sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Satula -pussilakanat ja puuvillan paluu



Hei, ihanaa sunnuntaita!❤ Vuosien saatossa olen oppinut nauttimaan näistä hitaista sunnuntaiaamuista  ja sunnuntaipäivien kiireettömyydestä. Joskus aiemmin sunnuntaisin iski ahdistus, viikonloppu tuntui ihan liian lyhyeltä. Ahdistus ei liittynyt töihin, leipätöitä kun saa usein tehdä viikonloppuisinkin, vaan siihen, ettei arkena ehdi tehdä sellaisia asioita, joista nauttii. Lasten kasvaminen on tietenkin tuonut lisää liikkumavaraa arki-iltoihinkin, ei meillä enää juurikaan tarvitse kuskailla poikia, ja toisaalta kokemus opettaa organisointia ja suunnitelmallisuutta. Usein mm. mietin viikon ruoat suurinpiirtein etukäteen kaupassa käydessäni, ja sunnuntaina teen usein jotain sellaista, mistä riittää vielä ainakin maanantaina lämmitettäväksi. Helpottaa viikon aloitusta. Muutama vuosi eteenpäin ja luultavasti kaipaan tätä aikaa... Joka tapauksessa sunnuntai on nykyisellään yksi viikon mukavimmista päivistä, sillä inspiraatio iskee yleensä, kun sille vain on aikaa.





Postauksen kuvat otin viime sunnuntaina, kun olin juuri vaihtanut meille uudet, Marimekon Satula -kuosiset pussilakanat. Edellisestä pussilakanaostoksesta on aikaa pari vuotta, ja viimeisen viiden vuoden aikana kaikki ostamani vuodetekstiilit ovat olleet pellavaisia. Niitä onkin sitten käytetty koko ajan, kesällä välillä niin, että olen aamulla pessyt lakanat ja pyykkinarulta laittanut ne takaisin illaksi. 





Mikään hetken päähänpisto tämä ostos ei ollut, sillä olen miettinyt elokuusta saakka, onko näille oikeasti käyttöä tai tarvetta. Otin pitkästä aikaa vanhat puuvillaiset pussilakanat käyttöön vähän kuin kokeeksi, ja hyvältähän ne tuntuivat!:) Eivät rypisty, ja tuntuvat keveiltä, kaikessa on puolensa. Totesin, että näille uusille on käyttöä, eikä kaukana ole varmasti sekään aika, kun liinavaatekaapista lähtee tavaraa poikien mukaan omiin koteihin.





Olen monta muutakin kodin käyttöesinettä hankkinut ruokakaupan leimoilla edullisemmin ja joskus aiemmin siitä kirjoitellut tänne blogiinkin. Marimekon Satula -kuosiset lakanat ja pyyhkeet ovat joulukuun loppuun saakka K-supermarketeissa saatavilla keräilyleimoilla sopuhintaan. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö tai maksettu mainos, kirjoittelen vain siksi, että itse tykkään. Normaalihintaisina nämä olisivat jääneet minulla haaveeksi.




Aamupalaa voi sunnuntaina syödä vaikka sängyssä! Itse en tosin tykkää syödä sängyssä, mutta nuo aamupalan mustikat, pussilakanoiden ja kukkien tumma väritys sopi niin hyvin yhteen, etten voinut vastustaa kiusausta pienelle stailaukselle.:)


Nautitaan sunnuntain suloisuudesta, ehkäpä auringostakin!
Taina 

14 kommenttia:

  1. Minäkin mietin lakanaostosta kaupassa... Ostin eilen cittarista Kastehelmikulhon jälkkärikulhoille kaveriksi. Katoin kyllä lasejakin, ovat tosi kauniita. Mutta täytyy vähän siivoilla kaappeja, josko jotain lähtis kirpparille että saisi hyvällä omalla tunnolla tuoda uutta kotiin... Ainakin K.kaupoissa on kyllä usein hyviä tarjouksia kupongeilla noista käyttötavaroista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan sama juttu!:) Viime viikolla loppui kirppispöytä. Kierrättämällä tulee tilaa kaappeihin ja sitten voi hyvällä mielin ostaa jotain mieluisampaa.:) Mulla on muuten täysi Cittarin leimakortti odottamassa veronpalautuspäivää.;D Meinasin sen Sarpanevan padan hankkia, ja inspiroitua samalla uudella tavalla padassa valmistamisesta!

