perjantai 11. tammikuuta 2019

Ansaittu viikonloppu



Arki, ja samalla viikonloppujen ihanuus, on täällä taas!<3 Kalenteri on jo täynnä ohjelmaa ainakin alkutalven osalle, työpalavereita, tapaamisia ja koulutusta, yksi kiva reissukin on jo varattu, heikompaa saattaisi jo hirvittää... Hyvä puoli kiireisessä arjessa on, että tämä talvi menee tästä ennen kuin on oikein tajunnutkaan.;) Huono puoli on se kiire.:/




Tänään läksimme miehen kanssa lenkille vielä auringon mukavasti paistaessa, todella harvinaista herkkua arkipäivänä talvella! Sainkin sitten jalkaani niin inhottavan säryn kävellessä, että lenkki jäi paljon lyhyemmäksi kuin olin ajatellut. Täytyy kokeilla huomenna, auttaisiko jalkineiden vaihto toisiin. Tätä on ollut silloin tällöin, sellaista penikkataudin tapaista säären sivussa, mutta yleensä se on loppunut, kun lenkkiä vain jatkaa sinnikkäästi. Siksi en myöskään usko, että kyse olisi penikkataudista...  Ihanaa, kun huomisellekin on luvattu aurinkoa, tavalla tai toisella täytyy siitä huomenna nauttia!




Eilen kävin tietenkin palkitsemassa itseni hyvin suoritetusta viikosta ja ajoin kotiin Villiviinin kautta. Ihana kimppu neilikoita sopuhintaan, vähän vahakukkaa ja eucalyptusta ja yksi brunia. Muut asettelin runsaaksi kimpuksi olohuoneeseen, Clasun vaateripustimeen solmin pieniä eucalyptuksen oksia ja yläosaan pienen nipun vahakukasta ja yhdestä katkomastani neilikasta. Neilikan nappaan sitten pois, kun alkaa näyttää kuolleelta. Selvästikin nyt oli tällainen himpun romanttisempi mielentila.:)




Lopuksi lukuvinkkejä; Tässä viikolla olen saanut siivousinspiraatiota Annukan siivoiluista, nauroin ääneen Tuulan arjesta selviytymisvinkeille, iloitsin Jennin vauvauutisesta ja Satun kotijutusta Maalla -lehdessä, sekä kaihomielisenä haaveilin Susannan mantelinkukkien näkemisestä vielä joskus livenä, sekä samanlaisesta neulepeitosta, jota Tuija on viime aikoina neulonut! 


Oikein ihanaa ja aurinkoista, ansaittua viikonloppua!<3
Taina




14 kommenttia:

  1. Toivottavasti jalkasärky helpottaa, kengät tosiaan ovat aika iso asia liikunnassa. Oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samaa toivon, ettei mene hyvä vuoden aloitus ihan mönkään! Jonkun verran on noilla Halteilla tullut käveltyä, eikä niistä ole tullut edeltäjiensä kaltaisia suosikkijalkineita.:/ Kesälenkkeilyyn mulla on todella hyvät Adidakset, harmi, ettei niitä voi pitää vuoden ympäri!

      Samoin Katja!<3

      Poista
  2. Ihania kukkia. Minä ostin viikko sitten kimpun kukkia Kierrätyskeskuksesta ja ne ovat vieläkin hyviä.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!<3 En usko, että Lahden Patina myy kukkia, harmi! On ihanaa, kun kukat kestää, ja mitä edullisemmat, niin aina vain tyytyväisempi mieli.;D
      Kiitos, samoin!:)

      Poista
  3. Toivottavasti särky helpottaa, sen kanssa ei ole kivaa elää. Hauska hyötyidea tuo vaateripustin :) Aurinko paistelee jo ulkona joten täytynee myös siitä nauttia, hyvää viikonvaihdetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tämä särky onkin ihan outo, sillä eilen lenkillä se tuli taas aluksi, ja lopuksi helpotti kokonaan. Tänään taas tuntui jonkun verran.:/ Toivon, että menis kokonaan ohi, että pääsen noudattamaan aktiivisempaa arkea! Kiitos Onneli, ja mukavaa viikkoa!<3

      Poista
  4. Kengät on kyllä niin suuressa roolissa näillä keleillä kävellessä (ja siis tietty aina, mutta nyt erityisesti). En edes ollut tajunnut, että mun jalat kipeytyi reisistä (!!) nimenomaan kenkien takia, vaikka ne oli olevinaan muka ihan hyvät ja lämpimät talvikengät, mutta vissiin sitten kuitenkin pohjistaan sellaset, että joutui jännittään joka lihaksella, ettei liukastu. Ja siis tän huomasin vasta, kun kävin ostamassa joululahjaksi saamallani lahjakortilla Ice Bugin kitkapohjakengät, jotka on mustat rumat kolhot, mutta sitten kuitenkin loppupeleissä ilmeisen hyvät ja jopa kevyet kävellä, vaikka näyttää ihan kovilta möhkäleiltä päällepäin.

