lauantai 29. syyskuuta 2018

Jäätävää - Kun joutuu somen ulkopuolelle



Viime tiistaina kirjoitin jutun hankkimastani keramiikasta. Olin kuvannut kattauksen, jossa astiat olivat käytössä. Mielestäni juttu oli sellainen, joka melko varmasti yltäisi tuonne blogin sivupalkkiin kuukauden luetuimpien juttujen listalle.





Melko pian jutun julkaisemisen jälkeen henkilökohtaisilla Facebook -sivuillani näkyi useita ilmoituksia, joissa luki: Julkaisusi on poistettu, sillä se vaikuttaa roskasisällöltä. Saat lisätietoa tuen postilaatikosta. Huomasin, että linkit, jotka olin hetkeä aiemmin jakanut Facebookin sivuilla (aiheesta riippuen saatan jakaa postauksen jopa viidessä eri paikassa), oli poistettu. Blogini omilta Facebook -sivuilta oli poistettu ihan jokaikinen julkaisu, jos siinä oli linkki blogiini, suurinosa siis (noin tuhat postauslinkkiä neljän vuoden ajalta). Aika jäätävää huomata juotuneensa muiden, systeemin, ja ehkä myös kiusaajan armoille.





Huomasin pian, etten pysty toimimaan myöskään Instagramissa. Kun tykkäsin kuvista, eivät sydämet pysyneet punaisena, ja ruutuun tuli ilmoitus, jonka tarkkaa sisältöä en enää muista. Muistaakseni siinä viitattiin linkkiin, joka on Insta-tililläni, linkki blogiini tietenkin. Viimeisestä kuvasta oli myös hävinneet kaikki hästagit ja muu teksti. Ensin ajattelin, etten todellakaan poista linkkiä blogiini ja anna periksi, mutta tein sen sitten päivä tai pari myöhemmin, jotta pystyin edes tykkäilemään muiden kuvista ja jakamaan kuvia, vaikka blogiin en ketään tuota kautta voi  nyt opastaa.





Facessa pystyin klikkailemaan saamiini ilmoituksiin, että julkaisuni eivät ole roskapostia, ja kirjoittamaan jotain (tulikivenkatkuista) palautetta. Sieltä Facebookin ilmoittamasta tuen postilaatikosta voin katsella ilmiantojani koskevia päivityksiä (?), saada viestejä ja vastata tukitiimien viesteihin, sekä lukea tärkeitä käyttäjätiliä koskevia ilmoituksia. Ihan kiva, mutta laatikossa lukee "Ei vielä viestejä". Muuten en ole sitten löytänytkään mitään kanavaa, jossa voisin tätä kohtaamaani vääryttä ja kiusantekoa ylläpitäjille itkeä. Mies kävi tekemässä ilmoituksen puolestani jossain, mistä en mitään ymmärrä...

Nyt kun olen neljättä päivää estettynä jakamaan mitään blogiini liittyvää, olen entistä varmempi, että joku todellakin on tehnyt kiusaa, ja ilmiantanut postauksiani niiden sisällöstä. Facebookissa toimivat koneet, ja näinpä sitten blogini sisällöstä on tullut vaarallista tai roskaa. Näin helppoa on tehdä kiusaa toiselle. 





Facebookin linkittäminen on tehty koko ajan vaikeammaksi, ja se vie postausten kirjoittamisen ohessa aikaa. Välillä linkittäessä on tullut pelkkä kuva, toisinaan pelkkä linkki ilman kuvaa. On täytynyt tehdä homma useaan kertaan, ennen kuin on onnistunut. Kaikki ne tunnit tuntuvat valuneen sormien välistä hukkaan. Miksi ihmeessä olen tuhlannut kallisarvoista aikaa Facebookin kanssa tapellen?! Vastaus on hyvin yksinkertainen. Sitä kautta tulee blogiini iso osa lukijoistani. Se on helppo reitti ihmisille, jotka eivät itse bloggaa, mutta haluavat lukea postauksia. Tiistaina julkaisemani postaus on tavoittanut arvioini mukaan noin puolet tai hieman alle siitä määrästä, minkä postaus olisi muutoin kerännyt lukijoita. Surettaa ja ottaa päähän.

