lauantai 4. tammikuuta 2014

Asiaa allakasta

Omppulan Suvi kiteytti hienosti samoja
ajatuksia, joita omassa päässäni pyörittelin
liittyen tähän vuoden vaihtumiseen. 
Mullekin syksy ja koulujen aloitus merkitsee
enemmän uuden vuoden alkamista kuin
tämä kalenterin mukainen uusi vuosi.
Tällä mennään, ja ilman kalenteria ei kai
voisi tulla nykyaikana toimeenkaan!
Vai tunnetteko monta ihmistä, jolla ei olisi
kalenteria lainkaan käytössä? Toki riippuu
aika paljon työnkuvasta ja perhetilanteesta...

Pariin vuoteen en ole enää perinteistä kalenteria
käyttänyt, vaikka sellainen automaattisesti
edelleen kotiin tupsahtaakin. Omat
tärkeät menot merkkaan kännykän kalenteriin.
Ehdoton apu itselleni perheen menojen muistamiseen
on kuitenkin perinteinen seinäkalenteri.

Tänä vuonna puhalsivat uudet tuulet sillä
rintamalla, sillä meillä on ollut vuosikaudet
Martta Wendelinin kuvittama seinäkalenteri,
vaan eipä ole enää! Pitkän harkinnan jälkeen 
päädyinkin vuoden vaihteessa ostamaan 
Minna Immosen kuvittaman kalenterin. 
Hänen herkät akvarellikuvansa
ovat muutenkin kovasti mieleeni.

Vanhat kalenterit, tai erityisesti niiden kuvat
leikkaan  ja laitan talteen. Kuvistahan voi
nauttia vielä myöhemminkin, taidekuvia kun ovat.
  Kuva-aiheet ovat kuten Wendelinin kalenterissa
perinteisiä, osa sadunomaisiakin. Omia
suosikkejani tämän vuoden kalenterissa ovat
kuvissa näkyvät "Kesäilta" ja "Syksyinen onnenpäivä".

Minna Immosen kalenterin tuotosta
osa menee Unisefin hyväksi, mikä on
tietenkin hyvä juttu! 

Saapa nähdä, kuinka kauan nämä
perinteiset kalenterit pitävät pintansa
kaikkia sähköisiä versioita vastaan.
 
Perinteisen puolesta sanottakoon,
että kauneuden lisäksi on joskus vain
vaivattomampaa vilkaista seinältä kuin
kaivaa joku laite ja sovellus esiin.:)

Taina

2 kommenttia:

  1. Ihana Minna Immosen kalenteri. Meilläkin on Immosen kalenteri, mutta Perhe- ei Unicef-, joten kuvatkin ovat erilaiset. Vielä kun saisi kaikki perheenjäsenet sinne kaiken tärkeän kirjaamaan ja vielä kaikki muistaisivat sinne katsoa, niin hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalentereiden ajantasaisuus lieneekin usein se ongelma! E kyllä aika kiltisti on alkanut merkata harkkansa ja pelinsä, en pysyisi ajan tasalla mitenkään muuten. Joskus tosiaan jotain unohtuu, vaikka on kalenteriin merkittykin. Tulee mieleen ainakin joku vanhempainilta.:)

      Poista