      Poista
  2. Minä olen kerran vain onnistunut keräämään niin paljon leimoja, että sain Muumi mukin puoleen hintaan :) Kauniit lakanat olet ostanut!
    Ihanaa ja rentoa sunnuntaita sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!<3 Kävin viikonloppuostokset tekemässä, ja siitä tuli leimat täyteen, koko kortillinen!:) Välillä mulla on käynyt niin, että olen ne leimat kerännyt, mutta tavarat on jääneet silti kauppaan.

      Kiitos Outi, ihanaa loppuviikkoa!<3

      Poista
  3. Tosi kivat pussilakanat! Mulla on just etsintäprojekti menossa, kun en halua ostaa mitä tahansa lakanoita ja nää voisikin olla hyvä vaihtoehto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna!<3 Viikonloppuna on lakanoidenvaihto edessä, nämä ovat olleet todella kivat. Suositus!<3

      Poista
  4. Onhan nuo nätit. :) Uusi banneri on myös hieno! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Varpuslintu!<3 Ihana saada palautetta myös bannerista!<3

      Poista
  5. Kauniit pussilakanat :) Itse olen jo pitkään miettinyt, että varsinkin uusille näteille pussilakanoille olisi tarvetta. Kun petivaatteet on kauniit, ei haittaa vaikka päiväpeitto jäisi joskus laittamatta (nimim. laiska ja huono aamuihminen :D ).

    Kivaa viikkoa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula!<3
      Meillä on todella usein peti petaamatta, ja nykyään petaan sen muutenkin niin, että osa lakanoista näkyy.;))) Olen aina ollut kuosien perään. Viime vuosina olen ollut toosi tiukka itseni kanssa, etten osta turhia. Nämä tulivat käyttöön.:)

      Ihanaa loppuviikkoa Tuula!<3

      Poista
  6. Kiitos kun muistutit leimoista. Olen keräillyt Cittarin Kastehelmi-leimoja, joita on kertynyt varmaan jo monenkin astian verran, mutta mulle käy yleensä aina niin, että kerään kyllä, mutta unohdan hyödyntää ajoissa :).

    Ja lakanoitten suhteen mulla on toi sama, että suosikit (yksiväriset pellavaiset) menee viikonloppuna aamulla pesuun ja illalla petaan puhtaana takaisin. Etenkin kesällä, kun kuivuu ja suoristuu ulkonarulla hetkessä. Ja vaikka olen muuten laiska monessa asiassa, niin päiväpeiton kyllä laitan aina paikalleen. Meillä on sohvalta suora näköyhteys sänkyyn ja tykkään kun näyttää siistiltä. Ja jotenkin sinne kunnolla pedattuun sänkyyn on kivempi pujahtaa illalla kuin päivän auki olleeseen.

    Satulakuosi on kaunis <3. Voisin harkita keittiön verhoiksi, jos sattuis löytymään sopivassa värissä. Pitääkin tutkailla.

    Aurinkoista mieltä sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mulle käy joskus samalla tavalla! Itse asiassa mulla on leimakortti odottamassa veronpalautuksia, käyn ostamassa Sarpanevan padan silloin.:) Haluaisin oppia tekemään kaikkea hyvää ja helppoa padassa. Uskottelen itselleni, että kauniin astian ansiosta tästä haaveesta tulee totta.;D

      Tuo on niin totta, että pedattuun sänkyyn on paljon kivempi mennä kuin aukinaiseen! Joka kerta, kun vaihdan lakanat, totean illalla peiton alla, että onpas ihanaa mennä puhtaisiin lakanoihin.<3 Oikeasti haluaisin vaihtaa lakanat joka viikko, mutta todellisuudessa väli on kyllä yleensä kaksi viikkoa. Meilläkin on tuo näköyhteys olohuoneeseen, mutta olen tainnut vuosien saatossa oppia sietämään yhtä sun toista.:P Meillä mies yleensä nousee, kun mä jo teen lähtöä. Jos ryhtyisin petaamaan sänkyä joka aamu, pitäisi kai samalla peitellä mies sinne...;)

      Kiitos Annukka!<3 Samoin sinulle!<3

      Poista
  7. Meidänkin mielus liinavaatteet ovat pellavaa. Ihana materiaali! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meilläkin on ollut monta vuotta!:) Nyt nuo puuvillaiset on tuntuneet yllättävän hyviltä. Olin jo unohtanut.:D

      Poista