Vaikka kaikki on nyt tehty kovin hankalaksi, niin periksi en todellakaan aio antaa. Jotensakin hupaisaa, että Facebook kehottaa minua mainostamaan julkaisujani, niitä, joissa ei sitä linkkiä enää ole. Minullehan bloggaaminen on vain harrastus, mutta erittäin tärkeä sellainen. Haluan itse päättää, milloin lopetan, enkä halua tehdä sitä pakotettuna. Erilaisia yhteistyöjuttuja on tullut vuosien aikana tehtyä, ja jos nyt joku haluaisi tehdä blogiyhteistyötä, tuskin olisin kovin houkutteleva vaihtoehto. Jos elantoni olisi kiinni blogistani, alkaisin olla jo melkoisen huolissani.





Koskaan en ole kellekään kuullut käyneen näin. Mies löysi englanninkielisiä keskusteluja, joissa oli saman kohtalon kokeneiden juttua. Tämä postaus oli pakko kirjoittaa, jotta seuraava samaan ongelmaan törmäävä saisi edes jonkunlaista vertaistukea, mitään oikeita vastauksia tai ratkaisua en ainakaan vielä osaa ongelmaan kertoa. Tällä hetkellä koen olevani täällä "boikotissa" kovin yksin. 


Taina 

Kuvat on napsittu kotipihasta tänä pakkasenpuraisemana aamuna.

26 kommenttia:

  1. Mitä ihmettä, miten tuo on mahdollista?? Harmittaa sun puolesta ihan hirveän paljon:( Toivotaan että asia jotenkin korjaantuisi, voimia taistelussa tuulimyllyjä vastaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu!<3 Just tällä hetkellä ainoat vaihtoehdot tuntuisi olevan odottelu (kamalan vaikeaa) tai uuden blogin aloittaminen, tosin mitään takeitahan mulla ei ole, etteikö se joku voisi tehdä samaa myös uudelleen, ja kurjalta tuntuisi pakon sanelemana aloittaa alusta.
      Kiitos tsempeistä, niistä on paljon apua!<3

      Poista
  2. Yhteytesi ei ole turvallinen, siitä puuttuu htttps-merkintä ilmeisesti. Minulla kävi tänän samoin, miksi, en ole han varma. Minulle oli tullut roskapostia, yksi oli päässyt kommentteihin läpi ja poistin sen. Lisäksi muutin asetuksista https-asetukset päälle blogissa. Linkkien lisääminen sinun tapauksessasi on estetty, koska niitä epäillään viruslinkeiksi. Nyt blogini toimii. (www.kiertoidea.blogspot.com) Toivottavasti saat blogin ja linkit toimimaan!

    VastaaPoista
  3. Blogiini näköjään pääsee, mutta fb:stä ei vieläkään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Lea! Kiitos vinkeistä! Mulla on käytössä (on ollut jo pitkään) uusi, turvallisempi (https)osoite, joten siitä ei voi olla kyse. Kävin kaikki blogit tuosta sivupalkistakin läpi, ja huomasin, että osalla (Suomen suosituimpia bloggareita lultavasti) sen sijaan on edelleen vanha http. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että syynä todellakin on jonkun kiusanteko. Meitä on niin moneen lähtöön.
      Kiitos, kun kommentoit!<3

      Poista
    2. Nyt blogisi osoitteessa on https, minulla on myös ollut, mutta jostakin syystä ei nyt ollut toiminnassa. Vanhoista linkeistä linkattuna blogiin pääsi, myös fb:stä, mutta ei tästä uusimmasta. Toivottavasti tilanne korjaantuu muutamassa päivässä sinukin osaltasi. Epäilen tosiaan oman ongelmani aiheuttajaksi roskapostittajaa, näitä tulee aina välillä.

