sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Hyvästit maitokahville - olohuoneen seinän päivitys



Sain ilokseni valita Country Frenchiltä maalit olohuoneen seinän maalaamista varten.  Aivan mahtava juttu, sillä kirjaston maalaamisen jälkeen olen ollut aivan myyty tälle maalille. Country French on kotimainen, ekologinen, luontoystävällinen ja turvallinen maali. Nuo kaikki asiat ovat toki tärkeitä minulle, mutta parasta on minusta tällä maalilla saatu matta, mutta elävä ja kaunis pinta!




Sävyn valitseminen olikin sitten huomattavasti vaikeampaa, kuin kirjastoon, jonne "laava" oli varma valinta. Mietintää aiheutti eniten seinän sävyn sopiminen takassa oleviin beigeihin marmoriosiin, jotka seinän maalaamisen jälkeen olisivat edelleen beiget. Empimisen ja värimallien tutkimisen jälkeen päädyin olohuoneessa sävyyn "jäkälä".




Värivalinnan lisäksi olohuone oli huomattavasti haastavampi maalauskohde, kuin kirjasto, varsinkin takan vuoksi, jonka molemmin puolin on maalattavaa seinää. Aikoinaan tätä seinää maalatessani takkaa ei vielä ollut. Tällä kertaa maalia piti siis saada myös takan takana oleviin ilmarakoihin, ja vielä niin, ettei tarvitse maalata takan valkoista rappausta uudelleen.;D Apuna mulla oli suojamuovit ja pahvit, sekä patterisivellin. Takantaustaa maalatessani pidin sanomalehteä takan suojana toiselle kädellä samalla maalia sutiessani. Suojamuovista tuntui olevan enemmän haittaa, kuin hyötyä, sillä sitä oli vaikea kiinnittää takan pintaan, ja se enemminkin pyrki väliin sotkemaan.




Kuten kuvasta näkyy, futista ei oo meillä talven jälkeen pelattu.:P


Takan ympäristön maalaaminen oli todellakin haastavaa ja ensimmäisellä kierroksella erittäin hidasta. Toisella kerralla se sujui jo nopeammin. Minusta tällaisella "jauhomaalilla" maalaaminen on huomattavan paljon helpompaa ja mukavampaa kuin tavallisella seinämaalilla, ei valu, eikä roisku. Sorry, kun en osaa nimetä tuota maalia sen tarkemmin, mutta maali joka tapauksessa sekoitetaan jauhoista ja vedestä. Sekä kirjaston, että olohuoneen maalaamiseen kului kaksi pakettia maalijauhetta, valmiina se on vain hieman yli litran verran maalia. Molemmilla kerroilla olen ollut ihan varma etukäteen, ettei maali voi mitenkään riittää, mutta niin vain riittää!:D Molemmilla kerroilla sitä on jäänyt vielä tilkka jäljelle. Lopuksi halusin vielä tarkoituksella tehdä pinnasta epätasaisemman, joten vetelin siveltimellä vapaasti sinne tänne vetoja.







Muutoin olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen, mutta hieman tuo sävy on minusta siniseen taittava, ja se oli jotain, mitä en osannut odottaa. Väri on minusta joka tapauksessa todella kaunis ja rauhallinen. Täytyy nyt hieman makustella. Toisaalta luultavasti kertamaalaus toisella, vaaleammalla sävyllä (Savi tai Usva), veisi sinisyyttä pois...




Tajusin myös maalauksen lopetettuani, että piippu täytyy maalata valkoiseksi. Aiemmin oli luonnollista, että piippukin oli maitokahvinvärinen, silloin se sulautui sekä takkaan, että seinään. Onneksi mulle on valkoista valmiiksi, sillä aloitin tämän urakan maalaamalla olohuoneen kulmaan valkoiset rajaukset edellispäivänä. Tämä siitä syystä, että maitokahvi jatkui yhtenäisenä eteisen puolelle.

Omat maalaamiseni tuskin loppuvat tähän seinään. Eteisen maitokahvinvärin voisin mahdollisesti vaihtaa Country Frenchin Lumi-sävyyn...

Kiitokset Country Frenchille maaleista! Teillä on mahtava tuote, jota suosittelen erittäin lämpimästi kaikille. Jos jotain saisi toivoa, niin tuota perustuotetta pienempi kokeilupakkaus voisi olla hyvä juttu, jotta sävyä voisi kokeilla oikeassa ympäristössään ennen maalaamista. Country Frenchin Facebook-sivuille pääset tästä. Sieltä saa nopeasti apua maalauspulmiin ja löydät mm. jälleenmyyjät.

Mukavaa sunnuntaita!

Taina



16 kommenttia:

  1. Tuttu maali ja tuttu sävy ! Minunkin mielestäni aivan verratonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs olet Anne tällä maalannut? Loistomaali tosiaan! Tekisi mieli kokeilla johonkin huonekaluunkin joskus...

