perjantai 26. lokakuuta 2018

Akkujen lataamista syyslomalla




Tämä syysloma on mennyt todella omia akkuja ladatessa. Merkkiteot ja suuret ajatukset ovat jääneet tekemättä ja ajattelematta, olen yrittänyt olla potematta syyllisyyttä joutilaisuudesta, vaikka se vähän vaikeaa on. On ihanaa, kun hämärissä syysaamuissa nukuttaa ja saa nukkua juuri niin pitkään kuin unta riittää. Päiväuniakin olen silti nukkunut, lyhyitä, mutta kuitenkin tarpeellisia.




Ennen lomaa ostin pitkästä aikaa kaksi uutta kirjaa, en edes muista, milloin olisin ostanut romaanin itselleni. Kesästä asti olen maksanut Book Beat -jäsenyydestä, toistaiseksi turhaan, en ole vielä löytänyt niitä hetkiä, joissa äänikirja olisi parempi kuin perinteinen kirja. Pitäisi lopettaa jäsenyys tai aktiivisemmin etsiä niitä hetkiä äänikirjoille. Eilen sain siis päätökseen Liza Marklundin uusimman, Helmisafari nimeltään. Lämmin suositus jännityksen ystäville, vaikka alku tuntui itselleni takkuiselta. Loppua kohden kirjaa ei malttanut kädestä laskea. Tänään aloitin uusimman Raidin, ja koska siinä on vain reilu parisataa sivua, uskon ehtiväni lukemaan kirjan loppuun ennen maanantaita ja arkeen paluuta.





Mieskin on pitänyt lomaa tämän viikon, mikä on ylellistä yrittäjälle. Lauantaina ajoimme vanhempieni mökille Kainuuseen ensimmäistä kertaa ikinä syyslomalla. Jäätävä tuuli puhalteli Oulujärveltä, ja ilmassa oli selvästi talventuntua. Äiti sanoi, että luonto kääntää järvivesiä ennen jäätymistä. Seurasimme porukalla pikkulintujen ja oravien touhuja lintulaudoilla ja niiden ympäristössä. Hassuja nuo oravat kätköineen! 

Kävimme miehen kanssa kävelemässä läheisellä Kivesvaaralla, ja yllätyimme positiivisesti paikan upeudesta. Hotelli siellä näytti toimivan jo ennestään, mutta tekeillä oli mökkejä aivan vaaran reunaan, isoilla ikkunoilla, joista aukeaa varmasti mielettömät maisemat. Ehkäpä ensi kesänä yövymme tuolla ja koluamme vaaran reittejä enemmän.

Mökkitontilla kasvaa paljon katajaa, joten tekaisin pikaisesti katajakranssin kotiinviemisiksi. Voi olla, että vielä lisään kranssiin jotain, en ole siihen täysin tyytyväinen, siksi se on jäänyt kuvaamatta. 

Oli jäätävää puuhaa pestä paljua, mutta niin ihanaa mennä lämpimään veteen oikein syvälle, kun syystuulet puhalsivat ympärillä. Yhtenä iltana oli mahtava kuunsilta hetken aikaa ennen kuin pilvet peittivät taivaan.





Reissusta palattuamme kiirehdin ostoksille.:) Facebook -kirppikseltä bongasin kaksi Vitran DSR -tuolia, ja olisi ollut mahdotonta päästää niitä käsistä, vaikken niistä varsinaisesti ole edes haaveillut. Tuolit ovat tosiaan aidot, ja maksoin niistä yhteensä hieman vähemmän kuin yhden tuolin hinnan. Myyjä oli muuttamassa ulkomaille, ja siksi hänellä oli tarve päästä turhista tavaroista eroon. Tuolit menivät pojille, vaikka vähän olisi tehnyt mieli laittaa ne keittiöönkin, tuntuivat oikein hyviltä istua. Ainakin kuopus on tykännyt, esikoinen on niin vähän kotona, että käytännössä tuoli taitaa olla tavaroiden laskupaikka hänellä. 





Käväisin pikaisesti myös Plantagenissa hankkimassa pari uutta viherkasvia. Uurremuorin, josta taisin mainita edellisessä postauksessa, sekä peikonlehden, jossa on reikiä lehdissä, monkey mask nimeltään. Plantagenissa on muuten aivan mielettömän kivoja amppeleita, vaikka millaisia, ja valinnan vaikeushan siinä koitti, vaikka olin jo ajatellut ostaa samalla tämän, valolla varustetun amppelin. Keräilin tuossa viikolla vihersisustuspostaukseen materiaalia, kivoja, moderneja amppeleita sun muita kukkahärpäkkeitä, mutta sitten tuli päiväuniaika.;) Jatkan, kun inspis inskee.

