Elämäni kodit - uusia suunnitelmia

Kiitos ihanista kommenteistanne eiliseen postaukseen!<3 Olen ollut tänään erittäin positiivisella mielellä, sillä sain viime yönä kunnolla nukuttua alusta loppuun asti. Parin alakuloisen postauksen jälkeen, onkin kiva laittaa vähän iloisempaa tekstiä.:)

Evakkoretken jälkeen palasimme onnellisina vanhaan, mutta uusittuun kotiimme. Kodissamme kaikkialla ollut mosaiikkiparketti oli mennyt suurelta osin pilalle vesivahingossa. Samanlaista parkettia ei ollut saatavilla. Vakuutusyhtiö olisi vain laitattanut jotain toista parkettia pilalle meneen tilalle. Olohuoneessa tämä olisi tarkoittanut kahta erilaista parkettia ja saumaa keskelle lattiaa. Aika erikoista minusta. Koska mosaiikkiparketti näytti silmiini levottomalta, päädyimme vaihtamaan parketit sauvaparkettiin, mahdollisimman vaaleaan sellaiseen. Eteiseen ja keittiöön ei enää parkettia laitettukaan, vaan lattiaan asennettiin lattialämmitys ja laatat.

Makuuhuoneesta on harmikseni vain osittainen kuva. Purimme nimittäin vaatehuoneen osaksi makuuhuonetta ja teetimme kapeat kaapistot. Kaapistoissa minua usein ärsyttää turha syvyys, joka tekee niistä epäkäytännöllisiä. Kuka on keksinyt, että kaapin syvyys pitää olla 60 cm? Muistelen, että kaappien syvyydeksi tuli 35 tai 40 senttiä. Makuuhuoneen seinä sai myös kovin muodikkaan maitokahvin värin seinään.;D

Kävipä sitten kutakuinkin näin... 

Kohtaus 1
Aika: Touko-kesäkuu 2004
Paikka: Rivitaloasunto Lahden liepeillä
Henkilöt: S (minä), Taina (vaimo), E (4 v) ja M (9 kk)
Muuta: Kyseessä on hyvin sivistynyt perhe, sillä kaikki puhuvat melkein pelkästään kirjakieltä.

S makaa olohuoneen sohvalla. Taina astuu huoneeseen.
Taina: Tekisit edes joskus jotain hyödyllistä. Tee meille talo.
S: Mutta kun minä en osaa…
E: Tehdään sellainen talo, jossa keittiö on minun huoneeni vieressä.
S: Miksi?
E: Jos tulee yöllä nälkä.
Taina: Minä olen jo löytänyt meille tontin. (Näyttää myynti-ilmoitusta lehdestä.)
S: Sehän maksaa miljardin, ei meillä ole varaa siihen!
M: Ködl, ködl.
Taina: Myydään asunto. Minä olen jo löytänyt ostajat.(Näyttää ostotarjousta.)
S: M-mu-mutta… eihän tuo riitä, tarvitaanhan me lisää lainaakin…
Taina: Tässä. (Näyttää lainatarjousta.)
S: Ööh… (Etsii pakotietä umpikujasta. Alkaa hikoilla joutuessaan varoittamatta ajattelemaan.) Minä en tiedä rakentamisesta mitään.
Taina: Tässä. (Lyö S:lle valtavan läjän rakennustietoutta sisältäviä julkaisuja käteen.)
S: Niin kai sitten. (Ryhtyy alistuneena selailemaan julkaisuja.)
Eemil: (Aiheuttaa kammottavaa meteliä mitä moninaisimmin keinoin.)
Matias: Ködl, ködl.

Kohtaus 2
Aika: Heinäkuun loppu 2004
Henkilöt: S(minä), Taina (vaimo), E (4 v) ja M (11 kk)
Muuta: Asunto on myyty, tontti on ostettu.

