torstai 1. lokakuuta 2015

Suloinen syyskuu



Haikeana heitän hyvästit syyskuulle, niin ihanan lempeä se on ollut. Miten mahtavaa, että aurinko on paistellut edelleen ja luonnon kauneus syksyllä...saa sanattomaksi!<3 Värisävyt kollaaseissa ovat saaneet syksyisen värityksen. Vaikken keltaisen ystäväksi tunnustaudukaan, on esim. lehtien ja viljan keltaiset todella kauniit. Usvaiset aamut ja aurinkoiset iltapäivät, niitä on riittänyt syyskuussa.











Yht´äkkiä huomaan hurahtaneeni kovasti syvän vihreään väriin, melkein sellaiseen 70-lukuiseen. Kumpi lie ollut ensin, muna vai kana, eli ihastus vihreään vai Habitare -ostokseni, vihreällä verhoiltu muotovalio! Muutoin kotona ei niin kummoisia tapahtunutkaan. Kynttilöitä ja pallovaloja olen viritellyt, mutta hieman laiskasti niitä olen toistaiseksi poltellut. Sisustustyyleistä ja sisustamisen punaisen langan miettiminen oli suosittu postaus. Oma suosikkini syyskuulta voisi olla postaus sammaleesta ja metsän eläimistä sekä tietenkin oma haasteeni "Tänään iloitsen", jonka saa muuten vapaasti napata matkaan, jos aihe tuntuu uppoavan. Iloa tarvitaan elämässä!





 
Seuraelämä on jatkunut vilkkaana koko syyskuun, mikä on pelkästään hyvä! Kesällä pelkäsin juuri sitä, että tulee jämähdettyä neljän seinän sisälle, eikä ystäviä ennätä tapaamaan. Pelko on toistaiseksi ollut ihan turha. Oikeastaan odotan tulevaa viikonloppua kovasti juuri siitä syystä, ettei kalenterissa ole muuta kuin yhdet treffit hyvän ystävän kanssa. Huomenna ajattelin olla ensimmäistä kertaa ruudun äärellä Vain Elämää -lähetyksen aikana. Aiemmat jaksot on pitänyt katsella jälkeenpäin, mutta minusta tuo ohjelma sopii niin hienosti juuri perjantai-iltaan.:)

Näillä kuvilla ja tarinoilla osallistun samalla Pienen Linnun syyskuun kollaasihaasteeseen. Kannattaa käydä tutkimassa, on nimittäin joka kerta niin upeita kollaaseja! Nyt jäädään sitten odottamaan, mitä kiva lokakuulla on tarjottavanaan...


Lempeää lokakuuta!<3

Taina



18 kommenttia:

  1. Oi, ensimmäinen kollaasi oli aivan ihana ja sitten siellä olikin toinen ihana kollaasi ja sitten vielä kolmas! :) Upeita maisemia ja mitä kakkuja!
    Lempeä oli tosiaan hyvä sana kuvaamaan syyskuuta. Huomiseksi on nyt sitten luvattu kovaa tuulta. Meiltä katkeaa yleensä ainakin sähköt sellaisella säällä. :) Toivotaan ettei missään pahempia vahinkoja tule.
    Ihanaa lokakuuta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara!<3 Toivottavasti lokakuu tulee kivasti lipuen, ettei ihan shokkia tule!;D Tykkään tuulesta ja myrskystä, mutta onhan se toisinaan vähän pelottavaakin, kun tavarat lentelee ulkona ja nurkissa paukkuu ja kolisee.:) Sähköjen menettäminen on tosi tyhmä juttu, varsinkin perjantaina, kun olisi kiva istua telkan ääreen!:)
      Ihanaa lokakuuta sinulle Sara!<3

      Poista
  2. Upeat kollaasit! Ensimmäisessä on ihan täydelliset kuvat syyskuun luonnosta ja säästä!
    Nyt vaan jäädään katsomaan mitä ihanaa lokakuussa tapahtuukaan :)
    Pidetään huomenna hatuista kiinni - lupasivat myrskytuulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia!:D Syyskuu tarjosi minusta poikkeuksellisen paljon kaikkea kaunista ja kivaa. Luonnossa liikkuminen ja kuvien ottaminen tuo ihmeen paljon iloa ja jaksamista.
      Oiskohan huomenna aika laittaa ekaa kertaa tulet takkaan...josko sitten pari lasia viiniä ja toivottavasti sähköt ei tosiaan mee, jotta saa katsoa Vain Elämää!:)

      Poista
  3. Ylempi on todellakin Aito syyskuu! Rauhoittava, kun omat syyskuut eivät sitä rauhaa aina tarjoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäsit!:) Toivottavasti lokakuu tuo sullekin rauhallisempaa eloa!<3

      Poista
  4. Ihanat kollaasit. <3 Blogissani on muuten jotain sinulle. www.luomulaakso.fi/liebster-award-avelta-seka-arjen-tasaantumista/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria.<3 Täytyy tulla katsomaan, mitä sulla on mua odottamassa.;D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Pieni Lintu!<3 Ja erikoiskiitos, kun aina jaksat näitä linkityksiä järjestää.<3

      Poista
  6. Hienot kollaasit. Ja muutenkin syyskuun kuulosti kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi.<3 Syyskuu oli niin ihana, tuntui ihan elokuulta.:D

      Poista
  7. Mulla onihan sellainen tunne, että tulossa on loistava lokakuu :). Toivottavasti myös loskaton :)

    Kauniit kollaasit olit kerännyt. Erityisesti viljat ja sumut on mun mieleen.
    Leppoisaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka!<3 On tuo luonto niin ihmeellinen voimavara. Sitä täytyy nyt imeä kaikilla aisteilla muistijemmaan, jotta jaksaa siihen asti, kun lumi tulee maahan. Marraskuu on yleensä se synkein, joten olen myös erittäin luottavainen lokakuun suhteen. Hieman tosin aamujen pimeys on yllättänyt tällä viikolla.:P
      Ihanaa viikoloppua.<3

      Poista
  8. Mukavia kuvia syyskuulta, mitähän lokakuu tuo tullessaan...tänne ensi viikolle luvattu jo ensimmäisiä pakkasaamuja, hyr hyr .....Lämpöistä viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen viima on tuolla ulkona edelleen! Kävin illalla keräämässä ulkokalusteista pehmusteet, ja oli suorastaan pelottavan kova tuuli. Puut melkein vaaka-asennossa.;D Onneksi ei mitään vahinkoa syntynyt, vain yhden kasviravinnepurkin verran, joka oli lentänyt ja levinnyt terassille...Tätä menoa puut on muutaman päivän päästä paljaita!:D Sitten alkaa se vaihe, kun pitää yleensä purra hammasta yhteen, jotta jaksaa sitä synkkyyttä.
      Tänään onneksi aurinko paistaa! Nautitaan!:)

      Poista