perjantai 11. marraskuuta 2016

Joulua kohti - Kukkailottelua



Ai että! Olen ihan fiiliksissä! Samat nurkat, eri kukat, ja lopputulos on aina eri. Tällä kertaa Neilikasta papukaijatulppaaneita ja hyasintteja. Molemmat ovat sellaisia kukkia, joita tykkään ostaa yleensä jouluna. Eipä siis ihme, että tuli ihan jouluinen tunnelma näistä!







Olohuoneen pöydälle rakensin tuollaisen ruskeasävyisen kokonaisuuden Aalto-vaasista, lyhdystä ja koristepalloista (Hupsis, täytyy näköjään pestä hintalappujen jämät pois! Vasta isosta kuvasta huomasin mokomat.;D). Jostain syystä ruskea viehättää nyt. Taitaa olla taas trendiväri...
 

 



Hyasintit sopivat minusta paremmin eteiseen. Eteisen tauluista löytyy juuri noita värejä! Kukat tuoksuvat juuri sopivasti, kun tulen kotiin tai kuljen eteisen läpi.<3 Joulunodotus on alkanut täällä toden teolla.:)





 

Tule sinäkin jakamaan iloa ja osallistu Kukkailotteluun alla olevan linkin kautta! Linkki on auki sunnuntai-iltaan saakka. Liitä postaukseen linkki tänne Mansikkatilan maille. Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin  #kukkailottelua@mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!<3 Viime viikon Kukkailottelun kooste löytyy eiliseltä eli täältä.


Oikein ihanaa viikonloppua!
Taina


Arvontaan on aikaa osallistua tämä päivä ja huominen.

 




33 kommenttia:

  1. Energisoivat kuvasi toivat iloa tähän aamuun. Tuli tarpeeseen! Auton tietokone ilmoitti rengasongelmasta. Tuurilla ehdin harvalseltaan kulkevaan bussiin. Perjantaita! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija itsellesi aina yhtä positiivisista ja kannustavista kommenteista!:)
      Toivottavasti autohommelit oli vaan pakksen aiheuttamaa häikkää!
      Iloista viikonloppua!<3

      Poista
    2. Ruuvi renkaasta poistettu ja viikonlopusta nautittu! Lumi narskui mukavasti kuusenkatselmuskävelyillä. 🌲 Tuija

      Poista
  2. Lähikset papukaijatulppaaneista ovat taivaallisia! Ihanaa viikonloppua sinulle ja perheellesi Taina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta!<3 Pidän itsekin noista kuvista, jotka on otettu läheltä papukaijatulppaaneita.:)
      Ihanaa viikonloppua sinne!

      Poista
  3. Mä niin rakastan papukaijatulppaaneja <3 Hyasintteja en osaa vielä ajatella, mutta ei suinkaan tarkoita, etten niistä tykkäis. Meillä kukkailottelut odottavat nyt aikaa parempaa. Tänne sotkujen keskelle ei oikein innosta laittaa mitään.

    Ihanaa viikkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, mitä Tuija?! Kukkakimppu muuton keskelle saa sut sellaiseen zen-tilaan, että tavarat ihan kuin itsestään menee laatikoihin ja silleen.;D
      No, tulet sitten ilottelemaan HETI, kun olette muuttaneet! Muistelen, että Sunday to Monday Päivi, joka on muuttanut paljon eläessään, sanoi ostavansa aina ensimmäiseksi kukkia uuteen kotiin. Varmasti se tuo kodintuntua uuteen paikkaan!:) Lykkyä muuttopuuhiin!<3

      Poista
  4. Voi vitsit, kunpa voisin itsekin hankkia hyasintteja! Mutta olen sen verran allerginen, ettei kannata. Pitää tyytyä ihailemaan niitä kuvista. :)

