perjantai 18. joulukuuta 2020

Joulu jo nurkan takana!

Jouluaattoon on alle viikko aikaa, ja viimein ehdin ja jaksan tänne blogin puolelle päivittämään kulumisia! Niinhän siinä kävi, että korona tuli rytinällä meidänkin työyhteisöömme ja viimeisimpänä olemme olleet  työparini kanssa sekä "yhteiset lapsemme" karanteenissa viime perjantaista saakka. Onni on, että lisätartuntoja ei ole ilmaantunut tässä viikon aikana ja ehkäpä pääsemme terveinä lomalle saakka. Huomenna palataan työpaikalle. Toivotaan parasta!





Joulumieli on ollut kyllä niin kateissa ihan viime päiviin saakka. Epävarmuus kaikesta lienee se syy. Oikeastaan ainoa toive joulunajalle ja siitä eteenpäinkin on, että pysyisimme terveenä. Kodin valmistelu jouluun ei ole ollut päällimmäisenä mielessä, mutta viimein tässä viikolla innostuin illalla siivoilemaan ja laittamaan samalla vähän jouluisempaa ilmettä olohuoneeseen ja eteiseen. Lähinnä levittelin ja ripustelin joulupalloja!:) 





Kukkia olen menossa sitomaan (toivottavasti) maanantaina. Keittiöön olen suunnitelut kukka-asetelmaa sieneen...Katsotaan nyt, mitä sinne syntyy. Noihin hyasinttimaljakoihin tietysti hankin hyasintit mahdollisimman nupullaan ja olohuoneeseen haluaisin seinälle ison kranssin. Nähtäväksi jää, mitkä näistä toteutuu.


Viime viikon perjantaina, kun saimme karanteenimääräyksen, olin aika alamaissa. Mies oli niin kultainen, että haki mulle ihanan Kaneli -kimpun Villiviinistä!<3 Toissailtana viimein siistin kimppua hieman ja laitoin sen Hanataba -kimpputuella puhtaaseen maljakkoon. Siitä tuli taas kuin uusi. Laitanpa tähän vielä kuvan kimpusta viime viikonlopulta.






Esikoisen muutto siirrettiin karanteenin vuoksi suosiolla tähän tulevaan viikonloppuun, ja kun se on selvä, voi olla, että meillä käy hurrikaani nimeltä Taina, ainakin olohuoneessa.;D 

Eipä tuosta joulusta kannata stressiä ottaa! Tärkeintä kun kuitenkin on yhdessäolo rakkaiden kanssa. Mitenkäs siellä? Meinaako stressiä pukata vai pystytkö ottamaan rennosti ja nauttimaan joulun lähestymisestä?


Mukavaa viikonloppua ja ihanaa lomaa, jos sulla on sellainen alkamassa! Pysytään terveinä!<3


Taina


p.s: Olipa taas säätöä fonttikoon kanssa! En ymmärrä tätä Bloggerin uutta versiota vieläkään. Huikatkaa, jos fontin vuoksi on mahdotonta lukea esim. kännykältä!<3



2 kommenttia:

  1. Rentoa ja ihanaa joulunaikaa! Kauniita kuvia! <3
    Alkavasta ikänäöstä kärsivä näki ainakin lukea tämän postauksen kännykällä.

    VastaaPoista
  2. Sun fonttikoko on näin puhelimella luettuna nimenomaan ihanan iso , joten kiitos siitä :). Näkee tämmöinen vanhemman puoleinenkin lukea, vaikka on mennyt niin näkö kuin ulkonäkökin :D.

    Kauniita kuvia jälleen ja tulit tänään mieleen myös Kodin Kuvalehden välissä olleesta kukkakalenterista ❤️.

    Hyvää ja tervettä työpäivää huomiselle ja joulua sen jälkeen ❤️

    VastaaPoista