maanantai 10. huhtikuuta 2017

Pääsiäiskoti = kevätkoti



Lapsesta saakka olen ollut ns. jouluihminen, vaan tuohon jouluhommaan liittyy aina se nurja puoli, että kun se on ohi, on talvi vasta edessä. Niinpä aikuisiällä olen löytänyt itsestäni myös pääsiäisihmisen! Parasta pääsiäisessä on, että se on keväällä!💚 Lumet sulaa, aurinko paistaa tai sitten ei, linnut laulaa ja mieli on joka tapauksessa jo kohti kesää.

Lauantain hyvistä fiiliksistä intoutuneena ripottelin meidän kotiin pääsiäistä, eli kevättä, joka näyttää tänä vuonna näköjään valko-harmaa-vihreältä.





Keittiön pöydällä on jännä sekoitus oksia ja KukkaKaristosta ostamani leikko...Oisko joku hortensia? Omenapuunoksan kukinta alkaa valitettavasti jo olla ohi. Samassa maljakossa olevat syyreeninoksat vasta kasvattavat kukintojaan, enkä usko, että ne jaksaisivat aueta. Pöydällä on myös kulho tekemiäni betonimunia sekä edelleen Kubuksen kynttelikkö, vaikka sen meinasin jo pois laittaa. Lampaantaljat, jotka siirsin Kesähuoneeseen, ovat saaneet miesväen ikävöimään niitä. Bonanzat tuntuvat kuulema kovilta ilman taljoja. Itse tykkään kyllä kovin kepeämmästä ilmeestä, joten tuntukoon!:P






Viikko sitten kylvämäni pääsiäisohrat ampaisivat sellaiseen kasvuun, että saapa nähdä, pukkaako varret jo tähkää pääsiäisenä. ;) Ohrat ripottelin eri huoneisiin asetelmiin. Tuovat kivasti vihreää vähän sinne ja tänne.






Ohraa löytyy nyt molempien poikien huoneista, meidän makuuhuoneesta, eteisestä ja olohuoneesta. Lähtiköhän mulla vähän mopo keulimaan noita istuttaessani...Maalasin joitakin viikkoja sitten vasaralla moukaroimiani hernekeittopurkkeja kalkkimaaleilla. Ohrat nakkasin niihin, paitsi esikoisen huoneeseen, jossa on muutenkin punaista. Sinne sopi mielestäni tomaattimurskapurkki sellaisenaan.






Eih, kyllä mun on nyt pakko raahata itseni ruokakauppaan, koska jääkaappi humisee tyhjyyttä!  
Kivaa pääsiäisviikkoa!

Taina

 

 

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kevätmessut 2017





Treffattiin tänään Kevätmessuilla neljän bloggarin (ja yhden assistentin eli Sadun tyttären) kanssa, ja näillä messuilla oma huomioni oli enemmän ihanien naisten, Annukan ja Katin, tapaamisessa ensimmäistä kertaa livenä, kuin varsinaisessa messutarjonnassa. Satun kanssa olemme pyörineet yhdessä jo vuoden verran, meillähän on vuosipäivä tuloillaan.;)





Tiedä sitten johtuuko loistava fiilis messuista vai erityisen hyvästä messuseurasta, mutta sanoisin, että Kevätmessut on Habitaren ohella must-juttu ihan jo inspiraation vuoksi. En pettynyt tälläkään kertaa. Huomenna ehtii siis vielä messuilemaan, jos vielä emmit mennäkö vai ei!







Ehdimme kiertämään messuhalleista vain osan, sillä messuilla riittää ihmeteltävää vaikka useammaksi päiväksi. Halusimme nauttia rauhassa lounasta ja myöhemmin lasilliset kuohuvaa juhlan kunniaksi, eikä kellään ollut kiire.

Omaksi suosikikseni nousi yleiskoristelualue "Täällä pohjantähden alla", jossa pääsi kaikilla aisteilla (no ei sentään maistamaan, mutta muuten) nauttimaan Suomalaisen luonnon ihanuudesta. Kielot ja metsä (kuorikatteen muodossa) tuoksui, vesi solisi, melkein kuin olisi hypännyt muutaman viikon eteenpäin ajassa, siihen kevään parhaaseen kohtaan.<3



 

Varsinaisista messuosastoista jäi erityisen kauniina mieleen näissä kuvissa näkyvä Livemore osk -osasto, upeita Pakilan kukkatalon kukka-asetelmia ja erittäin houkuttelevia Bloomingday- ja Overseas-merkkisiä sisustustuotteita... 