    VastaaPoista
  5. Ai niin, saako jättää kaksi linkkiä samaan Kukkailottelu-linkitykseen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua joskus ärsytti hyasinttien tuoksu, silloin ostin niitä ulos. Lauhalla ne kestävät kyllä, jopa pientä pakkasta. Olen kai jotenkin siedättynyt, tai hyasintteja on jalostettu hajuttomammiksi, sillä noista ei käy mun nenään minkäänlainen ärsytys...?
      Ilman muuta saa osallistua vaikka kolmella postauksella!:)

      Poista
  6. Mä haluan kanssa papukaijatulppaaneja :D Itseltä menny ihan ohi arvonta eli suuntaan sinne nyt! :D

    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on niin hauskannäköisiä, mulla tulee mieleen noista dinosaurukset!:D
      Kivaa viikkoa<3

      Poista
  7. Miten ihanat <3
    Meillä ei hyasintteja vielä saanut, mutta tasetteja kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa!<3
      Ehkä munkin täytyy joku viikko ostaa tasetteja...kun en ollu niistä ennen kuullutkaan!:)

      Poista
  8. Hurmaavat papukaijat, ihastuttavat kuvat ja nuo pallot niin kauniit!!
    Sopivat täydellisesti yhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3 Tykkään itsekin tästä combosta!:) Nyt mietin jo, että mitä tilalle, kun nuo tulppaanit rupsahtavat.;D

      Poista
  9. Ihanan raikkaat tulppaanit! Hyasintteja minäkin jo kaipaisin. Ne säilyisivät kivasti eteisessä kylmässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Huopalintu!<3
      Voi, olispa mullakin sellainen viileä tila! Olin ihan epäviherpeukalo viellä 12 vuotta sitten.;)

      Poista
  10. Upeita nuo papukaijat! Ja muutenkin niin ihanan tunnelmalliset kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi!<3 Oli ihana viikko, kun oli lunta ja valoa.<3 Pahoin pelkään, että ensi viikonloppuna ei ole mitään lumesta jäljellä.:/

      Poista
  11. ihana tunnelma näissä kuvissa

    VastaaPoista
  12. Kauniin tunnelmalliset kuvat! Papukaijatulppaani on ihan uusi tuttavuus. Kauniita ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna!:) Muistaakseni kahtena jouluna mulla on ollut noita joulupöydässä. Tykkään hirmuisesti!:D

      Poista
  13. Papukaijatulppaanit veivät nyt sydämeni, ihania, tuo värikin on aivan upea. Ruskean sävyt kiinnostelee täälläkin. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mäkin tykkään molemmista, papukaijatulppaaneista ja ruskeasta!:)
      Kivaa viikkoa Outi!<3

      Poista
  14. Se on ihana tuoksu, kun ei ala liikaa löyhkäämään!:) Nämä tuoksuvat mielestäni sopivasti, kun haju ei leviä tuosta eteisestä edemmäs.;D

    VastaaPoista
  15. Kauniita kuvia. Tykkäisin kans hyasinteista, mutta mua ottaa se tuoksu kovasti nenään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!<3 Mulla on joskus ollut sama ongelma. Jostain syystä nämä eivät haise niin paljoa, että ärsyttäisi...

      Poista
  16. Ihana tunnelma kuvissa!
    Hyasintit jää kyllä tänä vuonna väliin, kun pää ei vaan kestä niiden tuoksua. Mutta tulppaaneita pitää ostaa.
    Ja osasin linkittää tuohon Kukkailotteluun ;) Kyllä minusta vielä nörtti tulee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen!:) Tulppaanikausi taitaa olla ihan kohta täällä!;D
      Ihanaa, kun tulit mukaan Kukkailotteluun!<3 Sun melkein kaikki postaukset sopii siihen!:))

      Poista
  17. Ihania ja ihanat kuvat! Mulla ei oo vielä koskaan ollut papukaijoja. Mut kuule, Blossa-pullon sain työkaverilta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!<3 Hih, joko ehdit maistaa?;) Kynttilänjalka parhaasta päästä.:P

      Poista