torstai 10. kesäkuuta 2021

Jo joutui armas aika

Huhhuh! Selvittiinhän siitäkin lukuvuodesta, josta korona teki superraskaan ja turhankin jännittävän. Olemme eläneet hyvin erilaisia todellisuuksia riippuen siitä, missäpäin Suomea tai jopa samaa kaupunkia sattuu asumaan tai työskentelemään. Surettaa kyllä niiden puolesta, jotka aloittavat lomansa karanteenissa jännittäen edelleen jatkotartuntaa.<3  

Kolme altistumista töissä puolen vuoden sisällä, joten toivon, että mahdollisuudet tartuntaan oli nyt tässä. Ekan rokotteen sain pari viikkoa sitten ja toisen saan vasta koulujen alettua, joten nähtäväksi jää. Varsinkin, jos tarvitaan vielä kolmaskin annos olkapäähän virusmuunnosten vuoksi. Nyt on kuitenkin LOMA ja tarkoitus on unohtaa koko vuoden kestänyt henkinen mankelointi niin pian kuin mahdollista! Paras lääke unohdukseen (ja moneen muuhunkin vaivaan) taitaa olla puutarhanhoito.:)



Olen ollut niin pihalla kaiken ajan, minkä suinkin olen ehtinyt ja nythän mä ehdin. Keväällä esikasvatin monenlaisia kukkia ja nyt olen istuttanut niitä Kesähuoneen edustalle istutuslaatikoihin.

Sain äitienpäivälahjaksi mieheltä lahjakortin, jossa hän lupasi tehdä ison määrän raskaampia puutarhahommia vain vähällä mutinalla ja silmien pyörittelyllä maustettuna.:P Lahjakortin lunastuksen aloitin heti äitienpäivän jälkeen, kun mies kaivoi Kesähuoneen edustalta muutamat pensaat ylös. Kylläpä avartui maisema! Viime viikolla hän kaivoi myös loput istutukset maasta.


Kuvista näkee hyvin rajan takana kasvavan ryteikön.
Ei kai tarvitse ihmetellä kotiloiden tai hyttysten ilmaantumista...

Kukkapenkin tilalle laitettiin hiekkaa ja kaksi istutuslaatikkoa kukkia varten. Haaveilen loppukesän osalta leikkokukkien omavaraisuudesta.


Tämä kuva taas paljastaa, että meillä grillataan todella harvoin!
Grilli on suojahupun alla Kesähuoneen seinustalla odottamassa tämän kesän inspiraatiota.;)

Myös vattupensaat ja varrellinen karviaispensas (sekä puskien väliin kasvanut tammi, koska no, lajintuntemus ei ole rakkaan mieheni parhaita ominaisuuksia) on kaivettu ylös. Tuonne pihan perälle ajattelin kylvää kukkia suoraan rivistöihin. Toivottavasti saadaan homma etenemään pian, jotta kukat ehtivät vielä tälle kesälle. Hupsis, eilen mittailin tuota plänttiä ja totesin sen olevan ehkä 50 neliön suuruinen! Aika tavalla hommaa siis.




Vattupuskat on tarkoitus nostaa niin ikään istutuslaatikoihin. Laatikkopuutarhan olisi tarkoitus rakentua hedelmäpuiden lähistölle, siinä on sopivan tasainen ja valoisa paikka, jonne olen suunnitellut jo useamman vuoden ajan vähän isompaa määrää istutuslaatikoita. Vattujen lisäksi suunnitelmissa on ainakin mansikoita, salaattia, yrttejä ja ehkäpä vähän kukkiakin. Laatikoiden alle jäävä nurmikko on tarkoitus peittää paksulla peitekankaalla ja päälle on tulossa singeli -kiveä. Samalla on tarkoitus rajata hedelmäpuut, marjapensaat ja istutuslaatikot nurmikosta. 

Tätäkin aluetta mittailimme yhtenä iltana miehen kanssa ja vaikka arviointikyky on itselläni melko hyvä, niin nyt neliöiden määrä kyllä yllätti. Tuossa on noin sata neliötä... Tässä kohti sain sitten sitä luvattua silmien pyörittelyä ja "Ei mitään järkeä" ja "Järjettömän kallista" -kommentteja osakseni. Lapioitavaa riittää. Saa nähdä tapahtuuko tämä projektin loppuosa minä vuonna. Täytyy ehkä varuiksi istuttaa vatut odottamaan tuonne tontin reunalle.:P


Lisää mielikuvitusta tarvitaan vielä.
Noiden kahden omenapuunraadon tilalle laatikoita ja ympärille siisti kiveys.


Mies tilasi toukokuussa muurikivet terassin vierustalle ja ne tulivat nyt alkuviikosta. Muurikivistä hän rakentaa istutuslaatikot pehmentämään terassin ja asfaltin välistä aluetta. Istutukset tuovat samalla näkösuojaa takaterassille. Tuohon terassin viereen olen kaavaillut istuttavani mm. pensasmustikkaa, muutaman tuijan ja hortensioita. En malttaisi odottaa! Vähän käy miestä sääliksi, samalla kun piiskaan häntä pihahommiin. Toisaalta itsellä olisi urakkana pestä talon ulkopinnat niiltä osin, mistä yletän ja sitten tarttua maalisutiin. Tällaista tämä omakotiasuminen on. 



Kuten kuvista näkyy, ei joka kolkkaa ehdi millään kitkemään, ja vaikka terassinkin olen pessyt jo kahdesti siitepölystä, kolmas kerta on pakollinen. Silti. Onhan tämä silti aivan ihanaa, kun aurinko hellii ja on KESÄ!<3

Aurinkoisia kesäkuun päiviä!<3

Taina


3 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa ja ansaittua kesälomaa sinulle Taina <3 ja nautihan nyt tuosta kauniista pihastasi oikein kunnolla.
    p.s. Ihan parhaan lahjakortin sait :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!<3 Oon nauttinut ja varmasti koko kesän!<3 Nyt jo viime viikolla kylvämäni siemenet on kovassa kasvussa. Vettä saa kantaa...
      Kivaa juhannusviikkoa!<3

      Poista
  2. Kiitos, kiitos Suvi!<3 Samoin sinulle!<3

    VastaaPoista