lauantai 15. helmikuuta 2014

Valkosuklainen Rocky Road

Se olisi sitten vaihteeksi lauantai.
Vanhempi pojista lähti pelireissulle
Joensuuhun jo aamuvarhain ja nuorempi
lähti parhaan kaverinsa luokse juhlimaan
synttäreitä ja yökyläilemään. Vanhempani
ovat tulossa puolestaan meille, joten
ovissa käy kova trafiikki suuntaan ja toiseen.
Jaetaanpa lauantain kunniaksi yksi makea
resepti teille. Viimeisimmässä Kodin
Kuvalehdessä(4/14) oli aivan ihania herkkuja
ystävänpäivään liittyen. Tämä ohje on
sieltä poimittu ja meillä koemaisteltu.


Kodin kuvalehteä on pakko tässä yhteydessä
kehua ihan vain siksi, että se on mielestäni
naistenlehtien aatelia.:) Yleensä luen lehdestä
ensin henkilöhaastattelut ja sisustusjutut.
Jotkut haastattelut ovat olleet niin hyviä,
että jutut muistaa vielä useamman vuoden päästä.
Myös lehden muoti- ja ruokajutut ovat usein
mieleeni. Ainoastaan Ihmisten kesken-palstan
jätän nykyään lukematta. Alkoi tuntua, että
ne kirjoittajien jutut toistavat itseään.:)


Niin, se herkkuohje...


tarvikkeet:
400 g valkosuklaata
2 dl kuivattuja marjoja
1 dl marenkia murusina
2 dl pieniä vaahtokarkkeja
(pähkinöitä)

Sulata suklaa vesihauteessa. Lisää
marjat, marenginmuruset ja vaahtokarkit
(halutessasi myös pähkinät) suklaan sekaan.
Kaada seos paperilla vuorattuun vuokaan.
Ohjeessa oli 10 x 15 cm, mutta koska minulla ei ole
sen kokoista, käytin 25x25 senttistä vuokaa,
ihan hyvä kerros tuli silti!
Peitä suklaa kelmulla ja laita jääkaappiin
vähintään tunniksi. Paloittele sopiviksi
annospaloiksi ennen tarjoilua. On sen
verran makeaa, että aika pieniin paloihin
voi laittaa. Tuolla vuoalla sain noin 30 palaa,
vaikka ohjeessa luki 12 palaa tai 9 sydäntä,
jos käyttää sydänmuotteja palotteluun.  

Kivemman näköisiä ja himpun verran
makoisampia olisi tullut,
jos kaupassa olisi ollut niitä sydänvaahtiksia.
Ei ollut, mutta on tuo vaan aika herkullista!

Lopuksi en malta olla vilauttamatta ihanista
ihaninta huivia, joka mulla on koskaan ollut.:)
Tadaa! 

Naamaa ei voi millään näyttää, sillä
mun nenä on niin punainen ja ruvella
kaikesta niistämisestä. 

Mukavaa lauantaita!:)
Taina

4 kommenttia:

  1. Lääh lääh, mä kuolaan täällä!!!! Aivan järkyttävän ihana huivi! Melkein tekee mieli paukata ostamaan ohutta lankaa ja alkaa tuskainen kirjoneuleen kilkuttaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olispa kiva, jos tekisit! Ihan vertailun vuoksi...eli vaiva suhteessa valmiin hintaan. Mä olen nyt tutkaillut kirjoneulemalleja Pinterestistä lapasia ajatellen, ja langatkin on jo ostettu. :)

      Poista
    2. Siinä kyllä on ihan pätevä syy. Vaikka olisi se valmis tuotoskin aika kiva syy. :D Tuskin maltan odottaa niitä sun lapasiasi. Pian, pian, ennen kuin ehtii lumet sulaa.

      Poista
    3. No joo, kieltämättä se valmis huivi riittää motivaatioksi.;) Omistani ajattelen, että viimeistään lomaviikolla. Vaikka talvi on kohta ohi, tulee niitä uusia kuitenkin.

      Poista