perjantai 5. elokuuta 2016

Kukkailottelu - Pioneita elokuussa!



Todellakin! Eilisessä postauksessa kerroin, kuinka alkuviikosta Kukka ja Sisustus Neilikasta ostetut kukkaset saivat aikaan pitkästä aikaan sisustusinspiksen. Ruusut olivat eilen pääosassa, tänään iloitsen ruusujen lisäksi pioneista. Vaikka pionit ovat minusta kesäkukista kaikkein kauneimpia, ei niitä ole tänä kesänä pahemmin meillä, eikä sen vuoksi täällä blogissakaan näkynyt. Tämä siitä syystä, että oman pihan pioneiden paras kukinta osui juuri meidän Italian matkan ajalle. Miten onnelliseksi siis tulinkaan, kun sain vielä elokuun puolella näin ihanan kimpun pioneita!









Pionit ovat uudessa Annon-maljakossa, jonka ostin Anttilan loppuunmyynnistä. Todella harmillista, jos Anno- tuotemerkki katoaa Anttilan kaatumisen myötä! Tykkään todella paljon tuosta nahkavyöstä maljakon ympärillä sekä maljakon yksinkertaisesta muodosta. Kesähuoneessa minulla on kynttilälyhty, jossa on myös tuollaista vaaleaa nahkaa oleva kahva. Se sopii varmasti hyvin tämän uuden maljakon kanssa samaan pöytään.:)









Eipä ole tullut paljon mitään kesällä kotiin hankittua, mutta ostin Anttilasta myös uudet suola- ja pippurimyllyt, joten menkööt ne tähän samaan postaukseen, kun kerran keittiössä kuvasin. Olen noita Peugeotin klassikkomyllyjä pyöritellyt käsissäni varsinkin matkoilla, ja miettinyt, että ostaisinko itselleni matkatuliaisiksi... Nyt viimein raaskin ne hankkia, kun aleprosentti oli 40. Aiemmin mulla on ollut käytössä jonkun lehtitilauksen kylkiäisinä tulleet myllyt, jotka ovat jättäneet jälkeensä sotkua ja hieman liian isot suola- ja pipppurirouheet. Näissä uusissa tuli mukana arjen luksusta!;)








Viime viikon Kukkailottelu oli hieman normaalia hiljaisempi, varmaankin heinäkuun kiireistä johtuen, aikamoista haipakkaa on pitänyt itselläkin. Lämmin kiitos kaikille teille, jotka olette ottaneet tämän Kukkailottelu -haasteen omaksenne ja postailette, jaatte kuvia Instagramissa tai tulette tänne hakemaan kukista iloa tavalla tai toisella joka viikko!<3 

Koska Susanna A Whisper from the Almond Valley -blogista harrastaa Kukkailottelua monta kertaa viikossa blogissaan, päätin ekstrana poimia tällä kertaa Susannalta kuvat jokaisesta tämän viikon Kukkailottelu -postauksesta vaatimattomana kiitoksena uskollisesta ilotteluseurasta! Kiitos Susanna!<3

A Whisper from the Almond Valley
Lumikallio
Pieni Lintu
Kivempi blogi
Paiqo
Antaa kaikkien kukkien kukkia
Into & Vimma

On jälleen aika jakaa kukkien iloa, tule sinäkin mukaan Kukkailotteluun! Alla olevaan linkkiin voit lisätä postauksesi sunnuntai-iltaan saakka. Liitäthän postaukseen linkin tänne Mansikkatilan maille. Käydään tietenkin kommentoimassa kaikkien osallistujien postauksia! Voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin tunnukset #kukkailottelua #mansikkatilanmailla. Ensi viikolla sitten taas poimin Kukkailottelua -postauksista kuvat ja linkitän ne blogeihinne. Jaettu Kukkailottelu on kaksinkertainen Kukkailottelu.;)


Mukavaa viikonloppua!