      Poista
  4. Huh huh! Facen kautta tosiaan on paljon seuraajia, mutta silti jo vakavasti harkitsen jättäytymistä pois sieltä. Toivon seuraajieni löytävän tekstieni äärelle ilman sitäkin. Inhottavaa, jos todella on kyse kiusanteosta. Toivottavasti asia ratkeaa. Sinnikkyyttä Taina! Lauantaiterveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija!<3
      Jotenkin koen olevani pakotettu toimimaan myös facessa, sillä sitä kautta tosiaan tulee aika merkittävä määrä lukijoita. Henkiläkohtaisesti sieltä voisin jättäytyäkin pois, tosin esim. alakoulun aarreaitasta olen saanut niin paljon hienoja ideoita opetukseen, etten halua niistä jäädä paitsi. Muutenhan se on enimmäkseen muuttunutkin mainosten selailuksi ja linkkien jakamiseksi...
      Olen sitkeää tekoa, kiitos Tuija!<3

      Poista
  5. Oho, aika kummallinen ja tosi harmillinen tapaus. En minäkään äkkiseltään keksi muuta selitystä kuin kiusanteon. :(

    Facebook kävi minulle jo muutama vuosi sitten liian rasittavaksi, joten lähdin sieltä, enkä aio palata, vaikka tiedänkin, että sen kautta saisi huomatttavasti enemmän yleisöä blogille ja muutenkin.

    Tosi kauniit kuvat! :) En tiedä, oliko meillä viime yönä pakkasta. Nukuin niin pitkään, että missasin aamuhuurteet, jos niitä oli. :D Parvekkeella ei tosin näy mitään merkkejä pakkasen puraisusta. Lasit olivat yön kiinni, eikä lämpömittari ole tallentanut kovin matalia lukemia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, teillä siellä Turun suunnalla on ainainen kesä!:)) No, Salpausselkä tuo lähes aina takuuvarman talven, kai se on ihan ok, mutta jos olisi hitusen lyhyempi, niin ei haittaisi!:D

      Tuo Face on kyllä niin ärsyttävä, mutta sitten tosiaan, muuta yhtä tehokasta reittiä löytää lukijoita en ole keksinyt. Suurin osa lukijoista, jotka eivät itse bloggaa, tykkäävät suorasta reitistä blogiin, facen käytön ohessa. Nämä hiljaiset lukijat ovat itselläni enemmistönä, kommentointiin ryhtyvät yleensä vain muut bloggarit.:) Tuolta facesta sain yhdeltä kaverilti vinkin toisesta bloggarista, jolle oli tehty samalla tavalla elokuussa. Katsotaan, osaako hän auttaa ratkaisussa...Olen toiveikas!

      Poista
  6. Pakkasenpuraisemat kuvat ovat sopivia tähän tunnelmaan. Itse en ole tämmöiseen kiusantekoon törmännyt ja tuntuu todella epäoikeudenmukaiselta tilanteesi. Voimia ja toivottavasti asiat selkiytyvät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onneli!<3 Onneksi sentään kiusanteolla ei kai blogia pysty kiinni laittamaan, varmaan olisi kiusanhenki tehnyt senkin, jos olisi mahdollista.:(
      Elän toivossa, että ratkaisu löytyy, voi tosin viedä aikaa.

      Poista
  7. Tämä koko juttu on vaan tosi outo! Luulenpa, että kiusaaja löytyy jostain isommista ympyröistä ja et kyllä varmasti ole ainoa kiusattu. Ihan käsittämätöntä, että näin pääsee tapahtumaan. Kuka tällaisesta hyötyy ja mitä tästä saa itselleen?
    Toivottavasti linkit alkavat pian pelittämään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, todella vaikea ymmärtää, että blogini on aiheuttanut niin paljon kateutta/vihaa/jotain muuta, että se on saanut aikaan tällaista. Todella surkuhupaisaa, että tässä illalla mun henk.kohtaiseen faceen tuli "ilmiantomainos", kuinka face haluaa parantaa turvallisuutta, ja helppoa on ilmiantaminen. Saattaa olla, että avauduin vähän siihenkin mainokseen.:P

      Poista
  8. Miten tälläinen on mahdollista? En usko että vihaa, ethän ole ketään provosoinut, onneksi olet blogini sivupalkissa. Toivottavasti tämä selviäis ja on jonkun botin tekemä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä itsekin olen ollut h moilasena, ja mielialat vaihtelee toiveikkuuden ja epätoivon välillä tähän blogiin liittye. Näin mäkin ensin ajattelin, että face on nyt seonnut, mutta ihmettelen kyllä kovin, että se olen sitten vain minä (ja yksi toinen lifestylebloggari kuukausi sitten), joille tällainen on sattunut. Luulisi, että olis hieman yleisempää...

