perjantai 3. marraskuuta 2017

Perjantaimyyssit - Glögiä ja kirppislöytöjä



Eikös olekin ollut hieno marraskuun alku? Jos pikkupakkanen ja auringonpaiste vielä jatkuu, niin  tässähän voi joutua jopa tarkistamaan omia ajatuksia marraskuusta.;) Marraskuusta tosin tykkään pikkuriikkisen ihan vain sen vuoksi, että joulu on lähempänä kuin lokakuussa. Tähän viikkoon kuuluu mukavan sään lisäksi monta iloista ja ihanaa juttua, mm. isoimpana ilonaiheena lomamatkan varaaminen aurinkoon. Jeeee!! Perjantaikin tulla tupsahti ihan yks´kaks´ yllättäin, vaikka juuri oli sunnuntai.:) Perjantaimyyssien aika siis!






Poikkesin tällä viikolla tuossa meidän kirppiksellä eli Matruskassa. Yhdessä pöydässä oli myytävänä jonkun koko kynttilänjalkakokoelma, niihin sitten iskin silmäni heti. Kiersin kuitenkin ensin koko kirppiksen, ja samalla mietin, tarvitsenko/haluanko, ja jos, niin mikä olisi hyvä määrä. Hintaa kynttilänjaloilla oli viidestä eurosta alaspäin hieman korkeudesta ja mallista riippuen. Nuo, jotka lopulta valikoin tarkoin, maksoivat yhteensä 13,50. Sopuhinta seitsemästä sanoisin. Yllätin itseni valitsemalla pari krumeluurimpaakin mallia.







Kynttilänjalat kokosin metallitarjottimelle, jonka olen muistaakseni joskus saanut mummoltani lahjaksi (ei ole ollut koskaan yhtään mun tyylinen), ja jonka olen joskus suihkutellut mustaksi. Kaipaisi ehkä uutta kerrosta maalia. Seitsemälle kynttilänjalalle tuo tarjotin on mielestäni hieman liian pieni, mutta saa ainakin vielä luvan kelvata. Noita kynttilänjalkoja katsellessani mulle tulee mieleen jostain syystä Habitaren Signals-näyttely. Mitään suoranaista yhteyttä en kuvistani löytänyt näihin kynttilänjalkoihin (jos messinkiä ei lasketa...oletan, että ainakin osa näistä kynttilänjaloista on messinkiä), mutta Havi´s -osaston kuvasta löysin messinkikynttilöitä rivissä. Sieltä se ajatus sitten kai läks. Jännä huomata, miten alitajunta ohjailee valintoja. Ekoissa kuvissa näkyy kynttilöiden värisävyt paremmin, ja tuossa joukossa on muuten Havi´s kruunukynttilöitä, jotka ovat mielestäni todella kauniin värisiä varsinkin luonnonvalossa.







Kun tuo sääkin on ollut jotenkin jouluinen, niin oli suorastaan pakko lämmittää lasilliset glögiä, jota löytyi avaamaton purkki joltain jouluilta...päiväys oli mennyt umpeen viime vuonna, mutta hätätilanteessa olin valmis ottamaan riskin.;) Ihan hyvin upposi, eikä tullut seuraamuksia.  Sitä vähän ihmettelin, että kuka meille on ostanut glögijuomaa, sillä tykkään enemmän paksummasta, oikeasta glögistä. Samasta syystä varmaankin purkki oli jäänyt kaappiin lojumaan.






Kiitos jälleen ihanat, jotka osallistuitte viime viikonlopun Perjantaimyysseihin!<3 Tule sinäkin linkittämään Perjantaimyysseihin hyvänmielen postauksia, tunnelmapläjäyksia, kaikkea sitä, mikä tekee näistä synkän vuodenajan viikonlopuista iloisempia, kauniimpia, inspiroivempia! Tarkat linkitysohjeet löytyvät täältä.


