perjantai 12. elokuuta 2016

Kukkailottelua - Latva-artisokka



Kävimme maanantaina yhdessä Sadun ( Talossa No 23 ) kanssa kukkaostoksilla Kukka ja Sisustus Neilikassa. Saapa nähdä, ehtiikö Satu mukaan Kukkailotteluun, mutta meidän molempien matkaan lähti jotain aika eksoottista, ainakin minun mielestä. Artisokkahan se on, ja ymmärtääkseni latva-sellainen. Jotenkin veistoksellinen tämä ruohovartinen viljelyskasvi, kuten Wikipediasta kävin opiskelemassa.




Samaan aikaan, kun mulla on keittiössä hyvinkin heleä kesätunnelma ja hempeät hortensiat, niin olohuoneen tunnelma onkin selkeästi syksyisempi. Artisokan seuraksi löytyi kaapista Finnmarilta ostettu kynttilä, mutta kolmatta esinettä alustalle piti tovi miettiä ja etsiä. Tiedättehän, että asetelmassa pitää olla pariton määrä..mitä ikinä siinä onkaan! Siskoni tekemä lehdenmallinen alusta, joka muistaakseni oli tarkoitettu saippua-aluseksi, ei ole koskaan siinä virassa ollut, vaan eteisen vitriinistä sen löysin tähän asetelmaan. Jäi siinä touhutessa ottamatta kuva suoraan ylhäältäpäin, enkä myöhemmin enää viitsinyt. Kaunis purppuran väri tulisi paremmin siitä kulmasta esiin. Sadun blogista muuten löytyy juuri sellaisia kuvia!








Viime viikon Kukkailottelussa oli jälleen mukavasti osallistujia ja lukijoita, kiitos siitä!<3 Hienoa, että jaksatte innostua kanssani ilottelemaan kukkasilla, vaikka syksy koputteleekin ovella! Näitä kuvia on ihana jakaa täällä ja ihastella vielä uudelleen.:)


Antaa kaikkien kukkien kukkia
Oranssia
Pieni Lintu
Hetken välähdyksiä
Ruusun tuhkaa
A Whisper from the Almond Valley
La Petit Princesse
Villa Kotiranta


Tule sinäkin mukaan Kukkailotteluun! Linkki on auki sunnuntai-iltaan saakka. Voit osallistua myös Instassa lisäämällä kuviin #kukkailottelua #mansikkatilanmailla. Liitä postaukseen linkki tänne Mansikkatilan maille.<3 Käydään tietenkin ahkerasti kommentoimassa, sillä niistä kommenteistahan me kaikki tykkäämme.:) Viikon päästä sitten täältä löytyy poiminnot edellisen viikon osallistujien postauskuvista.


Mukavaa viikonloppua!
Taina

18 kommenttia:

  1. Sullakin ihana latva-artisokka! On se upea. Vähän haikealta alkaa tuntua, kun minun terassikimppujen tekeminen loppuu parissa viikossa. Hurjan kivaa on ollut tämä Kukkailottelu sinun ja muitten kanssa. Pari kimppupostausta minulta ehkä vielä, sen jälkeenkin käyn varmaan kurkkimassa teidän muitten ilottelua. Kiitos jo tässä vaiheessa sinulle emännöimisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin Riitta, ja on todella ilo emännöidä Kukkailottelua!:) Saa itsekin inspiraatiota muiden kuvista, ja oppii jollain tavalla tuntemaan paremmin näitä ilottelijoita.<3 Täytyy nyt katsoa, että riittääkö ilottelijoita syksyllä, vai pistänkö ilottelut talvijemmaan. Olisi mulla toinenkin idea...;D

      Poista
  2. Nyt on ruista pellon pientareella, jos haluat ruislyhteen tehdä. Tai kranssin tai kukkakimppuun koristeeksi.. ;D Auton saat heinämaantien varteen peltoliittymäämme. Ruista jäi pystyyn koivikkomme viereen (heinämaantien varteen).. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Täytyy varmastikin tarttua tähän sun tarjoukseen.<3

      Poista
  3. Sulla on kyllä silmää näille tyylikkäille asetelmille! Kaunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia! Tuo latva-artisokka yllätti mut ihan täysin täällä kotona. Ajattelin kaupassa, että laitan sen keittiöön, mutta se tulikin paljon paremmin esiin olohuoneen pöydällä, sitä paitsi se oli keittiöön liian korkea!;D Yrityksen ja erehdyksen kautta, Pia.:)

      Poista
  4. Onpa vaikuttava! :) Tosi hieno. En ole yhtään osannut ajatella tuota koristeena. Uuninpellille olen joskus Stockalta ostanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Mä olen tainnut nähdä näitä jossain kattauskuvissa koristeena, ei maljakossa vaan esim. lautasella. Muistaakseni en myöskään ole maistanut, luultavasti syömäni artisokka on ollut maa-artisokkaa...:D

      Poista
  5. Kaunis on, en minäkään ole osannut ajatella tuota koristekukkana. Kauniit kuvat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävänkin veistoksellinen, ollakseen hyötykasvi!:) Kiitos Outi!<3

      Poista
  6. Hihii...ehdin kuin ehdinkin mukaan ;)
    Ihana tuo sinun asetelma...ja erityisesti maljakko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kauniit kuvat olikin taas sulla!:)
      Heh, "maljakko" on varmaan spagetille tms. tarkoitettu lasipurkki, jolle on kaunis puukansi kaapissa.:D Tykkään paljon yksinkertaisesta muodosta ja suht ohuesta lasista...

      Poista
  7. Latva-artisokkaa on moni kehunut ja on kuulemma helppo kasvattaa itse. Täytyisi kokeilla joskus. Kaunis se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihankos totta! Tuotahan voisi tosiaan kokeilla, jos ei ole liian vaikeaa.:) Luultavsti tosin meidän pihan kotilot tykkäisivät myös tuosta.:(

      Poista
  8. Mäkin tahdon tuollaisen! Niin kaunis ja kauniit kuvat! Kivaa viikonloppua Taina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!<3 Eiköhän latva-artisokkaa saa jostain sieltä teidänkin kukkakaupasta, tai sitten voit aina poiketa Lahteen.:) Treffataan samalla!;D
      Ihanaa viikonloppua!<3 Vaikka olen vasta käynyt pariin otteeseen töissä, niin eilen olin jo ihan yhtä poikki iltapäivällä kuin normaalistikin perjantaisin.:P

      Poista