maanantai 23. helmikuuta 2015

Jakkara dippijaloilla



Meidän pikkujakkarat, joita on neljä kappaletta, ja jotka on hankittu niin kauan sitten, etten edes muista milloin, ovat palvelleet uskollisesti lisäistuimina sekä laskutasona, vaikkapa sohvalla istuskellessa. Viime aikoina mua on hieman häirinnyt, että samassa paikassa voi levätä niin pehva, kuin herkullinen välipalakin, ja keksin, että tarvitsen jakkaran tai kaksi ihan vain laskutilaksi, pikkupöydäksi. Jotexilta löysinkin sitten sopivat jakkarat, niin muodikkailla dippijaloilla.




 


Eilisessä kirjasto-postauksessa jo vilahtikin tämä valkoisen ja puun yhdistelmä. Toiseksi jakkaraksi valitsin jostain mielenhäiriöstä vaaleanpunainen-puunväri yhdistelmän, ja sen paikaksi kuvittelin olohuoneen sohvan vieruksen SITTEN, kun seinä on vaihtanut väriä harmaaseen. Toistaiseksi vaaleanpunainen jakkara saa piilotella kodinhoitohuoneessa...Yritän totutella vaaleanpunaiseen jossain muussakin kuin kukissa. Vaikeaa on.;D





Tuo kirjaston laavanvärinen seinä ja uusi jakkara tarjoaa mulle nyt ihan mahtavan kuvaustaustan ja -alustan! Hyasintit ja magnolianoksat, joihin puhkesi lehdet kukkien kuoltua, ovat oikeasti keittiönpöydällä, mutta keittiö on meillä puolestaan vähän turhankin haastava kuvauspaikka, sillä kuvia on yleensä pakko ottaa ainakin osittain vastavaloon. Sitä hommaa mä en osaa oikeastaan yhtään!

Jotexilta en ollut tilannut mitään varmaan 20 vuoteen, mutta olin iloisesti yllättynyt, että maanantaina tilaamani jakkarat olivat postissa torstaina ilman mitään lisämaksuja. Katselin jakkaroita jo viikonloppuna, jolloin hinta tuolilla olisi ollut vain kahdeksan euroa, mutta ilmeisesti tarjous oli juuri päättynyt maanantaiksi, ja tuoleille tuli hintaa 14 euroa kappale. Sekin on minusta todella edullinen hinta. Jakkarat tuntuvat todella tukevilta ja hintaansa nähden laadukkailta.

Dippijalkaihastukseni tulee saamaan myöhemmin jatkoa, sillä tilauksessa on Living& Roomilta pöytävalaisin samanlaisilla jaloilla, kuin tuossa kirjaston jakkarassa on. Sijoituspaikaksi olen kaavaillut olohuoneen tasoa, joka on alusta alkaen ollut lamppua vailla. Siitäpä sitten myöhemmin, kun pakettini tulee...


Mitäs sanotte näistä dippijaloista?:)

Taina

10 kommenttia:

  1. Kivat jakkarat ja edulliset!
    Laskutasoja tarvitaan aina ja noita on kevyt siirrellä paikasta toiseen.
    Todella kauniisti tuo valkoinen jakkara käy harmaata seinää vasten <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin!:) En ole kokeillut meneekö nää päällekkäin, kun ostin ne ihan pöydiksi. Vanhoja pikkujakkaroita pidetään nätissä nipussa, kun eivät ole käytössä. Tuo kirjaston seinä näyttää silmissäni koko ajan paremmalta ja paremmalta...:)

      Poista
  2. Tykkään dippijaloista kovasti! Olohuoneen pöytää miettiessä olen noita ihastellut....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain tuon tapaista voisi kyllä helposti kuvitella teidän olkkariin...50-luvun henkistä.:)

      Poista
  3. Aah, mä oon niin rakastunut valkoisen ja puun yhdistelmään. Ihanat jakkarat!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minustakin valkoinen ja puu on erittäin toimiva yhdistelmä! Kaikkea ne suunnittelijat aina keksii, että meilllä riittää jotain uutta ostettavaa.;D

      Poista
  4. Kivat jakkarat ja tosi hauskat nuo dippijalat! Hintakin on niissä ihan kohdallaan ilman alennustakin. Hyvä löytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin kiinnittää dippijalkoihin ekaa kertaa huomiota Arjen Timantteja Anun keittiössä. Aivan ihanat tuolit!<3 Niinpä Jotexin edulliset jakkarat olivat jo varkain vallanneet paikan meidän kodista.;)

      Poista
  5. Herkulliset dippijalat! Tahtoo kuvia pinkistä myös!! Jos nuo menee päällekkäin, mahtuis meillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin vaaleanpunaisen ja puunvärin yhdistelmä ei näytä kovin raikkaalta...Mietin, että jos ne dippaukset oliskin valkoiset tai harmaat. Vaatii ehkä pientä laittoa.;) Täytyiskin kokeilla menevätkö nuo päällekkäin!

      Poista