      Poista
  2. Kaunis sävy!
    Minä olen maalannut vitriinikaapin tuolla maalilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanko totta! Täytyypä käydä katsomassa sun blogia, kun en nyt muista...Olikos se keittiössä oleva nurkkakaappi?

      Poista
  3. Kyllä tuli ihana, sininenhän on niin tulossa nyt sisustukseen, joten älä harmittele väriä, se on todella upea!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olin vahingossa muodikas!;D Väri on kyllä tosi kaunis, jos olisi vaatteessa, niin tämä olisi varmasti mun lempivaate. Täytyy maalata toi piippu uudelleen ja antaa silmän tottua muutokseen. Jos laitan kerroksen harmaata päälle, niin en nyt ihan heti sitä aio kuitenkaan.:)

      Poista
  4. Hieno väri - takka tulee upeasti esiin seinästä! :) Käynpä tutustumassa tuotteeseen - kuulostaa mielenkiintoiselta... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia!:) Tuli jotenkin kartanomainen tunnelma tuosta väristä, ja se on kiva, miten listat nousee paremmin esiin nyt, kun seinässä on enemmän väriä.:) Voin kyllä todella lämåimästi suositella tätä maalia. Tämä on sellaisen puuhastelijanaisen kehittämä maali, omista tarpeista lähtenyt idea.:)

      Poista
  5. Kaunis väri! Sinulla on ollut melkoinen urakka (ja kärsivällisyys) maalaamisessa. Ei varmasti helppo nakki tehdä takan takaa. Minullakin on alkanut nousta maalauskuume jo aika huippulukemiin. Arkihuoneessamme on seinä, johon haluaisin uuden pinnan. Nyt siinä on tapetti, mutta haluaisin maalata seinän jollain tämän kaltaisella maalilla. Katsotaan koska kuume käy sietämättömäksi ja tartun toimeen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, oli kyllä hieman tuskainen homma, mutta onneksi toisella maalauskerralla oli jo paljon helpompaa. Kai mä pelkäsin maalaavani koko takan vahingossa.;DD
      Tämä on minusta huipputuote, ja todellakin, kotimainen nimestä huolimatta!:)

      Poista
  6. Meillä ei ole töissä kahvimaitoa, ja olen yrittänyt tsempata itseäni juomaan mustaa kahvia. Mutta eihän siitä mitään tule, kun laitan yleensä tosi paljon maitoa. Eli avasin tämän postauksen sillä ajatuksella, että nyt tulee vieroitusvinkkejä :D Mutta täähän olikin hieno maalijuttu! Tykkään kovasti tuosta sävystä, ei haittaa sinisyys mun silmää yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hyvä, kun laitoit tuosta otsikosta!:D Olen yrittänyt tehdä parannusta, jotta otsikointi oikeasti kertoisi, mitä tekstissä kerrotaan. Tämä pääsi lipsahtamaan, mutta taidan vähän muokata sitä.:)
      Kiitos, mäkin tykkään tästä sävystä, ja maali on aivan huipputuote, varsinkin johonkin vanhoihin taloihin (vink, vink!), kun tässä ei oo mitään muoveja. Mun täytyy nyt totutella, sillä olin niin tottunut siihen maitokahviin. Ja kahvia en voi edes kuvitella ilman maitoa!;D

      Poista
  7. Tykkään todella paljon - niin tästä muutoksesta kuin Country French -maalistakin! Myös maitokahvista, mutta en seinässä ;) Siniseen taittava sävy tuommoisena tummana ei ole ollenkaan paha - ja on tosiaan nyt varsin trendikäskin. Itse sekoittelin jämistäni Lumista ja Hiilistä maalin keittiön yhtä seinää varten, mutta siitä tuli valitettavasti liian vaaleansininen, semmoinen makuukammariväri. Tulipahan nyt testattua kuitenkin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun keittiönseinien maalailusta olikin paljon apua kirjaston sävyä valitessani. Nyt olisin kaivannut jotain samantapaista, mutten löytänyt, enkä oikein ehtinyt kaivaa perinpohjaisesti. Tykkään kyllä seinän väristä, ja voi olla, että kohta suorastaan rakastan sitä!;D Muutos oli aika suuri. Eteisen maitokahvia yritän olla huomaamatta. Nyt en millään ehdi sitä maalaamaan, vaikka aika sukkelaan kävi tämänkin hankaluudesta huolimatta.
      Noilla maaleilla on muuten aivan ihanat nimet, tosin mä ajattelin, että mun jäkälä saattaisi olla vihertävä, siksikin sinisyys oli yllätys.

      Maitokahvi on tosiaan parasta kauniista kupista nautittuna.;D

      Poista
  8. Aivan mahtava väri tuo tumma, pitääkin tutustua ko. valmistajan maaleihin.

    katja
    http://willalemmelle.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja!:) Suosittelen todellakin. Niin helpolla saa ihanan pinnan!<3

      Poista