torstai 24. marraskuuta 2016

Kukkailottelua viime viikolta



Marraskuun synkkyys käy voimille, mutta tunnelin päässä häämöttää valoa, ja joulukuu on jo nurkan takana.<3 Jouluaattoon on tasan kuukausi aikaa, ja optimisti minussa nostaa päätään, kuukauden päästä olemme matkalla kohti valoisempia päiviä! Sinnikkäästi olen käynyt lenkillä lähes jokaisena päivänä marraskuussa, ja aina sieltä lenkiltä on palannut virkistynyt, uusi Taina! Tämän illan lenkki on vielä tekemättä, ja sen huomaa kaikesta...

Tässä jälleen viime viikon Kukkailottelijoiden kuvia. Kiirusta oli itse kullakin, ja se näkyi osallistujien harvuutena. Ehkä myös valon vähyys vaikuttaa? Jos olisin viime viikonloppuna jättänyt kuvat ottamatta, pitäisi minunkin kaivella tänään kuva-arkistoja huomista Kukkailottelua varten. Sellainenkin on ihan sallittua muuten! Poimin tällä kertaa pari Insta-kuvaa mukaan, kun ei ollut ruuhkaa kuvista. Nautitaan näistä ihanista!<3



A Whisper from the Almond Valley
Something else / Mia
Floral Passions
Mansikkatilan mailla
Milli´s little home


Nyt mä laitan saunan lämpiämään ja lähden tuonne myrskyyn haukkaamaan happea! Huomiseen!

Taina

4 kommenttia:

  1. Piristävää iltalenkkiä sinulle!
    Täälläkin alkoi talvi ja on niin kylmä, että sauna on lämmennyt tiheään!

    Kiitos taas kukkailottelusta!
    Eiköhän joulukukat innoita bloggaajia ensi viikolla osallistumaan taas enempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3 Sieltä lenkiltä palasi taas ihan eri ihminen kuin sinne lähti.:D Kohta pehkuihin, huomenna on kaikenlaista hulinaa töissä luvassa...

      Susanna, uskollinen ilottelijaystäväni!<3 Jos muut lakkaa ilottelemasta, niin me ei milloinkaan!:)

      Poista
  2. Kauniita kuvia ja kukkia taas täällä. Toivottovasti ehdin ensi viikolla mukaan myös. :) Hyvää ensimmäistä adventtia sinne. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ilottelijoiden puolesta!:) Minäkin toivon, että ehdit osallistumaan ja varsinkin, että ehdit nauttimaan ihanista joulukukista!<3 Samoin!<3

      Poista