perjantai 14. kesäkuuta 2019

Kukkia, koulutusta ja lisää kukkia - Viikon varrelta



Kesällä olisi rutkasti enemmän postausaiheita talveen verrattuna, mutta ainakaan vielä ei ole oikein tehnyt mieli istuskella tietokoneen äärellä...Ajattelinkin pitkästä aikaa tehdä rehellisen sillisalattipostauksen, joista osasta aiheista voisi postailla ihan erikseen, mutta tuleepahan varmistettua, että nämä jutut tallentuvat näin edes jotenkin blogiinkin. Olkaa hyvät, siis sillisalaattia, kukkaisaa sellaista!




Aloitetaan aikajärjestyksessä vaikka viikonloppukimpusta, jonka hain viime perjantaina Florenciasta. Ihana hakea välillä kesälläkin ihan oikea, sidottu, kimppu leikkokukkia! Valko-vihreä kimppu oli niin kaunis, että sain siitä inspiksen uusien profiilikuvien ottamiseen. Kun lamppu syttyy, pitää toimia.:) Ojennan kameran silloin tällöin miehelle ja annan vähän ohjeita kuvien suhteen. Hän osaa mielestäni ottaa hyviä kuvia, ja minä osaan olla suht luonnollinen kameran edessä hänen kanssaan. Näistä tällä kertaa otetuista tykkäsin eniten kuvasta, jossa nuuhkuttelin noita viikonloppukimpun pioneita. Kuvassa on minusta kiva tunnelma, vaikka osa hiuksista on lähtenyt karkuteille.



Viikonloppuna käväistiin miehen kanssa kyläpäivillä Vääksyssä, ja poikkesin samalla Zoom Designiin, hakemaan kukille uutta vaasia eli Nicolas Vahén säilytysämpäriä. Ämpärin sisälle mahtuu hyvin lasimaljakko. Pysyy ämpärin sisusta siistimpänä, jos vaikka haluan säilyttää siinä joskus jotain muuta kuin kukkia! Lupiinitalkoisiin olen osallistunut vasta tämän yhden kimpun verran, jolla itse osallistuin viikon Kukkailotteluun. Tällä viikolla teemana on Pientereelta poimittua, ja aikaa osallistua vielä pari päivää. Ensi viikon teemana on Kukkaseppele. Ohjeet Kukkailotteluun löytyy tästä postauksesta.


Sunnuntaina ajoin Tampereelle oppimaan uutta Brändipäivään Villa Wiviin. Valokuvaaja Petra Veikkolan ja Helmivillakon Erika Välimäen vetämä päivä tarjosi paljon ajattelimisen aihetta ja jonkin verran myös luovaa tekemistä. Meitä oli innostavien vetäjien lisäksi 12 innokasta naista jakamassa tätä hienoa päivää. Koulutuspäivä oli mielestäni antoisa, ja pään sisällä ajattelutyö jatkuu. Villa Wivistä ja Brändipäivästä saisi ihan oman postauksenkin, mutta annan nyt itselleni aikaa työstää omia ajatuksiani, ja jos aihe myöhemmin tuntuu pulpahtavan pintaan, postaan siitä perinpohjaisesti. Vaikka minulla oli kamera mukana kurssilla, otin suurimman osan kuvista kännykällä. Niiden siirtäminen koneelle on jostain syystä (mistä en mitään ymmärrä, koska liikaa tekniikkaa) tällä hetkellä niin hankalaa, että joudutte tyytymään pioneihin, jotka kuvasin päivän päätyttyä ikkunalaudalla.




Tiistaina ajelin Facebook -kirppisostoksen perässä Järvenpäähän. Sovellus näytti aluksi, että edullinen lampaantalja (olin juuri todennut, että niille olisi vielä tilausta) olisi myynnissä Iitissä, joten laitoin viestin sillä mielellä, että Iitti on ihan tuossa vieressä. Kun selvisi, että talja onkin Järvenpäässä, en enää halunnut perua kauppoja, siispä päätin liittää reissuun vähän matkailua. 

Taljan edellinen omistaja asuu ihan lähellä Ainolaa, Jean Sibeliuksen kotia, joka minulla oli käymättä. Satuin Ainolaan hyvään aikaan, sain kulkea talossa ihan yksikseni, flyygelin viritystä kuunnellen. Video talon sisältä löytyy Insta -tilini profiilin alta. Hurmaannuin täysin Ainolan tunnelmasta ja satumaisen ihanasta puutarhasta. Jean ja Aino saivat asua Ainolassa pitkän, ja ilmeisen onnellisen, elämän. Käkkyräiset, suuret, männyt Ainolan pihassa ovat varmastikin olleet olemassa, paljon pienempinä vain, jo Sibeliuksien eläessä. Ainolassakin olisi aihetta vaikka kokonaisen postauksen verran, mutta jääköön nyt kirjoittamatta. Suosittelen lämpimästi esim. kesäreissukohteeksi! Ennen Ainolaan menoa käväisin muuten ihastuttavassa kesäkahvilassa, Vellikellossa, joka sijaitsee myös Ainolan lähistöllä vanhassa viljamakasiinissa. Sille myös suositus.



