maanantai 11. marraskuuta 2013

Takorautaa

Se on taasen uusi työviikko aluillaan, 
ja olo juuri sellainen hmmm..maanantainen...
tiedättehän! Kieltämättä tulee laskettua
viikkoja jouluun: toisaalta odottaen vain
sitä joutilasta aikaa, joka alkaa oikeastaan
jouluaatosta, toisaalta kauhulla miettien
sitä työn määrää, joka tässä loppuvuodesta
on edessä.Tänään onkin vähän iltapuhdetta
tiedossa paperihommien muodossa. Ihan mukavaa 
sekin on, kun saa/saisi vain tartuttua toimeen.

Eilen olikin erikoinen isänpäivä!
Vanhemmalla pojalla oli peliturnaus kauempana, ja
mies kävi morjestamassa isäänsä, joten
oltiin nuoremman kanssa aika monta tuntia
kahdestaan kotona. Käytinkin sitten
tilaisuutta hyväkseni heilumalla telan kanssa
ja huudattamalla musaa oikein huolella.:)
M leikki sillä aikaa tyhjentämälläni
nukkekodilla ja taskulampulla (halvat huvit) 
ja katseli muutaman jakson Akun naurutehdasta
ja Tikua ja Takua ihan kauheasti käkättäen.

Tältä M:n huoneessa näytti vielä eilen aamulla. 

Tänään töistä tullessa ehdin muutaman
hätäisen kuvan nappaamaan, kun aurinkokin
pienen hetken näyttäytyi. Varsinkin laajemmalla
kuvakulmalla otetuista kuvista ei vain harmikseni
onnistunut oikeastaan yksikään, kun seinä
näyttää heijastavan kaikkea mahdollista.
 Mulla on nyt selvästi mieltymys hieman tummempiin
sävyihin sisustuksessa kuin aikaisemmin. Enkä taida
olla yksin mieltymykseni kautta, sillä myyjä
 mainitsi tuota Takorauta-sävyä ostessani lauantaina,
 että oli kuulema jo neljäs purkki samaa sävyä hänelle
sinä päivänä. :) Toisaalta nuo tummat vaativat mielestäni
rinnalle sitä valkoista tuomaan valoa. Ostoslistalla
 ehdottomasti tähän huoneeseen se valkoinen
matto ja ihan valkoiset pellavaiset pussilakanat, koska
oikeastihan sänky on erittäin usein petaamaton.
 
Huoneiden vaihto on vielä tekemättä ja tuo järjestyskin
on vielä hakusessa. Halusin kuitenkin kokeilla sänkyä
noin poikittain huoneen keskelle. En tykkää siitä,
että tavarat usein kiertävät huoneen reunoilla...
Nyt mun on oikeasti käärittävä hihat ja
alettava niihin töihin, joista mulle maksetaan.
Valitettavasti tämä blogi on vain kiva harrastus!
Oikein energistä viikkoa!
Taina

8 kommenttia:

  1. Onpa mahtavat värit niin seinässä kuin muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta! Onpa mukava taas saada kommentteja sulta. Tervetuloa takaisin normaalielämään sieltä remonttielämän keskeltä!:)

      Poista
  2. Tännekin toteamaan, että olitpas reipas!! Ja väri on erinomaisen hyvä. Tummat sävyt tekevät huoneesta monta kertaa paljon tunnelmallisemman ja kutsuvamman. Kuin se valkoinen. Minun mielestäni :) Me suomalaiset ollaan vaan niin arkoja kontrastien kanssa, opitaan ehkä pikkuhiljaa...

    PS. Tummaa pintaa täälläkin tulossa seinälle, ainakin sen koemaalipurkin verran. Olen aina sanonut, että se on vain maalia. Jos ei miellytä, niin maalaa päälle jotain muuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rilla!:) Tosiaan maalaaminen on aika pikku juttu ja helppo tapa muuttaa tilan ilmettä. Olen ollut kauhean arka muuttamaan meillä värejä, vaikka tämäkin maalaamani seinä oli jo alunperin vääränvärinen. Meillähän oli sisustussuunnittelija apuna taloa rakentaessa, ja se entinen vaaleansininen "myytiin" mulle harmaana. Taisi tulla suunnittelijallekin yllärinä.;) Pari seinää maalattiin uudelleen heti rakennusvaiheessa, kun tosiaan ne lastujen perusteella valitut eivät vastanneet todellisuutta. No, kaipa kahdeksan vuoden välein kuuluu jo vähän tiloja päivittääkin!:)

      Poista
  3. Hyvän sävyinen harmaa, tuo lämpöä. Sininen on usein kylmä väri. Olet oikeassa, että harmaa kaipaa valkoista rinnalleen. Kertokaapa miten saatte valkoiset matot ja sohvat pysymään valkoisina. Ostin syksyllä Iskun tehtaan myymälästä ison kermanvalkoisen maton olkkariin. Kerran olen sen jo kääntänyt nurinpuolin, mutta nyt on pakko turvautua pesulaan. Ja mulla on siisti mies, lapset 21v ja 17 v, mutta koirapa tietysti on syypää. T. Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan se on se koira, kun ei meillä ole ollut ongelmia valkoisten mattojen kanssa, mutta sohvaa en hankkisi "mukavuussyistä"..

      Poista
    2. Maiju, luovutaan koirasta ja miehestä ja lapset muuttaa maailmalle, niin matot ja sohvat pysyy valkoisina!;D Ehkä en nyt kuitenkaan suosittele noin radikaaleja keinoja. Meidän valkoiset sohvanpälliset on irrotettavat ja pestävät. Niin kuin ehkä muistat, meillä on se valtava valkoinen (ei alunperinkään täysin puhtaanvalkoinen) villamatto olkkarissa. Jos lunta tulee talvella, niin voisin kokeilla lumipesua. Oikeasti tämä matto on pesty vain kerran, silloin kun se tuli meille, eli olen todella huono antamaan neuvoja.:) Koiran kanssa suosisin varmaan vaikkapa vaaleanharmaata sävyä...

      Poista
    3. Täytyy varmaan luopua koirasta, miehestä ja lapsista. Elämä olis helppoa, mutta tylsää. Sitä paitsi mulla on todella siisti mies. Lapsista ja koirasta en voi sanoa samaa.

      Poista