maanantai 23. syyskuuta 2013

Makuuhuoneen uudet kuviot

Lauantaina saitte jo vähän esimakua tulevasta.
Maitokahvi sai kuin saikin lähtöpassit, vaikka vielä 
viime viikolla luulin, että siihen seinään en koske.
Meillähän oli rakennusaikana sisustamisessa apuna
ihan oikea sisustussuunnittelija. Voisin joskus kirjoittaa
tästä kokemuksesta enemmän, mutta hän liittyy tähän
seinän väriin siten, etten löytänyt maitokahvin värikoodia
mistään. Tai no, löysin kaksikin,
muttei huvittanut alkaa koemaalaamaan...
Sen sijaa valkoisen värin koodin,
jolla huoneen muut seinät on maalattu, löysin.

Koska tapetoiminen piti aloittaa nurkasta, 
jossa oli kahta väriä valmiina, valkoista ja beigeä, 
päädyin lopulta valitsemaan näistä kahdesta 
puhtaan valkoisen. Kolme kerrosta riitti 
peittämään maitokahvin.

Tapetiksi valikoitui lopulta Borås-tapeteilta
Falsterbo 1425. Tapettia tilatessa olin 
vielä maitokahvin säilyttämisen luulossa.;) 
Hyvältä sekin olisi näyttänyt, mutta
nyt on ainakin valoisampaa.
Musta ja valkoinen, takuuvarmasti toimivaa,
sängynpäädyn puunväri ynnä muut ruskeat
tuovat sitten lämpöä.


Nämä Falsterbo-tapetit ovat easy up-
tapetteja, joissa liisteri laitetaan
suoraan seinään. 
Meillähän ei ollut tässä kodissa
yhtään tapettia ennen tätä seinän
tapetointia, joten edellisellä
tapetointikerralla liisteriä
laitettiin vanhaan tyyliin tapettiin.
Huomattavasti helpompaa oli
tapetointi näin! Muutenkin tapetti
vaikuttaa laadukkaalta. Hintaa yhdellä 
rullalla oli n. 60 euroa.
Tästä kuvakulmasta sänky näyttää hirveän pitkältä...


Miltä täällä näytti ennen?
Muistutus kesältä!
Homma ei tietenkään ole vielä
täysin valmis. Kuvia laitan 
kokonaisuudesta sitten, kun on.:)

Terveisin,
Taina

4 kommenttia:

  1. Raikkaan näköinen tuo "jälkeen"-kuva! Kyllä kannatti ryhtyä puuhaan...

    Vaatiiko easy up -tapetti jotakin seinältä vai käykö mikä seinämateriaali vain?

    VastaaPoista
  2. Onhan tuo jotenkin ryhdikkäämpi kokonaisuus nytten...En ainakaan ole törmännyt mainintoihin seinämateriaaleista. Eikös kaikki sisäseinät nykyisin ala olla kipsilevyä?

    VastaaPoista
  3. Viehättävä vanhan maailman fiilis tuossa tapetissa. Syreeni?

    VastaaPoista
  4. Joo, syreeni se on munkin mielestä, vaikka väri on vaalean rusehtava.:)

    VastaaPoista