Muuten olen tällä viikolla sitten touhunnut pihalla, terassilla ja Kesähuoneessa. Pesin höyrypesurilla terassin olonurkkausta, ja kiipeilin mummon keittiöjakkaralla, jota olen pitänyt erityisen tukevana kiipeilyalustana. Jakkara muuttui kuitenkin lentotukialukseksi, kun astuin liian reunalle jakkaraa höyrypesuri kädessä. Onni onnettomuudessa, suurimmat kolhut tulivat kyynärpäähän, joka on kestävää tekoa ja takareiteen, jossa on pehmusteet omasta takaa.:P Pientä osumaa ylpeyteen sain myös.:)



Ilmalentoani seuraavan päivän yritin ottaa vähän rauhallisemmin, ja tärkein tekoni tuona päivänä oli kranssin solmiminen Kesähuoneen oveen, ja lahjaksi saamani 100 upeaa ruukkuistutusta -kirjan selailu.:) Kaivelin terassille vähän rekvisiittaa vaatehuoneesta ja löysin sohvatyynyjä, jotka ostin monta vuotta sitten Kesähuonetta ajatellen. Osaa niistä olen käyttänyt olohuoneessa, mutta Kesähuoneessa niitä ei olekaan tarvittu.  Terassille ostin uuden juuttimaton Etolasta, sillä vanha, muovinen, oli jo niin likainen, ettei siitä tuntunut lika irtoavan edes painepesurilla. Halkaisijaltaan 140-senttinen matto on ihan passeli tuohon kohtaan, mutta riipputuolin alle sopisi minusta toinen samanlainen...



Eilen pesin Kesähuoneen ikkunat, ja kyllä nyt kelpaa katsella ikkunoiden läpi. Kunhan aurinko taas paistaa, täytyy ottaa kuvia, jotta uskotte.;) Kesäkukat alkavat olla paikoillaan, ja tomaatit ja yrtit täyttävät Kekkilän kasvulaatikon. Pihalla hommia riittäisi vaikka kokopäiväiseen puutarhurointiin, mutta se, mitä ei ehdi tänä kesänä, ehtii jonain seuraavista.:)

Kannattaa seurailla Instassa stoorien puolella, sinne on jotenkin helppo laittaa juttua pikaisesti, ilman tuntikausien viilauksia!:)

Oikein ihanaa viikonloppua!
Taina




9 kommenttia:

  1. Tosi kiva silli- tai paremminkin kukkasalaattipostaus 💚. Tulin Instan puolelta lukemaan, kun halusin kurkata mikä on uusi kukkailottelun aihe, mutta täällä oli niin paljon muutakin, että tavoistani poiketen näppäilen tätä viestiä kännykällä. Vaatii multa erityisponnisteluja, joten ihan minkä tahansa takia en sitä tee 😊.

    Seppele kuulostaa kivalta ja heti aloin miettiä, keneltä saisin pään lainaksi seppelekuvauksia varten, vaikka ei ole hajuakaan, mistä aineksista ja miten osaisin seppeleen edes tehdä 😁.

    Sun profiilikuva on tosi ihana (ja uus tukka myös). Ihan sun luonteesi näköinen 💚. Ja voi sua onnekasta, kun mies osaa kuvata. Mun ei. Mutta omasta mielestään kuulemma kamera rakastaa häntä ja onnistuu itse aina hyvin kuvissa. Siitä(kin) voidaan olla montaa mieltä 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, Annukka!❤️ Vastaan huomenna koneelle päästyäni, mutta halusin kännykällä sanoa vain kiitos.💕

      Poista
    2. Hih, mietinkin Annukka, että nimeäisinkö postauksen Kukkasalaattia, mutta ajattelin, etten viitsi ihan harhaan johtaa lukijoita.;) Nyt on seppeleenteosta ohjeet uudessa postauksessa, toivottavasti saat selvää. Koko ajan kun jotain touhottaa, niin aika ei meinaa millään riittää kaikkeen touhottamiseen.:P Tänään olen mm. hukannut silmälasini, jotka luulin tiputtaneeni kukkapenkkkeihin tai tuonne ryteikköön, joten jouduin sitten hieman kitkemään, kun etsin niitä hiivatin laseja.:))) Lopulta löysin ne Kesähuoneesta, minne olin ne turvaan jättänyt, ennen kuin aloitin puutarhahommelit.:D

      Voi, joskus vuosia sitten meidän lähellä toimiva valokuvaaja otti kuvia ihan naurettavan halvalla jossain tapahtumassa. En kehdannut mennä, vaikka mieli olisi tehnyt. Olisi kiva joskus käyttää ihan ammattilaisen ottamia kuvia. Sitä aikaa odotellessa täytyy tyytyä näihin miehen ottamiin.:)

      Poista
  2. Monipuolinen, mukava viikko. Helmivillakkoa seuraan Instassa. Hieno, uusi profiilikuva!

    VastaaPoista
  3. Instassa kiinnitinkin jo huomion uuteen kauniiseen profiilikuvaasi. Mukavankuuloinen viikko! Tuosta Villa Wivin brändipäivästä lukisin mielelläni lisää.
    Aurinkoisia ja kukkaisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna!<3 Yritän jossain kohti postata brändipäivästä...Mulla on vielä etukäteispäiväkirjakin täyttämättä.;D Täytyy pian ottaa se työn alle, ettei pääse asiat haalistumaan mielessä.:)

      Ihanaa juhannusviikkoa!

      Poista
  4. Niin paljon kauniita kuvia ja sisustusjuttuja sinulla taas! <3
    Ja ihanaa kun pääsit Helmivillakon päiville!! Minä niin ihastuin Erikan tyyliin Tampereella toista vuotta sitten Flower Work Shopissa.
    Kesän herttaisia hetkiä sinne keskikesään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3 Voi, tuli heti kamalan huono omatunto, sillä en ole ollenkaan ehtinyt kommentoimaan ihania postauksiasi! Täällä mä vaan kohellan mennä...
      Muistelinkin, että olit Erikan oppeja kuuntelemassa! Se oli yksi syy ilmoittautua mukaan kurssille, sillä muistelen sun sanoneen jotain sen suuntaista. Kiitos yllykkeestä!<3

      Ihania kesäpäiviä sinne auringon ja meren äärelle!<3

      Poista