S makaa olohuoneen sohvalla. Taina astuu huoneeseen.
Taina: No niin, joko sinä olet lukenut ne opukset?
S: Joo, jotain 1500 sivua. Ja ainakin yhtä monta sivua netistä. Ja olen liittynyt PRKK:n jäseneksi.
Taina: No?
S: Mitä no?
Taina: Että joko kaikki on selvää?
M: Annannannannanna.
S: Ei oikeastaan.
Taina: Miten niin ei oikeastaan? Sinähän olet lukenut koko kesän niitä rakennushöpinöitä.
E: (Ryntää sisään kiihtyneenä.) Äiti! Minä tapoin impparin. Siinä oli jotain vikaa.
S: No kun kukaan ei osaa oikein yksiselitteisesti sanoa, mistä pitäisi aloittaa. Mutta yritetään nyt ainakin ensiksi hommata valvoja. Tai vastaava mestari. Tai vastaava työnjohtaja. Onkohan niillä mitään eroa? Ja sitten varmaankin pitäisi olla pääsuunnittelija. Tai rakennesuunnittelija. Tai arkkitehti. Tai rakennusarkkitehti. Tai voi valvojakin ehkä toimia pääsuunnittelijana, riippuu kunnasta. Tai jos otetaan talopaketti, niin sieltä saattaa tulla pääsuunnittelija. Mutta se ei ehkä kannata, ettei tule eturistiriitoja. Ja pohjatutkimus pitäisi tehdä, että saisi luotettavamman kustannusarvion tehtyä. Mutta pohjatutkimusta ei voi tehdä ennen kuin talon paikka ja muoto ovat selvillä. Ja oikeastaan perustamiskustannukset olisi hyvä olla tiedossa taloa suunnitellessa, että tietäisi mihin rahat riittävät. Ja timpurit pitäisi jo varata ajoissa, että saa luotettavat. Mutta kun ei vielä tiedä aikataulua. Pitäisi valita talopakettikin, mutta kun ei tiedä mikä olisi hyvä. Työkaverin serkun naapurin mielestä pienelementtitalot ovat surkeita, koska tulee kylmäsiltoja. Ja netissä on se yksi homehtunut precut-talo. Ja suurelementtitalojen kulmista vetää, yksi asiantuntija sanoi niin keskustelupalstalla. Kivitalo ei taas tule kyseeseenkään, koska ne ovat niin kalliita. Paitsi, että Pekan mielestä kivitalo ei ole sen kalliimpi kuin puutalokaan. Ja sitten lämmitysjärjestelmät…

Omalta tontilta mansikoita poimimassa...

Hauskaa torstai-iltaa!:)

Taina 

p.s: Kohtaukset 1 ja 2 ovat peräisin mieheni kirjoittamasta raksablogista, jonka hän valitettavasti on poistanut netistä. Olen yrittänyt houkutella häntä mukaan tähän omaan blogiini (nimen vaihtokin olisi mahdollista tuolloin). Onneksi nyt sain edes näitä vanhoja juttuja käyttää.:) 

Kunnes aamu jälleen silmiin sarastaa

Monesti huomaan, että oivallus ja viisaus iskee päähän kerta rysäksellä. Tunnen itseäni paremmin, ja tajuan, että painellessani tätä äidin, vaimon, opettajan elämää tukka putkella, en aina muista omaa itseäni. Tällä kertaa kysymys on nukkumisesta, tai oikeastaan sen vaikeudesta.

Joskus opiskelulaikoina sain pieniä maistiaisia unettomuudesta. Harjoittelujaksot olivat niin stressaavia, että jopa tällainen viilipytty tutisi ennen didaktikkojen eteen marssimista. Yöt menivät vatvoessa tulevaa... Onneksi stressi aina hellitti, kun jakso eteni, eikä noista univaivoista koskaan tullut pysyvämpiä. Normaalisti olen tyyppiä, joka saattaa nukahtaa vaikka kesken lauseen. Unessa olen tavallisesti muutamassa minuutissa, kun olen pääni tyynylle painanut.

Nämä ovat ikuisia hetkiä,
aina lyhyitä välähdyksiä,
kun hän mittaa kattoa katseellaan,
kääntyy jälleen vuoteellaan.
Hän laskee sekunteja suunnilleen.
Hän laskee yönsä aamuvarhaiseen...

