Se
on jälleen perjantai, jee! Parin päivän lepo tulee tarpeeseen. Pari viikkoa kestänyt matalapaine ja harmaat
säät ovat kai saaneet olon kerrassaan vetämättömäksi iltaisin. Tänään
olikin sitten iloinen yllätys, kun maa oli jälleen valkeana. Aika
tavalla lumi tuo valoa. Minun puolesta lumi saisi nyt pysyä vaikka
kolme-neljä viikkoa ja sitten sulaa yhdessä yössä pois!:)
Koko
viikon olen joutunut odottamaan tilaisuutta päästä kuvaamaan siskoltani
viime viikonloppuna ostamaani taulua. Nyt valoa on viimein riittävästi
kuvaamista varten, joten kamera sai räpsyä koko viikon edestä. Kuvat
eivät kyllä valitettavasti tuo taulun upeutta esille. Mutta siis, olimme viime
sunnuntaina siskonpojan synttäreillä ja tuo ihanuus oli nojallaan
siskoni olohuoneen seinään vasten. Taulu on siskoni, Teijan, sekatekniikalla maalaama. Oli joku
näyttelykin tulossa, mutta onneksi hän suostui antamaan taulun minulle
mukaan! Kaiken lisäksi mieskin sanoi tykkäävänsä tästä ja hän jopa
ehdotti, että kehystäisimme taulun. Ihme ja kumma! Edellisestä kehystyskerrasta on aikaa kymmenisen vuotta, täytysi käydä kysymässä
kehystyksen hintaa. Taulu etsii vielä paikkaansa. Kuvasin sen kirjaston
seinällä, mutten usko taulun päätyvän tuohon lopullisesti.
Tänään ihastelen myös perjantaikimppua, joka suorastaan hehkuu! Kimpussa on isoja jaloleinikkejä, vahakukkaa, neilikanoksa ja rimpsureunaisia tulppaaneita. Oli erityisen vaikea valinta, kun Villiviinissä oli niin runsaat valikoimat kaikelaista kaunista, huoh! Valkoiset helmililjat jäivät vielä kaihertamaan mieltä, että jos mies vaikka sattuu lukemaan tämän, niin sellaisen voisi minulle ystävänpäiväksi hakea...;D
Nyt on sitten tullut vastaan Ikea-tuote, johon en ole tyytyväinen. Siitä lähtien, kun maalasin olohuoneen seinän pari viikkoa sitten, on toinen isoista olohuoneen tauluista repsottanut vinksallaan, kuten yhdessä kuvassa näkyy. Kesällä kehykset Ikeasta ostaessani ihastelin uutta kiinnitysmekanismia, joka tuntui oikein kätevältä. Tuossa mekanismissa taitaa kuitenkin olla pieni vika, eli lukitus aukeaa, ja taulu luisuu paikoiltaan...Olen yrittänyt mm. ilmastointiteipillä liimata taulun takana olevat kiinnitysklipsut paikoilleen, mutta tuossa siipitaulussa ei tunnu auttavan mikään. Ei huvittaisi uutta kehystä ostaa. Ideoita? Mulla on mennyt hermot aika monta kertaa tässä parin viikon aikana, kun olen yrittänyt korjata kiinnitystä uudelleen ja uudelleen. Toistaiseksi jokainen yritys on päättynyt mun luovuttamiseen ja taulun repsottamiseen. Pieni juttu, mutta voitte uskoa, että häiritsee.
Muistuttelenpa vielä osallistumaan Annie Sloan Chalk Paint-arvontaan postauksessa täällä!
Rentouttavaa viikonloppua!:)
Taina





