  

Omissa haaveissani meidän pihalle nousisi vielä joskus pihasauna, ja saunan ympärille haluaisin kasvamaan kunttaa! Olisi ihana poimia marjoja omalta pihalta ja mikä parasta, nurmikkoa olisi pihassamme entistä vähemmän.


 
 
Kiitos loistavasta päivästä ihanat naiset!Tavataan pian uudestaan!💚

Taina



Kukkailotteluun voit linkittää esim. Kevätmessu-postauksia! 

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Väri-ilottelua keittiössä ja synttärisuunnitelmia



Tämän viikon Kukkailottelukimpussa on väriä enemmän kuin aikoihin. Nämä kukkaset ostin viime viikolla Prismasta, vaikka lähellä kyllä oli, että ostaminen olisi jäänyt vain aikeeksi! Teki kovasti mieli käydä hakemassa myyjä tai kaksi katsomaan sitä "joukkosurmaa", joka siinä kukkaosastolla oli meneillään. Nuo ihanat, moniväriset, jaloleinikkikimput erityisesti näyttivät siltä, että melkein joka kimpussa oli ainakin yksi kukka, joka tiputtaa heti terälehdet, kun paketin avaa kotona. Myös ostamani värikäs tulppaanikimppu osoittautui kotona aivan veltoksi, ja epäilin vahvasti, että noinko saan tulppaanit vielä virkistymään. Ihme kyllä, tämä kimppu on ennakko-odotuksista huolimatta ollut kohtuullisen kestävä, jopa leinikit! Ihana yllätys oli, kun oranssit tulppaanit avautuessaan osoittautuivat joksikin erikoislajikkeeksi kruunumaisine terälehtineen.







Viime viikolla iloitsin uudesta industrialtyylisestä takkapuutelineestä ja mainitsin, että hankin keittiöön jotain samanhenkistä. Löysin nimittäin todella kivan hyllyn keittiön seinälle kirpputorilta! Olin sitä päivää tai kahta aiemmin pyöritellyt kirpparilla ja mietin, että tuollaisen tekeminen itse ei olisi vaikeaa, jos tarpeet olisi olemassa... Mutta kun klikkasimme takkapuutelineen ostoskoriin, mulle tuli kiire lähteä kirpparille. Onneksi hylly ei ollut mennyt kaupaksi, sillä se sopii mielestäni täydellisesti tuohon keittiön seinälle. Sain samalla säilytyspaikan lukuisille Kivi- ja Aalto-tuikuilleni, sekä pienille Aalto-maljakoille, ja keittiön kaappiin tuli väljyyttä. Alimmalle hyllylle laitoin vielä Oikeasti Aikuinen -blogista voittamani Kastehelmi- purkin, jossa säilytän pähkinöitä. Noita purkkeja sopisi vaikka pari lisää tuohon alahyllylle, vaikka tykkään kyllä väljyydestä.








Olen suunnitellut Kukkailottelu -synttäreitä tässä kuluneen viikon aikana. Ajattelin, että voisimme ilotella kokonaisen viikon, eri päiville olisi eri teema. Haluaisin haastaa itseni lisäksi muutkin miettimään kukkien kuvaamista uudesta vinkkelistä.  

Päiväteemoiksi suunnittelin vuoden varrelta kuvakollaasien lisäksi mm. viherkasveja, luonnonkukkia, leikkokukkia, mitä tahansa kukallista ja yhdeksi teemaksi haluaisin kuvat, joissa kukkien lisäksi on muutakin kaunista, kuten Instassa tv_stilllife -kuvissa! Miltä kuulostaa? Innostuitko? Toivottavasti! Nyt ideat hautumaan.:)


Näiden Kukkailottelujen lisäksi luvassa on ainakin aiheeseen sopivia arpajaisia, sekä lukijoille, että postausten linkittäjille! Kannattaa siis ehdottomasti olla mukana viettämässä näitä 1-vuotissynttäreitä!