    Viheliäistä penikkasärkyä mulle tulee luistellessa, joten sen takia olenkin luistellut vaan kerran jälkeen vuoden 1984, kun lukion liikuntatunnit loppui :D.

    Kiitos pääsystä sun lukulistalle <3. Kamalaa katsottavaa ne mun kuvat, mutta iloinen mieli tuli kun sain edes vähän jotain aikaiseksi.

    Mullakin on nyt taas alkanut täysmittaiset työviikot ja vähän pelkäsin, tuntuuko kovinkin pitkältä niitten ylimääräisten arkivapaitten jälkeen, mutta ihme kyllä ei. Tuntuu tosiaan viikonloppu erityisen ansaitulta niinkuin itsekin kirjoitit.

    Mukavaa loppuviikonloppua Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllä se jollain tavalla taitaa olla kengistä kiinni, ja ehkäpä juuri siitä kaatumisenpelosta! Ice bugeilla olen nyt mennyt lauantain, eilisen ja tämän illan lenkit. Eilinen oli tosiaan erikoinen, sillä särky iski jäällä, missä on vain kinttupolku, luminen sellainen. Siirryimme sitten lenkkeilemään ihan kävelyreiteille ja viimeinen kolmannes reilun tunnin lenkistä jalka oli aivan särytön. En tajua. Tänään kävin vain pikaisen lenkin, kun askeleita oli jo muutenkin kivasti kasassa. Hieman tuo sääri kertoin siinä taas olemassaolostaan. Täytyy pyytää velipoikaa hieromaan ja hoitamaan. Josko se siitä!

      Pöh, sun siivouspostaus oli niin ihanan inspiroiva, siihen just kuuluu ne sotkuiset "ennen" kuvat!:)) Mun pitäis jatkaa!

      Oli ihanan viikonloppu, nyt on vielä kiireisempi viikko kuin viime viikolla, mutta sehän tietää vain sitä, että se on ihan just taas perjantai!<3

      Loistoviikkoa ystäväni!<3

      Poista
  5. Mä niin hyvin voin eläytyä tuohon arjen kiireeseen ja siihen, kun välillä vähän meinaa päätä huipata. Tsemppiä kiireisiin ja muistetaan hengitellä kumpikin <3

    Vitsit nuo sun kranssit on niin ihania, oon niitä katsellut silmät ihan sydämenkuvia täynnä!
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tuula!<3 Luin sun postauksen, ja olen miettinyt sua monta kertaa tänään!<3 Tulen vielä kommentoimaan ihan paikan päälle. Lähetän sulle virtuaalitsemppiä isolla paketilla.<3
      Kiitos, kiitos!<3 Noista kransseista on tullut vähän pakkomielle...

      Samoin sinne Tuula!<3

      Poista
  6. Voi että kuinka kauniit kukat taas <3 Kurja kuulla, että jalka alkoi kipuilemaan. Toivottavasti se menee pian ohi ja pääset nauttimaan ulkoilusta. Mukavaa uutta viikkoa Taina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna!<3
      Jalka on onneksi ollut joka päivä paljon parempi kuin silloin perjantaina. Elän toivossa, että lenkkeilyt jatkuu, mutta kiitos tuhannesti!<3
      Oikein hyvää viikkoa Hanna!:)

      Poista
  7. Tulppaaneja olisin tänään ostanut, mutta olivat lähikaupasta loppuneet, jossa niitä olisi ollut myynnissä. JOspa ensi viikolla saan taas uuteen maljakkoon ihania kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni, välillä näkee ruokakaupassakin vain tyhjiä kukkaämpäreitä, kun kukat ovat menneet hyvin kaupaksi. Toivotaan, että saat oikein ihanay tulppaanit pian maljakkoon!<3

      Poista