Varmaan kukaan ei ole voinut välttyä viimeisen vuoden aikana ilmastonmuutosuutisoinnilta. Mitä tunteita ja ajatuksia se, ja ilmastonmuutos ylipäätään, teissä saa aikaan? Oletteko jo kyllästyneet koko aiheeseen, vai kenties juuri alkaneet miettiä, miten sen voisi pysäyttää? Viikon alussa sain Villa Kotirannan Satulta #muovitonarkihaasteen. Muovijätteet ja ilmastonmuutos eivät tietenkään ole yksi ja sama asia, mutta molemmissa on kyse luonnosta, ja siitä, kuinka voisimme kääntää kelkan kulkemaan toiseen suuntaan, sellaiseen, joka säästäisi maapalloa tulevillekin sukupolville.
Itsestäni voin sanoa sen, että ei mene varmaan päivääkään ettei huoli yhteisestä ympäristöstämme jollain tavalla kävisi mielessä. Aika isoja, pelottavia, asioita liittyy ilmastonmuutokseen. En usko, että ilmastonmuutoksessa on voittajia tai häviäjiä, vaan pelkästään häviäjiä.
Huolen lisäksi tunnen tietenkin syyllisyyttä valitsemastamme asumismuodosta, väljistä neliöistä ja kahdesta autosta, jotka ovat tuntuneet välttämättömyydeltä viime vuosina täällä hieman syrjemmällä asuessa. Olemme myös hankkineet kaksi lasta. Ymmärtääkseni suurin ympäristöteko olisi ollut olla hankkimatta lapsia.
Toisinaan tunnen syyllisyyttä myös haaveistani, joita aarrekarttaankin maalailin. Onko minulla oikeutta haaveilla asioista, jotka eivät ole hyväksi maapallolle tai luonnolle, kuten rannalla asuminen tai matkustelu maailman ääriin. Ne haaveet tuli karttaan laitettua, mutta pakko tunnustaa, että ne saavat itseni häpeämään. Pitäisikö haaveilla vain asioista, jotka ovat hyväksi ympäristölle? Kuten huomaatte, mielessäni on lukematon määrä kysymyksiä vailla vastausta.
Uskon, että suurin osa meistä täällä Suomessa jo tekeekin paljon maapallon ja luonnon hyväksi. Lajittelu, kierrätys ja järkevä kuluttaminen ovat luonnollinen osa arkea. Moni on jo vähentänyt lihansyöntiä ja suosii kaikessa mahdollisessa läheltä tulevaa, kestävää, vihreämpää, mahdollisuuksien mukaan. Vaikka meitä suomalaisia on kovin vähän maailman väestöstä, on jokaisen teoilla ja valinnoilla merkitys, uskon niin.
Olen osallistunut vuosien saatossa moniin ympäristäaiheisiin koulutuksiin. Asiantuntijoiden puheista on mieleeni jäänyt päällimmäiseksi usko siihen, että me ihmiset pystymme yhdessä ratkomaan näinkin kiperät ongelmat, joita maapallolla on juuri nyt. On tärkeää uskoa tulevaisuuteen vaipumatta synkkyyteen. Meidän lapsemme tarvitsevat sekä uskoa, että toivoa paremmasta huomisesta. Hällä väliä -meininkiin meillä ei varaa, eikä kelloa valitettavasti voi siirtää taaksepäin, jotta voisimme herättää ihmiset aikaisemmin huomaamaan omien valintojen seuraukset luonnolle...
Satulle lupasin nyt aluksi tutkailla, kuinka paljon muovijätettä meillä syntyy. Tällä viikolla olen siis punninnut meiltä jätepisteelle lähteneet muoviroskat. Kyllähän sitä syntyy. Mihinkään kovin radikaaliin muutokseen en näin äkkiseltään uskaltanut lupautua, mutta varmasti on ihan paikallaan tutkailla omia tottumuksia. Meillä esim. vedenkulutus pieneni pelkästään sillä, että mies aloitti (vuosia sitten) merkitsemään kulutuksen itselleen ylös. Tietoisuus auttaa.
Postauksen kuvat napsin lomapäivänä, joka tuli pitkälti vietettyä ulkona kameran ja lasipallon kanssa luonnonkauneutta kuvaillen. Kaunista on, ja uskotaan, että vielä pitkän aikaa meidän jälkeemme myös.<3
Oikein hyvää uutta viikkoa ja pehmeää paluuta arkeen!
Taina