Unettomuus on hiipinyt pikkuhiljaa öiseksi kaverikseni, ja mielelläni tästä kaverista luopuisin. Joulun alla ajattelin, että olen näköjään jo hieman ennakkoon lomarytmissä. Lapsellisesti olin suorastaan iloinen, kun jaksoin illalla valvoa. Ihmettelin, kun illat venyivät loppupäästä helposti, sillä olen enemmän aamuvirkku ja myöhäiset elokuvat jäävät minulta usein näkemättä, koska silmät eivät yksinkertaisesti pysy auki! Sitten tulikin pitkä loma, jolloin sai ihan luvan kanssa valvoa pikkutunneille. Aamulla heräsin kuitenkin pirteänä, sillä aamulla herääminen on mulle tosiaan helppoa.

Ei yksinäinen unta saa

Vaan valvoo vuoteellaan

Hän kellon käyntiin koittaa viimein nukahtaa

Ei yksinäinen unta saa

Vaan ajatukset seuraa toisiaan

Kunnes aamu jälleen silmiin sarastaa

Loman jälkeen ajattelin, että kylläpä tämä arkirytmiin siirtyminen on vaikeaa. Yhä vain olisin valvonut helposti yhteen yöllä. Viime viikolla nukahdinkin jo melko hyvin, mutta uni katkesikin toisesta päästä ennen viittä ja siihen tapaan...Tällä viikolla olen valvonut joka yö kahden kieppeille (ainakin) ja kyllä, nyt tajuan, tämä on tosiaan unettomuutta.

Liikunnalla, eikä kuvaruuduilla ole tuntunut olevan merkitystä tässä mun unettomuudessani. Olen vältellyt tietokoneen näyttöä iltaisella ja liikunnatkin on harrastettu hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa. En koe myöskään olevani stressaantunut...no ehkä nyt hiukan tästä nukkumisesta!

Hämärässä hiljaisuuden ääniä

Kuuntelee hän kirja kädessään

Joka päivä on yötä rakkaampi

Joka aamu iltaa kauniimpi

Hän huomaa, vaikkei niin tahtoiskaan

Hän huomaa: tähän alkaa jo tottua

Kävin tänään verikokeissa ja toivottavasti pääsen lääkärille huomenna. Epäilen, että unettomuuden syynä voisi olla kilpirauhanen ja struuma, joka mulla on todettu joitakin vuosia sitten. Katsotaan nyt, mitä kokeista selviää! Tietenkin toivoisin, että tämä olisi vaan joku ihme vaihe, joka on jo menossa ohi. Ehkä taas ensi yönä nukahdan hetkessä, ja saan nukkua aamuun asti...

Onkos siellä ruudun toisella puolella samasta vaivasta kärsiviä? Saa pitää peukkuja, että nukkumatti löytäisi tänään mun luo ajoissa.:)

Makoisia unia kaikille!

Taina

EDIT Liekö teidän lämpimät ajatukset ja toivotukset saaneet mut nukkumaan piiitkästä aikaa kokonaisen yön alusta loppuun. Ihanaa!!! Kiitos teille!<3 Palaan kommentteihin illemmalla, sillä nyt täytyy lähteä töihin.:)

Elämäni kodit - Vesivahinkoa evakossa

Jatketaanpa näitä vanhojen kotikuvien penkomista. Aikaisemmat postaukset löydät täältä ja täältä. 

Näkymä olohuoneen ikkunasta sisäpihalle. Kuvassa näkyy myös meidän parveketta.

Vuosien jälkeen en pysty sanomaan, montako päivää kesti, ennen kuin asuimme väliaikaisessa kodissamme, kauaa se ei kuitenkaan vienyt. Omassa kodissamme ei voinut asua, taisimme majailla muutaman päivän vanhempieni asunnossa, kun he olivat mökillä. Muutto oli tietenkin rankka henkisesti, mutta myös fyysisesti, sillä laskettuun aikaan oli vain kuukausi, ja kaikki ihmiset tuntuivat olevan lomailemassa, joten kantoapuja ei muistaaksen tainnut olla. Lämpötila huiteli 30 plussa-asteessa...