Kukkasipuleita istuttelin yhtenä iltana, ja toivon todella, että sipulit saavat olla talven rauhassa! Aivan mielettömän ihania lajikkeita ja yhdistelmiä: mustaa papukaijatulppaania (Black parrot), valkoista narsissia (Narcissus triandus), pionia muistuttavaa vaaleanpunaista tulppaania (Tulipa finola), tummaa kerrottua tulppaania (Tulipa black hero), mustaa tulppaania (Queen of the night) sekä valkoista terävälehtistä (Tulipa white triumphator) tulppaania. Vähän liian kauniita myyrien syötäviksi.:/ Mutta on niin ihanaa, kun on jotain mitä odottaa sitten keväällä.<3




Pari joululehteäkin olen tarkkaan tutkinut. Tämän vuoden Bo bedre oli lievä pettymys, kun vertaan viimevuotiseen. Parasta antia oli mielestäni kukkajutut. Eilen luukkuun tipahtanut Kaikkien aikojen joulu -lehti oli mielestäni monipuolisempi, mutta siinäkin eniten iloa minulle taitaa olla kukka - ja kranssijutuista. Lehdestä , ja sen kukkajutuista, inspiroituneena kävin tänään Villiviinissä kukkaostoksilla. Tulppaanikausi on täällä, ja ostin mm. nipun papukaijatulppaaneita ja oksan vahakukkaa. Keittiön pöydällä on kolme kukan siemenkotaa, nimeä en tietenkään muista. Toivotaan, ettei niistä tule miehelle allergiaoireita...




Ei hassumpi lomaviikko, vaikka tosiaan ne suurteot ovat jääneet tekemättä.;) Ja vielä koko viikonloppu aikaa jatkaa samalla rötväilylinjalla. Ihanaa viikonloppua!<3

Taina

16 kommenttia:

  1. Tuolit ovat hyvä löytö!Joskus tekee hyviä löytöjä nettikirpparilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Olen kuule ostellut yhtä sun toista kaupassa hypistelemääni tuolta face-kirppikseltä.:) Astioita, maljakoita, vaatteita ja huonekaluja. Harmittaa vain, kun näen Helsingin tarjonnan, eikä oikein viitsi sieltä asti lähteä hakemaan, paitsi vain sellaista, mitä oikeasti on etsimällä etsinyt.:D

      Poista
  2. Ihanaa joutenoloa. Varmasti tuollaisissa maisemissa akut latautuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni!<3 Olipas kivaa saada uudelta kasvolta kommentti!<3 Olen ollut hieman alamaissa Face-eston vuoksi, ilmeisesti jonkun ilkeän kiusantekoa, joten kommentit, jotka tulevat uudelta ihmiseltä, tuntuvat erityisen hienoilta. Kiitos.<3

      Poista
  3. Lomailu on luksusta ilman urotekojakin:) Teillä on olllut hienot lomamaisemat ja paljon erilaista olet kuitenkin ehtinyt lomallasi puuhaamaan. Villiviiniin meinasin suunnata ensi viikolla kimppukurssille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos muistutuksesta!<3 Sisäinen suorittaja se nostelee päätä lomallakin.;D Ja on erityisen tyytyväinen saatuaan tänään tehtyä miehen kanssa joukon syyshommia, tosin jotain jäi huomisellakin. Kyllä se tästä!:)
      Voi, olisi ihanaa osallistua jollekin kukkakurssille, mutta ensi viikolla arki varmaan palaa vähän turhankin kiireisenä. Varasin kirpparipöydän, ja alkuviikosta täytyisi laittaa tavaroihin hintoja yms..

