sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

DIY kukkaseppele - Juhannuksen trendiasuste



Tällä kertaa ajattelin jakaa Kukkailottelun myös blogissa, sillä aiheena on tällä viikolla kukkaseppele. Mikä olisikaan kesäisempi asuste yöttömänyön juhlaan, kuin kukista sidottu seppele! Aiemmin (muutama vuosi sitten) en osunnat solmia muunlaista seppelettä, kuin perinteisen voikukkaseppeleen. Voikukkaseppeleen sidonnassa ei tarvita välttämättä solmimismateriaalia muualla kuin lopussa, sillä kukat kiepataan aina edellisen kukan taakse. Tuollainen solmimistyyli ei valitettavasti sovi kuin taipuisille varsille. Useimpien kukkien kohdalla kukka napsahtaa irti varresta, jos sitä alkaa kieputtaa enemmän. 



Seppeleen teko kannattaa aloittaa ottamalla välineet esiin, tässä tapauksessa jonkinlaista rautalankaa ja sakset, ehkä myös kukkasakset. Minulla on kahta eripaksuista rautalankaan, mutta yhdenkinlaisella selviää. Nuo mustat sakset on oikeasti tosi huonot, niillä leikkaan siis rautalankaa, hyviä saksia ei kannata siihen uhrata! Uudemmat hankin ihan äskettäin Adlibrikseltä. Ne ovat oikeat kukkasakset. 



Pientareet ja niityt ovat nyt pullollaan erilaisia kukkia ja kasveja, jotka sopivat kukkaseppeleisiin. Myös oman pihan pensaita, perennoja ja kesäkukkia voi hyvin käyttää seppeleissä. Tässä tämänkertaisessa kukkaseppeleessäni on pohjalla kukkaruukun kesäkukkia, ja kukkivina luonnonkukkia. Kukkaset keräsin oman pihan reunalta. Napsin pienen kimpun, jossa oli lemmikkiä, harakankelloa, niittynätkelmää ja kukkapenkistä karannutta rentoakankaalia. Viimeisen jätin käyttämättä, sanoin osan solmimistani kukkanipuista, sillä en halunnut seppeleestä liian runsasta. Muutama tunti seppeleen solmimisen jälkeen tuo niittynätkelmä näyttää muuten aivan vastapoimitulta! En ole niin hyvä kukkatuntija, että osaisin etukäteen sanoa, mikä kukka kestää, ja mikä ei. Kokeilemalla se selviää. 



Aluksi kieputin paksummasta rautalangasta päähäni sopivan renkulan. Rautalankaa laitoin kaksi kerrosta ympäri, jotta seppeleen pohjasta tulisi hieman tukevampi. Sitten napsin kukkaruukuista muutamia hopeaputouksen ja lankaköynnöksen suiroja. Ilman vihreitäkin pärjää, kukkia voi hyvin solmia suoraan pohjalle. Minä halusin kevyesti vihreää seppeleen pohjalle. Kieputin ensin hopeaputoukset ohuemman rautalangan avulla pohjan ympäri muutaman kerran ja sitten lankaköynnökset siihen päälle.




Kukat kannattaa pätkiä lyhyemmiksi, ja poistaa niistä turhat lehdet samalla. Valmiiksi leikatuista kukista tehdään pieniä nippuja, jotka sidotaan rautalangalla. Rautalankaa kannattaa leikata valmiiksi pätkiksi, ja jättää siihen sen verran pituutta, että nipun solmimisen jälkeen rautalankaa on vielä seppeleeseen solmimiseen riittävästi. Lopuksi kimput sidotaan rautalangalla pohjaan.



Minun kukkaseppeleeni ei tarkoituksella ole kauttaaltaan kukkien peitossa. Jos haluat kukkaseppeleen, joka on ympäriinsä kukkia täynnä, uusi nippu solmitaan aina edellinen nipun perään, niin että kukat peittävät edellisen solmimiskohdan. Minulla solmimiskohdat näkyvät selvemmin, mutta se ei mielestäni haittaa.


Oikein ihanaa, kesäistä, juhannusviikkoa!
Taina

10 kommenttia:

  1. Kiitos tästä seppeleen solmimis-oppitunnista! Minulla on kokemusta vain voikukkaseppeleistä, mutta näillä ohjeilla uskaltaisin kokeilla muitakin seppeleitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Minna!<3 Seppeleiden solmiminen on erittäin kokuttavaa puuhaa, sitä alkaa katsella kaikkea ympärillä "sillä silmällä".:)

      Poista
  2. Ihana kukkaseppele! Pitää yrittää, jos saisin itsekin tehtyä juhannukseksi jonkun tekeleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!<3 Kyllä nyt pitäää jokaisella olla kukkia päässä juhannuksena!;D Solmiminen on kivaa ja rentouttavaa puuhaa.<3

      Poista
  3. Ihana postaus! :) Minä kun en osaa tehdä edes sitä voikukkaseppelettä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos!<3 Mulla saattaa olla jossain muutaman vuoden takana postaus voikukkaseppeleestäkin..Siellä teidän suunnalla ne taitavat kyllä olla jo kaikki haituvia?:) Nyt vain kokeilemaan, ei ole vaikeaa!<3

      Poista
  4. Oi, olisikin niin ihana tehdä kukkaseppele juhannukseksi!
    Oikein ihanaa juhannusviikkoa Mansikkatilan maille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ilman muuta ja kaikille naispuolisille ainakin!<3
      Kiitos Riina, samoin sinulle!<3

      Poista
  5. Kyllä se minunkin pitää taas juhannukseksi tehdä kukkaseppele, vaikka en tänä vuonna olekaan sitä solmimassa ystäväni kanssa. Ihana tuli sinunkin seppeleestä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, eikös olekin ihanaa, kun kukkaseppeleet on nyt muotia?!:) Itsestäni se tuntuu mukavalta tavalta palat lapsuuteen.:)
      Kiitos Outi!<3

      Poista