Jos olisin etukäteen tiennyt, kuinka nopea ja helppo homma on jättineulepeiton neulominen, olisin toteuttanut tämän haaveni jo aika päivää sitten. Kuvittelin, että saan itseni kamalan jumiin..Siitä lähtien, kun viikko sitten alotin neuleprojektin, olen neulonut vain melko lyhyitä pätkiä kerrallaan ja välillä sitten venytellyt ja jumpannut, jopa käynyt useamman kerran sauvalenkillä, jotta niskavaivoja ei tulisi. No, pakko myöntää, että tänään on hieman päätä särkenyt. Vaikea sanoa, johtuuko päänsärky neulomisesta vai jostain ihan muusta. Ei tunnu, että olisin yhtään enempää jumissa kuin viime sunnuntaina.;)
Neuleen aloittaminen oli takkuista ja hidasta. Loin ensin 30 silmukkaa, kuten Marita oli omassa peitossaan luonut sählymailoilla neuloessaan. Meidän perheen säbämailat on sen verraan tiivisti teipattuja varsistaan, että niillä neulominen ei tullut kysymykseen. Niinpä päädyin kokeilemaan harjanvarsia, ja kun vielä vuolin hieman varsien päitä, oli neulominen niillä melko helppoa ja yllättävän joutuisaa. Neuloessa harjanvarret nojasivat olohuoneen mattoa vasten (kuvia täällä) ja liikkeen tein pelkästään käsilläni kudetta kiertäen tai mahdollisimman kevyesti harjanvarsien päitä liikuttaen. En siis kannatellut harjanvarsia ilmassa. Se olisi ollut hullun hommaa!;) Silmukoita luodessani tajusin, että 30 silmukkaa tekee peitosta melko kapean. Niinpä loin sen verran silmukoita, kun luomiseen varaamallani kuteella pystyi luomaan eli 38 silmukkaa. Harjanvarsille olisi toki mahtunut enemmänkin silmukoita. Minun käsialallani peitto on 88 senttiä leveä. Huomasin, että en tosiaan ole neulonut aikoihin, sillä ajatuksissani aloitin ainaoikeaa neulomalla. Purin pari ensimmäistä kerrosta tuo jälkeen vaihtaakseni neulepinnan aikomaani sileään neuleeseen.
Tavoitteena oli neuloa yhdestä fleecepeitosta leikkaamieni kuteiden verran illassa. Tavoite oli helppo pitää. Perjantaina olin niin väsynyt työviikon päälle, etten koskenutkaan neuleeseen, vaan pidin yhden välipäivän neulomisesta. Vielä eilen olin siinä ajatuksessa, että neuloisin tämän valmistuneen kappaleen sivuille kapeat palmikkokappaleet, mutta istuttuani eilisen illan peiton alla, tulin hieman toisiin ajatuksiin. En nimittäin missään vaiheessa kokenut, että peitto olisi jotenkin liian lyhyt (pituutta sillä on hieman yli 140 cm) tai kapea. Mallailin peittoa myös miehen päälle hänen sohvalla pötkätellessään, ja peitto riittää hänellekin. Aloin myös epäillä, että peitosta tulee liian massiivinen sivukappaleiden kanssa. Jyskin fleecepeittoja mulla on jäljellä vielä reilu kolme kappaletta kymmenestä, joten jos päätän sittenkin ne palmikot neuloa, niin nuo ainekset luultavasti melkein riittävät.
Kun leikkasin fleecepeittoja kuteiksi, pyöristin aina käännöskohtaa, mutta silti nurjalla puolella on hieman epätasaisuuksia tästä johtuen. Kannattaa googlettaa, jos suunnittelet tällaiset peiton neulomista, sillä olisin päässyt paljon helpommalla leikkaamisessa, jos olisin käyttänyt Googlea ennen toimeen ryhtymistä. Koin kuteiden leikkaamisen kaikkein tylsimmäksi hommaksi koko työssä.:) Käännöskohtien lisäksi olen nyppinyt kuteiden solmut nurjalle puolelle. Silti minusta tuo nurjapuolikin on kaunis ja katseenkestävä. Päättelyt tein paksun virkkuukoukun avulla.
Loppujen lopuksi neuloin peittoa vain kuutena iltana muiden hommien ohessa. Voisin ihan hyvin kuvitella aloittavani saman urakan vaikka jo tänään uudelleen. Olisi kiva kokeilla vaikka helmineuletta tai vielä kivempi olisi, jos noita fleecepeittoja olisi tummanharmaina... Kuvissa vilahtava siipikuvioitu tyynynpäällinen on muuten Satun käsistä lähtöisin, tietenkin! Eikös olekin ihana!<3
Tammikuun paras oivallus muuten liittyy työpisteeseeni, joka kuvassakin näkyy. Nappasin kuopukselta työtuolin, koska hän ei siitä tykännyt. Omani, se liian matala, meni pojalle, sillä hän istuu pöydän ääressä yleensä vain pelikonsolilla pelatessaan, eikä silloin pidä käsiään pöydällä, vaan sylissä, joten tuolin korkeudella ei hänelle ole sellaista väliä. Tuolien vaihtamisen jälkeen hän on tykännyt istua pöytänsä ääressä vähän kuin lootusasennossa. Minä puolestani olen istunut koneella ollessani työpöydän ääressä, en enää sohvan nurkassa, ja asento on nyt kaikin puolin oikea.
Hyvillä mielin kohti uutta viikkoa, aurinkoa luvassa!
Taina