      Poista
  9. Minusta tästä on ollut juttua pitkin kesää jo, kyseessä on joku facebookin ryhmiin liittyvä facen oma bugi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun en mitään oo löytänyt etsimälläkään, niin olisko sulla vinkata paikkaa, mistä juttua löytyisi? Tuntuu jotenkin oudolta, että muita kohtakotovereita ei löydy...jos sekin tuntuu oudolta, että joku olisi mulle niin vihainen/katkera tms., että ilmiantaa mut kiusaksi...:/

      Poista
    2. Ammattibloggaajien faceryhmässä löytyi ainakin useita kohtalotovereita. Itselle ei vielä ole osunut kohdalle, paitsi ajoittaiset henk.koht tilin ongelmat kun ei pysty välillä julkaisemaan mitään mihinkään.

      Poista
    3. OK, voitko kertoa jonkun blogin nimeltä? Olisin siitä todella kiitollinen.<3 Voisi kysyä vaikka sähköpostitse vähän tarkemmin esim. siitä, kuinka kauan tän ongelman ratkaiseminen voi kestää. En ole tiistain jälkeen saanut merkkiäkään ylläpidosta, ja tokihan tuolla on nyt isot hässäkät, kun niitä tilejä on kaapattu, joten tää meikäläisen pikkuruinen blogi tuskin on tärkeysjärjestyksessä ekana.:(

      Poista
  10. Täällä oli ainakin tietoa että facen tileille on pe hakkeroitu ja sen takia sehkä myös sinunkin tilillesi ja sitä sitten muunneltu miten tykkäävät. Eli ehkä kyse on ollut juuri tästä ongelmasta,eihän sitä tiedä kuinka kauan ovat jo mellestäneet.Eilenoli tästä meillä uutisisssa, 50milj ihmisen tileihin hakkeroineet,vaikuttaa pahalle ongelmalle nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther!<3 Tuo ei taida olla mun ongelman syynä, mutta voi varmasti vaikuttaa siihen, kuinka kauan kestää, ennen kuin ehtivät tehdä mitään korjauksia blogini sivuun liittyen. Saattaa olla, että siinä on tuollainen 50 miljooonan tilin jono ennen mua, vaikka omat ongelmani alkoivat jo tiistaina. Ärsyttävää joka tapauksessa!

      Poista
  11. Tosi harmittavaa, oikeastaan tosi ärsyttävää. Vaikea kuvitella, että joku sulle tekisi kiusaa. Ehkä takana on kuitenkin jonkin sortin sattuman varaista kiusantekoa. Toivottavasti asia kuitenkin selviää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tuo Tiia/LittleBigThings -blogista vakuuttaa, etten olekaan ongelmani kanssa yksin, vaan näitä on ollu muillakin. Oranssia -blogin Veeralta sain yhden blogin tietooni, mutta valitettavasti bloggari ei ole vastannut viestiini, liekö synnyttämässä, kun oli aika viimeisillään.;D Sen verran olen tänään tätä taas pähkäillyt, että mietin, että JOS kyse on kiusanteosta, täytyy miettiä, pitääkö ihan rikosilmoitus tehdä. Ehkä se kuitenkin on facen oma virhe...Kiitos Tuija!<3

      Poista
  12. Kuulostaa kyllä todella erikoiselta ja inhottavalta :( En ole aiemmin kuullut moisesta. Voisiko tämä jotenkin liittyä siihen FB:n tietomurtoon? Jos on kiusantekoa, niin harmillista sellaista. Tuollaisen setvinen vie oman aikansa ja kun syy ei ole itsessä, niin ottaa varmasti pattiin. Jos asian suhteen tulee uutta tietoa, niin kerrohan täällä ihmeessä. Sitä kun ei koskaan tiedä, milloin tuollainen harmi tulee itsellä eteen. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani!<3 En usko, että on tietomurtoon liittyvä, mutta varmasti hidastaa face-tilini ongelman korjaamista, pientä ruuhkaa.;D Ehkä mä löydän tästä vielä jotain hyviä puolia, en vielä tiedä, mitä, mutta jotain hyvää tästä ehkä vielä seuraa!:)
      Postailen varmasti aiheesta, kun olen viisaampi. Voi kestää.;)))

      Poista