Tunnelmallista viikonloppua ja hyvää pyhäinpäivää!
Taina
   

20 kommenttia:

  1. Ihanat löydöt ja mielestäni varsin kohtuuhintaan. Mun perjantaimyyssi voisi olla vähän erilainen tänään, se olidi yhteinen aika oman äidin kanssa.
    Ihanaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua sinulle Taina ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten upealta sun Perjantaimyyssit kuulostaa!<3
      Kiitos Outi! Ihan hirmuisen nopeasti meni tämäkin viikonloppu, mutta ei se mitään, kohta on kuitenkin taas perjantai.;D

      Poista
  2. Kauniit ovat ja varsin edulliset. Meillä avataan tänä iltana glögikausi. Ensin käyn elokuvissa katsomassa Tuntemattoman sotilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli!<3 Mitä tykkäsit Tuntemattomasta? Meillä on tarkoitus jossain vaiheessa käydä myös se katsomassa, nyt on ollut niin haipakkaa, ettei vielä ole ehditty.
      Kivaa viikkoa!<3

      Poista
  3. Kauniita kuvia, tunnelman oikein aistii niistä <3 Kiitos lämpimästä hetkestä <3
    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina!<3 Oli kiva viikonloppu, nyt uutta viikkoa kohti!<3
      Iloa viikkoosi!

      Poista
  4. Kauniita kynttilänjalkoja. Onneksi osuit kohdalle ja ostit pois..:)

    VastaaPoista
  5. Oi mitä löytöjä, mutta tuo mummon entinen tarjotin vasta upea onkin :) kivaa viikonloppua sinulle Taina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tuo tarjotin on!;D Se oli aiemmin hopean ja kullan sekoitus, mutta noin mustana menettelee mun silmään.:) Mut ihanaa, kun on erilaisia makuja, muuten olisi tosi tylsää.<3

      Iloa viikkoosi Marika!<3

      Poista
  6. Upean tunnelmalliset kuvat ja todella hyvät löydöt kyllä teit, ja ihan sopuhintaankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia!<3 Tule sinäkin ensi viikolla mukaan Perjantaimyysseihin! Sulla on usein postauksia, jotka sopii iloa tuomaan viikonloppuun!<3

      Kaunista viikkoa!:)

      Poista
  7. Ihanat Löydöt! Tuollaisia minäkin olen etsinyt, vaikka aiemmin kuuluvat ehdottomasti ei listalle.
    Minäkin ajattelin postata myysseihin glögistä😄 No, pitää katsoa kykeneekö tänä viikonloppuna kun on tiedossa naamiaiset....😥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen!<3 Tykkään noista kynttilänjaloista kyllä todella paljon!

      Toivottavasti oli kivat naamiaiset! Niistähän ois saanu hyvän aiheen myysseihin!:D
      Iloa viikkoosi!<3

      Poista
  8. En nyt tiedä onko linkkaamani postaus myyssimäinen, mutta koska kuvat ainakin olivat, ajattelin sen sopivan. Kivat kirppislöydöt Taina. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii, sopii loistavasti!<3

      Onnea, onnea! Mulla alkoi just soimaan päässä "Kun aika on...".;D NYT se sit soi oikeastikin telkassa!:P

      Poista
  9. Mielettömän upea tuo kynttilänjalka kokoelma, siis Täys kymppi. Terkkuja Tampereelta, sain Tuijalta lahjaksi samoja namuja mitä sie toit meille kesällä eli niitä mun lemppareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni!<3 Hitsi, olitko Tampereella?:) Mä oisin syyslomalla halunnu taas sinne(kin)!;D
      Ihanaa, kun vieläkin muistat mun pienen lahjani!<3

      Poista
  10. Voih, juuri viikolla muistin omat hopeoidut kynttilänjalkani kaapin kätköissä ja mietin joko olisi aika penkoa ne esille.
    Nyt ainakin otan ne esille!!
    Ihastuttavat kynttilänjalat bongasit (ja mihin hintaan!!!) ja ihastuin oitis noihin krumeluureihin!! :O

    Tunnelmallista marraskuuta sinne!
    Meillä taisi olla vuoden vika rantsupäivä tänään ja palelin...joten nyt tämä lempeä syksy kääntyy talveen täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, jään odottamaan sun kynttiläkuviasi! Olet usein mielessäni, vaikka tänne blogiin en meinaa ehtiä...Milloin tästä elämåstä tuli näin kiireistä!:/ No joo, toisaalta yritän toisinaan pysytellä koneelta pois ihan tieten, ettei menis hartiat ihan jumiin.:D

      Kauniita syyspäiviä sinne!<3

      Poista