keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Aarrekartta - Haaveista totta



Hyvää uutta vuotta 2019! Vuoden vaihtuminen saa usein aikaiseksi yhdenlaisen "elämän inventaarion", vanhan vuoden muisteleminen ja tulevaisuuden suunnittelu kuuluvat usein vuoden vaihtumiseen. Vähän kuin kääntäisi puhtaan sivun, joka odottaa vielä tarinoita kirjoitettavaksi. Lupauksia en ole tehnyt moneen vuoteen, mutta oletko kuullut aarrekartasta? Se on visuaalinen keino potkia itseä kohti omia tavoitteita ja haaveita, tapa jäsentää päämääriä ja unelmia, jotta niistä on helpompaa tehdä totta. 




Vuosia sitten olin kuuntelemassa lahtelaisen opettajan ja teatterivaikuttajan, Kantolan Lassen, neuvoja aarrekartan tekemiseen.  Varmasti paras  ja mieleenpainuvin osuus sitä koulutuspäivää ja monia sen jälkeenkin! Tuosta innostuneena askartelin itselleni aarrekartan. Myös oppilaani, silloiset kuudesluokkalaiset (jotka tulevat tämän vuoden aikana täysi-ikäisiksi) askartelivat jokainen oman aarrekarttansa. Niitä esiteltiin lopuksi toisille, puhuttiin omista haaveista ja tavoitteista. Ei kovinkaan helppo, mutta sitäkin antoisampi oli tuo kokemus. 

Jokin aika sitten tuli mieleen, että olisi varmaan aika päivittää aarrekarttaa, edellisestä kun on  aikaa 5-6 vuotta. Olin jostain kumman syystä kantanut valtavan pinon lehtiä varastoon, nyt niille lehdille tuli viimein käyttöä. Melkoisesti sain aikaa kulumaan etsiessäni kuvia ja lauseita, jotka sopisivat uuteen aarrekarttaani. Tällä kertaa kartastani tuli hirmuisen iso (4 x A4) ja edellistä huomattavasti jäsennellympi. Ennen kuvien leikkaamista mietin, mitä asioita toivon, mistä haaveilen, mitä tavoittelen ihan itselleni (mies ja pojat saavat tehdä omat karttansa...). Sitten koitin löytää teemoihini sopivia kuvia. 




Yhden paperin teemaksi nousi liikunta ja hyvinvointi. Aarrekartta toimii selvästi, sillä olen nyt lomalla kaivanut kävelysauvat vuosien jälkeen esiin ja tehnyt lenkkejä, pari pidempääkin! Haluan jälleen löytää ajan säännölliseen liikuntaan sekä  ilon liikkumiseen. Haaveissa on käydä jatkossa myös uimassa ja kuntosalilla. Syksyllä aloittamani tanssi jatkuu ensi viikolla, ja sitä odotan jo kovasti!

Joulua kohti eväiden kuljettaminen töihin muuttui liian työlääksi, mutta tiedän, että suunnittelulla asia hoituu kyllä.  Oman vointini kannalta koen ruokaisan salaatin paremmaksi vaihtoehdoksi kuin kouluruoan. Kotona olen jo pidempään miettinyt, että yksi kasvisruoka viikossa voisi upota näihin meidän miehiinkin. Täytyy vain löytää sopivat reseptit!




Samaan paperiin hyvinvoinnin kanssa kokosin asioita, jotka voisivat olla teemalla "oppiminen ja itseni kehittäminen". Bloggaaminen ja valokuvaus liittyvät toisiinsa. Löysin kuvan, jossa on tehty pramea kattaus talvisen luonnon keskelle. Siitä tuli mieleeni monet hauskat jutut, joita bloggaamisen kautta olen päässyt kokemaan, ja niitä kokemuksia toivon tulevaisuudellekin. Tänä vuonna haluaisin osallistua vaikkapa Kreetta Järvenpään kuvauskurssille (harmi, etten osannut pyytää tätä joululahjaksi), ehkä myös Rouva Sanan bloggareille suunnatulle kurssille... Syksyllä otan vaikka virkavapaata (toivon, että asia järjestyy muuten), jotta saan itseni keramiikkakurssille.:P  Olisi kiva osallistua vuoden aikana jollekin kukkiensitomiskurssille, sekä löytää aikaa ainakin silloin tällöin neulomiseen ja ompeluun.




Kolmannen ja osan neljännestäkin paperista vei kotiin liittyvät asiat. Pihalla olisi kaikenlaista tehtävää, mm. viljelylaatikot nätisti soran päälle, vattupensaiden siirtoa, terassin vierukselle kukkapenkkien rakentamista yms. Haaveilen uudesta sohvasta, ja jo monta vuotta olen haaveillut Arne Jacobsenin munatuolista. 

Pitkään mietin, että voinko laittaa aarrekarttaani haaveen rannalla asumisesta, siitäkin olen haaveillut jo monta vuotta, mutten pidä sitä realistisena haaveena...Asiaa pohdittuani annoin itselleni luvan tämänkin unelman näkyväksi tekemiseen. Apua, jos olenkin ollut ajattelullani esteenä tämän haaveeni toteutumiselle?!




