi pois, mutta ne laitankin useimmiten vaikkapa vitriiniin hyllylle lojumaan niin, etteivät kerää pölyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ymmärrän tuon säästämispointin hyvin! On meilläkin ollut aikoja, jolloin on ollut esim. epävarmempaa, ja silloin en tietenkään käyttänyt niin paljon rahaa kukkiin. Järki pitää kuitenkin olla mukana!:)

      Mulla on just sama maku! Myös minulla on toisinaan talventörröttäjiä ja risuja sitten useamminkin maljakoissa!:) Joskus keräsin kuivuneiden ruusujen terälehtiä lasipurkkiin, mutta ne alkoivat minusta haista niin, että heitin nekin pois. Epäilen muuten, että kirjoitukseni oli saanut tämän kyseisen kukkakupan omistajan lataamaan aika upean kuvan kuivakukkakimpusta.;D Siinä oli tosin osa kukista ihan tuoreita, ja osa kuivattuja. Voi olla, että tuo mun mielikuvani on vain pölyttynyt.:P

      Poista
  6. Minä raahauduin lauantaina ruokakauppaan ja siellä oli tulppaaneja puoleen hintaan. Pakkohan se oli yksi kimppu napata mukaan ja olet kyllä oikeassa, parantavat omat fiilistä ja luovat kauneutta kotiin!
    Ihanaa viikkoa sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ja varsinkin kipeänä ollessa!! Sunhan pitää pyytää sun miestä tuomaan kukkia, että paranet pian!<3

      Poista
  7. Kukkien ostaminen on kovin pieni pahe, jos pahe ollenkaan :) Mä olen seurannut yhden viisaan vanhan rouvan jäljillä, joka kauan sitten totesi kukkakimpun olevan hänen perjantaipullonsa, mutta paljon parempi vaihtoehto hyvinvoinnille. Mun mielestä se oli hyvin sanottu ja sai mut muuttamaan suhtautumista kukkien ostamiseen ja hintaan.

    Sun kimppu on kaunis, kuten maljakkokin <3 Kukkaisaa kevättä Taina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä viisautta!<3 En mä ollu muuttamassa tapojani muutenkaan, kukat on tärkeitä!<3
      Kiitos Hanna! Just odottelen magnolian kukkien avautumista....<3<3<3

      Poista