tiistai 22. kesäkuuta 2021

Jäätelöä ilman konetta - Helppo ja hyvä ohje

Toukokuun loppupuolella tuli valmistettua jäätelöä oikein urakalla. Ihan ensimmäisiä kokeiluja minulle, sillä olen kuvitellut, että jäätelön valmistamiseen tarvitaan jäätelökone. Sellaista kiteistä "jäätelöä", joka vaikuttaa kerran sulaneelta, en missään nimessä ole halunnut tehdä. 



Googlailin reseptejä kevään viimeistä köksäntuntia silmällä pitäen. Ohjeen piti soveltua lasten tehtäväksi ja sen piti olla edullista raaka-aineiltaan, tarkoitus oli valmistaa suurempi erä jäätelöä (valmistimme kerralla jäätelöä koko porukalle, melkein 50 hengelle, koska sitä ei tietenkään voinut syödä samantien). Kinuskikissan sivustolla oli hänen seuraajansa jakama resepti, jonka totesin täyttävän kriteerit.  

Ensimmäisen koe-erän tein maistiaisiksi työkavereilleni ja siitä muodostui suorastaan hitti! Jäätelön maustamiseen käytin tuolloin yhden pötkön Oreo -keksejä, sillä sitä samaa kaavailin oppilaiden kanssa käytettäväksi. Lähes kaikki pitävät Oreo -kekseistä. Laktoosittomille tämä resepti ei valitettavasti sovi, sillä kondensoitua maitoa ei ole saatavilla laktoosittomana. Sitä voi kuulema valmistaa itse keittämällä maitoa pari tuntia, mutta päädyin hieman helpompaan vaihtoehtoon laktoosittomien kanssa. Heille teimme "mehujäät" tuoreista soseutetuista mansikoista, vaaleasta siirapista ja glukoosisiirapista. 


Jäätelön valmistus käy vartissa! Vatkaa kerma. Lisää kondensoitu maito ja glukoosisiirappi, sekä lopuksi mahdolliset lisukkeet. Uusimmassa Kotivinkissä oli muuten samantyyppinen ohje, jossa yhtenä ainesosana oli kreikkalainen jogurtti. Varmasti toimii! Glukoosisiirappi ei kuuleman mukaan ole välttämätöntä, mutta sitä sattui minulla olemaan jostain vanhasta kokeilusta, joten käytin sitä. Sellaisenaan siirappi ei nimestään huolimatta maistu miltään. Glukoosisiirappi tekee jäätelön rakenteesta paremman.




Kotona tein vielä toisen erän samaa reseptipohjaa käyttäen. Tällä kertaa jaoin jäätelömassan vatkaamisen jälkeen kahteen erään. Toiseen soseutin kotimaisia mansikoita 250g ja toiseen käytin vajaan pötkön minttu -Oreoita. Tuo mansikkainen on minusta todella hyvää! Jäätelön päälle pilkkomani mansikat toki ovat aika jäisiä syödessä, mies sanoo, että käyvät hampaisiin hänellä. Hyvää oli minttuoreojäätelökin, mielestäni parempaa kuin perusoreoilla maustettu. Yrttejä voisi jäätelön maustamiseen käyttää myös! Minttu ja basilika voisivat olla esimerkiksi tuoreiden mansikoiden parina...


Tänään taitaa helle-ennätykset paukkua! Ajattelin laittaa uuden satsin pakastumaan, sillä tuo toukokuun lopulla tehty annos loppui muutama päivä sitten ja huomenna on tulossa vieraitakin, ihanat opiskelukaverini tulevat käymään. Paljon naurua luvassa.

Helpotusta helteisiin!<3
Taina


5 kommenttia:

  1. Kiitos reseptistä! Mikäpä paremmin tällaisiin kesäpäiviin sopii kuin jätski <3 Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ole hyvä ja pahoittelut samalla, että olen unohtanut käydä vastaamassa kauniiseen viestiisi!<3

      Poista
  2. Tällä reseptillä tulee hyvää jäätelöä, nami nami :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Suvi ja samoin sinulle pahoittelut, että viestisi oli jäänyt vastaamatta!<3
    Ihan parasta heinäkuuta sinulle!:)

    VastaaPoista