Kiitos viime viikon Kukkailotteluun osallistuneille! Kukkailottelu on nyt täällä. Tule sinäkin jakamaan iloa ja osallistu Kukkailotteluun alla olevan linkin kautta! Linkki on auki sunnuntai-iltaan saakka. Liitäthän postaukseen linkin tänne Mansikkatilan maille. Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin tunnisteen #kukkailottelua@mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!<3


Lauantaina messuillaan yhdessä ihanien blogiystävien kanssa.
Yhtä kivaa viikonloppua sinulle!💚


Taina




keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Kesähuone - Mun lempipaikka!



Vaikka eilinen säätiedotus ei sitten vaihteeksi antanut, mitä luvattiin, niin sen verran keväistä oli, että intouduin vielä illalla Kesähuonetta järjestelemään.

Tänne blogiin on viime kesän jälkeen tullut joukko uusia lukijoita, joten teille tiedoksi, että Kesähuone on tuommoinen pytinki meidän pihalla, ja yksi syy sille, että ylipäätään aloitin bloggaamisen. Silloin melkein neljä vuotta sitten Kesähuone oli unelma, jolle mies oli vihdoin näyttänyt vihreää valoa. Tuona keväänä löysin Torin kautta suuret ruutuikkunat ja vanhan oven, joiden ympärille Kesähuone vuotta myöhemmin rakennettiin. Rakennuspaikka määräytyi ilta-auringon mukaan. Kesällä aurinko paistaa pitkälle iltaan juuri tuonne Kesähuoneeseen. Tässä siis Kesähuoneen tarina lyhyesti.:)


 


Sunnuntain viherpostauksessa näkyikin jo toinen saamistani Lundian tasoista, joka sai paikan toistaiseksi olohuoneesta. Toisen tason kannoin Kesähuoneeseen, sillä tuohon ehjälle seinän pätkälle etsin jo viime kesänä lipastoa, mutta sopivan kokoista ja hintaista ei löytynyt. Tämä on kuin tehty tuohon Kesähuoneeseen ja kaiken lisäksi sain nuo tosiaan ilmaiseksi.



 

Kesähuone on muutenkin sisustettu enimmäkseen kierrätyskalusteilla ja -tavaroilla. Pöytä ja siihen kuuluvat tuolit (tuolit ovat vielä vajassa) ostin 40 eurolla Torin kautta. Rottinkikiikkutuolista maksoin 30 kirpparilla. Kynttiläkruunu, osa hatuista, säilytyskori täkeille, maalausta odottava Ratian Saaristo-kaappi, sekä samantyylinen puurasia, ovat niin ikään kirppislöytöjä. Vain Iskun vaaleista polyrottinkituoleista on maksettu oikea hinta. Siirsin muuten lampaantaljat tänään Kesähuoneeseen keittiöstä, ja kylläpä keittiön ilme keveni kivasti!



 
 

Tuonne tason päälle rakensin keväisen kukkalaatikon eilen. Myös tuo Ikean (?) kasvihuone, josta puuttuu päällyslasi, on edullinen pihakirppisostos viime kesältä Kajaanista. Perunanarsissi ja pajunoksat saavat tulla reippaasti ulos laatikosta ja tekevät kukkalaatikosta mielestäni mielenkiintoisemman. Perunanarsissin kaveriksi ostin lilan ja sinisen hyasintin, värejä, joita meillä ei varmaan muualla kotona voisi juuri ollakaan. Samat värit toistuvat mm. lipaston päälle olevissa Blossa-pulloissa. Pöydällä on toistaiseksi vielä tekonarsissit (viime keväinen kirppisostos, yllätys, yllätys), mutta piakkoin varmaan vahdain tuohonkin jotain elävää.






Minua on jotenkin harmittanut, että pääsiäinen on tänä vuonna hirmuisen myöhään. Nyt olen alkanut nähdä asiassa myös hyviä puolia. Tuskin maltan odottaa reilun viikon päähän, kun olen selvinnyt yökoulusta pääsiäisvapaalle. On ehdottomasti aika aloittaa Kesähuoneen aktiivinen käyttö pääsiäisenä! Jospa aurinko paistaisi lämpimästi, niin voisi kattaa pöydän kauniisti, pitää ovia (ovea ja levikettä siis) apposen ammollaan, ja antaa valon ja lämmön tulvia Kesähuoneeseen ja nauttia...Saahan sitä ainakin haaveilla! 


