lauantai 9. toukokuuta 2015

Kesähuone illasta aamuun



Kesähuone on nyt päässyt siihen käyttöön, johon se on rakennettukin. Eilen illalla aurinko paistoi todella lämpimästi, ja istuskelin kesähuoneen seinustalla ja yritin hieman grillata koipiani, koska muuta grillattavaa ei läheltä löytynyt, ja koska sääreni ovat (yllättäin) talven jälkeen väriä "kalkkuna". Hieman väriä olisi kiva saada, ennen kuin lahkeet vaihtuvat lyhyempiin...Kuohuviiniäkin siinä maistelin, ja nautin olosta. Puissa vihertää, kuten kuvista ehkä näkyy ja ensi viikolla on varmaan täysi lehti puissa.










Aamulla aurinko paistoi jälleen kauniisti. Ennen aamupalaa räpsin vähän kuvia uusimmista astiaostoksistani. Pioni ja Piirongista ostin itse itselleni äitienpäivälahjan, vaaleanpunaisen mukin ja turkoosin kulhon. Ne ovat ruotsalaista Lot´s Living -merkkiä. Värivaihtoehtoina oli näiden kahden lisäksi valkoinen ja lime, ja voipa hyvinkin olla, että vielä tuota sarjaa kasvatan ainakin valkoisella mukilla ja kulholla.

Tuossa kuvassa näkyy myös tarjotin, jota pyörittelin kädessäni H&M Home-myymälässä Helsingissä jo joskus viime syksynä. Silloin en vielä raaskinut tarjotinta ostaa, mutta taannoin, kun tilasin juniorille kesävaatteita, ja käytössäni oli -20 % etukuponki, muistin tarjottimen, ja laitoin senkin tilaukseen.







Jo pitemmän aikaa olen ollut kyllästynyt sekä Muumi-astioihin, että GreenGaten lattemukeihin. Siihen rakoon nämä astiat iskivät, vaikka en yhtään tykkää siitä, että kaapeissa on eriparisia astioita, vähän sitä ja tätä. Siivottuani syksyllä keittiönkaapit, olen yrittänyt pitää mielessä, mitä oikeasti tarvitsen, ja mikä taas on pelkkää mielitekoa. Nämä olivat kyllä tuota jälkimmäistä. Mun pointti tässä jutussa on, että aina sitä ei osaa tai jaksa olla järkevä ja tiedostava omissa ostoksissaan.

Tuleepas tästä nyt sekava sepustus! Joka tapauksessa keräsin kuvien ottamisen jälkeen aamupalatarpeet tarjottimelle, ja läksin kesähuoneeseen aamupalalle ihan ensimmäistä kertaa. Hyvin tarkenin jo trikoomekossa, kun mulla oli anopin vanha villashaali lisuiksi mukana.




Kun aamun on aloittanut näin mukavasti, ei päivästä voi tulla huono.;) Vietin tänään useamman tunnin kaimani kanssa seikkaillen, mutta jottei tästä tulisi ihan päättymätön (ja päätön) juttu, niin säästän teidät niiden selostamiselta. Palataan niihin ehkä joskus myöhemmin...

Leppoisaa lauantai-iltaa!
Taina

14 kommenttia:

  1. Ihanaa kesätunnelmaa! Voi että tuo teidän kesähuone on hieno!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emonen!:) Alkaa tuntua siltä, että kesä on tosiaan lähellä ja olen niin iloinen, kun meillä on kesähuone.:)

      Poista
  2. Niin kaunista! Aurinkoinen aamu ja aamiainen ulkona - ihan mahtavaa :) Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia sitä samaa!:) Vielä rusottaa ilta-aurinko. Toivottavasti huomenna taas paistaa!

      Poista
  3. Aurinkopäivät ovat ihan parhaita ja ulkona nautitun aamiaisen jälkeen ei voi tulla huonoa päivää. Suloiset nuo uudet astiat. Tuo muki erityisesti on aivan ihana. Kesä tulee kohisten. Minä leikkasin eilen ekan kerran nurmikon - se tuoksu... ♡ Hyv yötä ja rentoa huomista äippäpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on ollut vielä himpun verran parempi, kuin eilinen. Aivan mahtava sää, ja tietenkin se, että on saanut olla hemmoteltavana.:D Voisin vain hokea, kuinka ihanaa on, kun kesä tulee.;D Meilläkin pitäisi kohta ajaa nurmikko ekaa kertaa tänä vuonna. Aluksi sekin on aina ihan mukavaa, loppukesästä ei enää niin huvittaisi.:)

      Poista
  4. Kaunis kesähuone ❤️Tuolla on mukava viettää hetkiä ja nauttia elämästä ❤️Hyvää äitienpäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Hyvää äitienpäivää myös onnellisten tähtien alle!:D

      Poista
  5. Tuo kesähuone on kyllä viehättävä. Ihana ajatus kipitellä sinne aamiaista nauttimaan :)
    Meilläkin on kaappi täynnä muumimukeja, jotka ajastaan lähtevät tyttärien matkassa heidän koteihinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!:) Voihan se olla noiden Muumi-mukien kanssa, että ne tuntuvat taas hetken päästä ihan kivalta...Hyvä ajatus laittaa ne sitten aikanaan lasten mukaan.;D

      Poista
  6. Aivan ihana kesähuone! <3 Harmittaa, kun meidän terassilla ei vielä ole tarjennut syödä, kun siinä on niin tuulista... :/ Vaan heinäkuun helteillä se onkin sitten ihan paras paikka =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Onkos teidän koti lähellä merta? Haaveilen kyllä kesähuoneesta huolimatta myös terasiin osittaisesta lasittamisesta. Aina pitää olla jotain mielessä...;)

      Poista
  7. Mäkin kyllästyin meidän astioihin, joten alettiin pikkuhiljaa ostamaan uusia. Kokot pääsee pian kirppikselle. Tilalle tuli Marimekkoa ja Sarjaton-sarjan mukeja ja kulhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä Marimekon astiastoa olet hommannut? Sarjaton on kiva!:) Mä olen toivoton, voisin vaihtaa astiastoja puolen vuoden välein...;D

      Poista