Taina

21 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikös olekin! Ja nämä ovat edelleen hyvässä kunnossa, vaikka jo maanantaina hain kaupasta!<3

      Poista
  2. Ihanat pionit tosiaan! Ja tuo maljakko on todella kaunis myös. Mulla oli alkuviikolla sama vaasi jo kädessä, mutta se jäi lopulta kauppaan kun lähdin kotiin maton kanssa. Koko Kodin1:n katoaminen on tosi surku. Se jättää melkoisen aukon Suomen sisustajien kauppapaikkoihin. Rentoa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jäänkin odottelemaan, minkä maton ostit!;D Mäkin nimittäin ihastelin yhtä mattoa pitkään...Oli vaan jälleen kerran väärän kokoinen. Meille ei käy mitkään normimatot oikein minnekään.:/
      Kodin1:stä meillä ei täällä ole ollutkaan, pelkkä kutistuva ja kituva Anttila, mutta sieltäkin on saanut Annoa. Jospa Kesko jatkaisi merkin myymistä Cittareissa...Toivotaan!

      Poista
  3. Kiva kun saa käydä välillä valokuvanäyttelyssäkin! :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta!:) Sain tuosta oikeastaan idean..;D
      Mukavaa viikonloppua Esther!

      Poista
  4. Voi itku sun kanssa!!
    Kiitos ihanasta kuvakimarasta!
    Minulla on kukkailottelua joka päivä, niin kuin tiedät!
    Tosiaan, pionit elokuussa ovatkin harvinaisempaa herkkua!

    Lempeitä elokuun iltoja sinne!
    Minäkin piipahdan kotimaassa ensiviikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sun Kukkailottelusta iloitsen joka päivä!<3 Jos lakkaan vetämästä näitä, niin sä olet kyllä hyvä jatkaja!<3
      Ihanaa päästä varmasti käymään Suomessa, vaikka täällä onkin ollut nyt hieman vaihtelevat säät. Kaikki kasvaa hirmuista vauhtia ja kaikki on todella vihreää! Tervetuloa Suomeen!<3

      Poista
  5. Pionit ovat aina ihania. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ykkössuosikkeja! Mukavaa viikonloppua Riitta!:)

      Poista
  6. Pionit ovat niin kauniita <3
    Tänä vuonna en olekaan hankkinut niitä, mutta eipä tehnyt oma puskakaan kuin kaksi kukkaa..

    ps. linkitin aiemmin viikolla tekemäni kasvihuonepostauksen, toivottavasti ei haittaa ettei ole tänään kirjoitettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli nupuista päätellen huomattavasti vähemmän pioneita tänä kesänä kuin esim. viime vuonna. Matkan jälkeen en tainnut kauheasti kuvata, vaikka pioneita olikin pari kertaa maljakossa...
      Ei todellakaan haittaa, miltä päivältä postaus on! Hienoa, että olet mukana!<3

      Poista
  7. Kaunis tuo asetelma keittiöntasolla! Ihanan luonnonläheinen. :)

    VastaaPoista
  8. Todella upeaa kukkailottelua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !:) Olen emomaisen ylpeä kaikista ilottelijoista!;D

      Poista
  9. Kiitos Marja-Terttu!:)
    Hienosti osasit linkittää. Tervetuloa toistekin osallistumaan!

    VastaaPoista
  10. Maailma on ihmeellinen kun elokuussa voi ihastella vielä pionin kukkia!

    ps. "emomaisen ylpeä" ;) kivasti sanoit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikkeuksellista, sanoisin. Ei oo aiemmin ollut elokuussa pioneita mulla. Tuossa ne edelleen kukkivat, mutta jo ennakkoon on ikävä.
      Kiitos Sini! Tunnen suurta ylpeyttä osallistujien kuvista.<3

      Poista
  11. Kivasti pastellisävyiset pionit. Harmi tuo Anttilan lopetus, tykkäsin käydä siellä ostoksilla. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka syksy kolkuttelee ovella, en ole vielä kyllästynyt noihin pastelleihin.;D Mutta sulla oli kyllä niin ihanat kuvat, joissa oli ripaus syksyä (kynttilät).<3

      Poista