Mukavaa viikon puoliväliä!
Taina 


p.s: Nyt siellä paistaa jälleen ilta-aurinko! Kun napsin näitä kuvia neljän jälkeen iltapäivällä, oli taivas paksun pilvikerroksen takana. Eipä kai ole ihampaa kuin sinitaivas ja auringonpaiste!

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Päärynä-kinuskikääretorttu // arvonnan voittaja



Sanotaanko, että on sitä parempiakin päiviä ollut kuin tämä maanantai. Eräs oppilas mm. kysyi multa välkkävalvonnassa, että mitä valkoista sulla on tuossa päälaella. Mitäpä muuta kuin harmaita hiuksia, ja voihan kääk, vielä kaksi viikkoa seuraavaan parturiaikaan!:/ Lisäksi olen tänään saanut kuulla olevani hirviö, ja sain mielestäni aika tylyn sähköpostiviestin asian tiimoilta, josta olin etukäteen kovin innoissani. Aina ei näköjään voi voittaa...ja samalla opin nauramaan itselleni aina vain enemmän.






Onneksi kotona odotti pätkä eilen leipomaani kääretorttua! Meillä on viime aikoina tehty paljon ruokia, joissa käytetään kananmunia, on paistettu vohveleita, pannaria ja leivottu, koska tarvitsin kananmunan kuoria valumuoteiksi betonimuniin. Onneksi urakka on ohi tältä vuodelta. Voi olla, että en osta kanamunia vähään aikaan.;)





Kääretorttu on ensimmäinen leivonnainen, jonka opin leipomaan, muistaakseni jo tokaluokkalaisena. Lähes aina laitan väliin banaania soseutettuna, mutta nyt kokeilin päärynä-kinuskirahkaa, ja hyväähän siitä tuli! Jos kaipaat jotain helppoa ja nopeaa kahvin kanssa, on kääretorttu valmista alle puolessa tunnissa. Taikinakulhon jämistä tulee aina vääntöä lasten kesken, sen verran hyvää taikina on raakana.

Kääretorttupohja:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoa
0,5 perunajauhoa
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl tummaa kaakaota

Täyte:
1 prk päärynä-kinuskirahkaa
1dl kermaa vaahdoksi vatkattuna
pari riviä tummaa suklaata paloteltuna


Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi varovasti taikinaan. Kaada paperoidulle uunipannulle ja paista 225 asteessa 8-10 minuuttia, niin että  pinta on kauniin ruskea, ja taikina irtoaa kokeillessa paperin reunoista. Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille. Levitä täyte pohjan päälle ja kieritä kääretorttu rullalle. Valmista.



 

Teitä pääsiäisarvontaan osallistuneita oli ihan ihmeen paljon, 63 kappaletta. Olen otettu siitä, että tekemäni betonimunat olivat niin monen mieleen. Kiitos!<3 Ensi vuonna yritän ruinata siskoltani tuollaisen pupun arvottavaksi, ja muitakin arvontoja on varmasti tulossa (ennen ensi vuoden pääsiäistäkin), joten pysykäähän kuulolla! 200 kirjautuneen lukijan raja voisi olla hyvä hetki järjestää jotain kivaa, jos sellainen päivä vielä koittaa. Toivon, että viihdytte muutenkin, ja juttuni jaksavat teitä kiinnostaa! Bloggaaminen ilman lukijoita on kuin ruoka ilman suolaa, elämä ilman huumoria, vuosi ilman kesää...Ymmärrätte varmaan, että olette hirmuisen tärkeitä!:)

Laitoin Fb:ssa kommenttinsa jättäneet jonon alkuun ja blogissa kommentoineet heidän jatkokseen. Random.org oli sitä mieltä, että numero 13 on tällä kertaa onnennumero, ja se numero oli Jaana Ehrukaisella! Onnea Jaana!:) Laitatko mulle sähköpostia, niin saat palkinnon mahdollisimman pian itsellesi.<3


Mukavaa maanantaita, kaikesta huolimatta ja juuri siksi!
Taina

 

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kevätkylvöjä II ja muita viherpuuhia // Arvontamuistutus!