Viimeisestä paperista löytyy rannalla asumisen lisäksi matkahaaveita, ja niitähän riittää! Olisi paljon kivoja paikkoja, joissa haluaisin käydä. Ensi kesänä voisi pitkästä aikaa olla Kreikan saarien vuoro. Kokematta on Lappi joulunaikaan sekä ruska-aikaa, molemmat ovat nyt aarrekartassani. Jos ei tänä vuonna, niin lähivuosina haaveilen matkusta Kaliforniaan ja Australiaan, jälkimmäisestä en tosin löytänyt sopivaa kuvaa karttaani.:)





Siinä ne nyt ovat nähtävillä. Kartan ripustin ainakin näin alkuun työpöytäni ilmoitustaululle. Siinä se muistuttaa minua, mitä kohti olen menossa. Perhekin voi muistuttaa, jos itse unohdan.


Inspiroivaa vuoden alkua!
Taina

12 kommenttia:

  1. Mukavat! Paljon parempi ajatus kuin uudenvuodenlupaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks olekin!<3 Nämä eivät tunnu pakolta, vaan mahdollisuuksilta, siinä on iso ero.:)

      Poista
  2. Annetaan unelmille siivet ja hypätään kyytiin!
    Tuonne Kreettan valokuvauskurssille olisi ihan mahtavaa päästä...kirjaan sen haaveisiini.
    Mutta hei, missäs siellä on beach picnic täällä meidän rannoilla!?? ;)

    Toivon unelmistasi totta ja nautitaan jokaisesta hetkestä tänäkin vuonna! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja unohtui sanoa tuosta rannalla asumisesta...ehkä se onkin kesämökki!! =)
      Kuka tietää, elämässä kaikki on mahdollista!

      Poista
    2. Hei, kiitos Susanna myöskin inspiraatiosta, jonka postauksestasi sain!<3 On hassua, että kun itse miettii jotain asiaa, niin yllättäin alkaa törmätä siihen asiaan vähän joka paikassa.:D Niin kävi minulle tämän aarrekartan kanssa. Ehkä ne olivat sopivia töytäisyjä oikeaan suuntaan.<3

      Olisipa hauska olla muuten siellä Kreettan kurssilla yhtä aikaa! Ja todellakin, unohdin picnicin teidän upeissa maisemissa!! Täytyy merkata muistiin, tuo kartta muutenkin VÄHÄN paisui.;D Joka kerta muuten rannalla asumisesta haaveillessani olen erittäin tietoinen, että se tarkoittaa tästä kodista luopumista. Ehkä siksi en ole vähän vältellyt tämän haaveen kanssa, muutoinhan se ehkä olisi jo toteutunutkin.:P Mutta olen samaa mieltä, unelmiin pitää uskoa!

      Poista
  3. Ihana aarrekartta! Hyviä haaveita, jotka on mahdollista toteuttaa! Tein joku vuosi itselleni aarrekartan, kun olin kaksi viikkoa maannut flunssan kourissa ja tuntui, että on vaan etsittävä positiivisia ajatuksia, kun voimat olivat kadonneet. Samainen kartta on edelleen tallessa ja nostan sen toisinaan jääkaapin oveen, koska siinä on niin paljon positiivista energiaa arkeen. Kreetan kurssista minäkin haaveilen...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kun ihana kommentti Sirkku!<3 Ihan loistavaa, miten ratkaisit "ketutuksen", joka ei johda mihinkään, ja käänsit ajatuksesi positiivisiksi! Arvostan. Ehkä meidän pitää houkutella Kreetta pitämään kurssia jonnekin tännepäin? Onhan ne hieman hinnakkaita, mutta varmasti superinspiroivia!<3

      Poista
  4. Upea aarrekartta!! Ihania haaveita ja suunnitelmia sinulla. Toivottavasti niistä moni haave toteutuu. Me teimme koulussa ammatillisuuden aarrekartan. Tykkäsin sen kasaamisesta. Pahvia jäi vielä. Pitäisiköhän tehdä vielä toinenkin aarrekartta?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse!<3 Kyllä, kyllä, pitäisi, jos minulta kysyt!:) Minusta tämä oli hirmuisen inspiroivaa ja mukavaa puuhaa, ja siinä tehdessä asiat tuntuivat selkiytyvän itsellekin. Ammatilliset haaveet jätin omasta kartastani pois. Kun keksin, mikä minusta tulee isona, teen sitten oman kartan siihen liittyen.;D

      Poista
  5. Toivottavasti moni aarrekarttasi asioista toteutuu tänä vuonna <3
    Ihanaa uutta vuotta Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, monihan noista on sellainen haave, että ihan itsestä kiinni! Siksi väitän aarrekarttaa tehokkaaksi keinoksi tehdä unelmista totta.:) Kiitos Outi, samoin sinulle!<3

      Poista
  6. Kuvien ja tekstien selailu ja sommittelu on huisin hauskaa puuhaa. Leppoisaa oloa! Tuija

    VastaaPoista