      Ihanaa kukkakurssia Sirkku!<3

      Poista
  4. Kuulostaa olleen oikein kelpo syysloma. Ihania maisemia! Noissa kelpaa fiilistellä syksyisen luonnon hiljaisuutta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Varpuslintu!<3 Oikein hyvä toisinaan malttaa mielensä ja käyttää lomapäivät hipsutteluun.:) Ehkä se sielukin kaipaa hiljentymistä ennen talventuloa...<3

      Poista
  5. Kuulostaa hyvältä lomalta. Todella hyvä diili tuoleista.
    Ihanaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieli on lomaviikon lopussa ihanan rentoutunut! Tämän loman kuuluikin mennä hipsutellessa.;D
      Kiitos Outi, mukavaa sunnuntai-iltaa ja loistoviikkoa sinulle!<3

      Poista
  6. Rötväily on ihan parasta lomapuuhaa :D Ihanalta kuulostaa sun loma kirjoineen, kukkineen ja mökkireissuineen. Ja tuo järven yllä helottava kuu on kerrassaan upea, kuten muutkin maisemat. Mukavaa uutta viikkoa ja intoa arkeen paluuseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna!<3 Viime viikko oli ihanan seesteinen, tämä viikko on taas ollut sellaista...no arkea!:)) Maanantaina vielä luin lomalla jatkamani kirjan loppuun, mutta pari iltaa on mennyt kirppistavaroita lajitellessa ja hinnoitellessa. Itseaiheutettua kiirettä siis osittain.:P Ihan kivalta tuntui joka tapauksessa mennä töihin onnistuneen loman jälkeen.

      Oikein ihanaa viikonloppua Hanna!<3

      Poista
  7. Kuulosti ihan täydelliseltä lomalta <3. Ja maisemat tuntien, siellä mieli lepää ihan väkisinkin.

    Onpa muuten mainion näköinen amppeli tuo valolla varustettu versio. Olis ihan täydellinen sille sun viherkasvista katkenneelle oksikolle, joka edelleen siellä lasissa lilluu. (Vaikkakin tässä yhtenä päivänä justiin muistelin, mitä kaikkea on jo tullut Tainan yllyttämänä tai esimerkistä ostettua, niin kyllä siihen sarjaan vielä yksi amppeli mahtuis :D)

    Mulle on edelleen ollut lukeminen ja kirjoittaminen vaikeaa, kun haava (nyttemmin keskeneräinen arpi) haittaa edelleen silmälasien käyttöä. Harmittaa, kun jäi sun pohdintapostaus (jossa kerroit mm. niistä nykytyöelämän haasteista ja uusien urien mietinnöistä) kommentoimatta, kun en vaan kertakaikkiaan sillä hetkellä em. syistä pystynyt. Luin kyllä ilman laseja muutaman metrin päästä, mutta siihen se jäi, vaikka tuntui, että olis ollut paljo sanottavaa. Ens kerralla sit...

    Leppoisaa lokakuun loppua ja kaikkea kivaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka!<3 Oli aivan ihanan rentouttava loma, ja sekö se lie loman juttu, että AINA sen tuntuu tulevan tarpeeseen. Syksy on ollut työntäyteinen ja sellaisena jatkuu. Aika on kortilla.

      Hih, tiedätkös, sua varsinkin ajattelin, kun noita amppeleita ja muita kaivelin netin syövereistä!:))) Olen minäkin ostanut sun yllyttämänä ainakin yhden kasvulootan, ja kiitos, kiitos siitä!<3 Mulla on vielä kuolleet kasvit ja mullat lootassa, nyt viikonloppuna tyhjennän viimein senkin. Ensi kesänä täytyy miettiä tarkkaan, mitä siihen laitan. Nyt siihen tuli laitettua vähän mitä sattuu, koska kesä oli jo niin pitkällä, kun tämä mun pakkomielteeni kotiutui.;D

      Voi Annukka!<3 Olet ihana!<3 Olenkin miettinyt, mihin olet hävinnyt, mutta ajattelin, että sä koluat metsiä tai golffaat edelleen! Kurjaa, että haavan paraneminen kestää.:(

      Kiitos Ihana!<3 Rämmitään tästä marraskuusta kohti joulua!<3

      Poista
  8. Sinulla on ollut hyvä loma. Omani ei mennyt ihan putkeen, mutta piha tuli haravoitua ja kukkasipulit pääsivät maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, oli tosiaan aivan ihana loma!<3 Harmi, että sinun lomasi ei täysin onnistunut!
      Meillä ois vieläkin vähän haravoitavaa, mutta sipuleita istuttelin minäkin. Jos jossain tulee halvalla vastaan, saatan vielä sipulin poikineen kukkapenkkeihin piilottaa.:)

      Poista