Hei, ihanaa huhtikuun alkua!<3 Kevät ja kevätpuuhat, ihan parasta kesän ja kesäpuuhien jälkeen.;D

Tänä viikonloppuna olen puuhastellut kylvöjen ja muiden viherjuttujen parissa enemmän kuin koskaan tähän aikaan vuodesta. Meidän piha on edelleen lumen vallassa, onneksi lumikerros ohenee ja häviää päivä päivältä. Ihanan keväisen fiiliksen saa näissä viherpuuhissa sisälläkin! Se, onko niissä järkee vai ei, on ihan toinen juttu...




Pari viikkoa sitten huomasin roskalava -ryhmässä varsin mainionnäköiset Lundian lipastot 80-luvulta, ihan ilmaiseksi, kuten ryhmän nimikin antaa ymmärtää. Keskusteluista päättelin, että meneillään oli jälleen yksi varaus-peruutus-jono-peruutus-keskustelu, ja lipastojen omistaja vain halusi päästä noista eroon... Ilokseni hän oli laittanut puhelinnumeronsa ilmoitukseen, joten laitoin hänelle suoraan viestin, ja kävin samana iltana hakemassa lipastot itselleni.:P Isomman lipaston kannoin Kesähuoneeseen ja tätä pienempää ajattelin käyttää nyt keväällä kukkatasona. Jossain vaiheessa täytyy miettiä, että maalaisinko nuo, vai poistaisinko maalin, vai mitä niille tekisin.

Varastosta kävin hakemassa kolme pelakuuta, jotka  ovat olleet siellä talvehtimassa. Yllättävän hyvinä nuo ovat minusta säilyneet. Siitä on useampi vuosi, kun olen viimeksi talvettanut pelakuita, joten täytyy varmaan kaivella ohjeita. Muistaakseni niitä pitäisi hieman leikata ja aloittaa lannoitus? Tasolle etsin kesällä uuden paikan, mutta tähän aikaan vuodesta tuosta ovesta ei vielä kuljeta lainkaan.




Jokin aika sitten osui silmiini Luomulaakson Marian vinkki helposta tavasta lisätä nopeasti yrttejä juurruttamalla niitä vedessä. Saman tien napsin silloin ruukussa ollutta sitruunamelissaa vesilasiin ja hieman myöhemmin basilikaa. Molemmat kasvavat kovaa vauhtia Ikean amppelissa, ja laseissa on nyt juurtumassa lisää sitruunamelissaa (amppelista leikattua) ja minttua. Pian mulla on toiseen samanlaiseen amppeliin istutettavaa! Suosittelen lämpimästi tuota juurruttamista, miten nopea ja edullinen ja näköjään varma tapa kasvattaa yrttejä. Reilussa viikossa yrtit pystyy jo istuttamaan multaan. Huomasin harmikseni rahapuustani irronneen kaksi  pientä oksaa. Laitoin ne kokeeksi veteen juurtumaan, ja näyttää siltä, että kohta voin istuttaa lisää rahapuita!




Siemenistä istuttamani tuoksupielukset ja ruiskaunokit ovat tämän viikonlopun aikana saaneet lisää tilaa ympärilleen. Noita tuoksupieluksia kitkin vain harvemmaksi ja ruiskukat koulin. Hieman epäileväinen olen, että mahtavatko nämä selvitä sinne touko-kesäkuulle saakka, että pääsisin ne ulos istuttamaan. Toiveikkaana kylvin kuitenkin  lisää ruiskukkaa! Aiemmat kylvöt ovat tuollaista oikein tummaa lajiketta, uudemmat ovat vaaleanpunaisen ja tummanpunaisen sekoitusta.





Pääsiäistä ajatellen kylvin myös ohransiemeniä kalkkimaalilla maalaamiini säilyketölkkeihin. Noista siemenistä vaan kun ei ikinä tiedä, että lähtevätkö kasvuun vai eivät. Aikamoinen viherpeukalo täällä on joka tapauksessa kehittymässä, vai mitä sanotte?:D




Hei, tänään sunnuntaina voit vielä osallistua Pääsiäisarvontaan! Samoin tämän viikonlopun Kukkailotteluun ehdit mainiosti linkittämään illan aikana!



Leppoisaa sunnuntaita!
Taina