 

Väliaikainen asunto löytyi VVO:lta, parin kilometrin päästä Lahden keskustasta. Asunto oli siisti ja valoisa, mutta ikävä omaan kotiin oli kyllä tosi kova. Miehellä oli vielä siinä elokuun alussa työreissu Hong Kongiin, ja minäkin ajelinkin sitten uudelleen pohjoiseen esikoisen kanssa mökkeilemään, sillä mökkireissu oli jäänyt kesken vesivahingon vuoksi ja kaupungin helle tuntui läkähdyttävältä. 

Kuvan ottajalla oli tässä kohti ikää neljä vuotta.;)

Toinen makuuhuoneista oli todella pieni. Juuri sopiva kuitenkin pikkunassikalle.

 

Tämän asunnon hyviä puolia oli ehdottomasti yhtenäinen keittiö-, olohuone- ja ruokailutila. Aluksi haastavalta tuntunut vino olohuoneen seinä toi kuitenkin kivasti persoonallisuutta kerrostalokolmioon. Eteisen seinän väri oli todella kaunis vedenvihreä. Meidän makkarista ei valitettavasti ole kuvia. Se oli makuuhuoneeksi todella iso ja ihanan valoisa.

 

Evakkoasumista kesti kaikkiaan kolme kuukautta. Tuolta ajalta on yllättävän paljon kuvia, sillä paitsi että siinä ehdittiin viettää esikoisen synttäreitä, niin olihan tämä kuopuksen ensimmäinen koti! Tuossa edellisessä kuvassa ollaankin juuri tultu kotiin sairaalasta, ja mieheni oli esikoisen kanssa askarrellut ja koristellut kotia.<3 Aika selvästi muistan muuten katulappujen loisteen öisin pikkuista vauvaani syöttäessäni. Ei tarvinnut sytytellä valoja... 

Syksymmällä ikävä kotiin oikeastaan vain paheni. Varsinkin, kun kävimme kurkkimassa, kuinka remontti on edennyt. Mietin silloin, että ei se kyllä pelkästään tee kotia, että on perhe ympärillä. Tästä meidän väliaikaisesta ei tullut ainakaan minulle henkisesti kotia. Eikä kyse välttämättä ole edes väliaikaisuudesta, sillä seuraava väliaikaiskotimme kyllä tuntui minusta kodille! Ehkä minulta puuttui motivaatio kiintyä näihin seiniin. Voi sitä onnenpäivää, kun viimein lokakuun lopussa pääsimme takaisin "maalle", missä ympärillä on ruohoa ja puita ja maa tuoksui mullalle. Ja mikä parasta, oma kotimme oli remontoitu hitusen vaaleammaksi ja käytännöllisemmäksi kuin ennen vesivahinkoa.

Taina

Kun taas saapuu hetki sininen

Pikaiset maanantaimoikat!:) Kiireen vilkkaa töiden jälkeen lähdin lenkille kameran kanssa, juuri sopivasti todistamaan sinistä hetkeä! Niin kuin kuvista näkyy, on talven ihmemaa täällä jälleen. Jos saisi toivoa, niin erityisesti jouluna voisi näyttää minusta aina tältä.

 

Energistä ja mukavaa uutta viikkoa!:)

Taina

Heippa! Ei tuu ikävä!

Postauksen otsikko on meidän perheessä poikien heittämä vitsi. Toisinaan, kun lähdemme miehen kanssa vaikka kauppaan, saatamme lähtiessämme kuulla juuri nämä sanat. Se on vähän niin kuin "kyllä me pärjätään".;D Tulivat mieleen, kun tajusin, että sehän on nyt helmikuu! Virallisesti kalenterista katsoen talvea on vielä kuukausi lusittavana. Tammikuulle heipat sanoessani alan jo hieman tähyillä kevääseen. En taida tuntea yhtään talvi-ihmistä...kaikkien muiden vuodenaikojen ystäviä kyllä.

Päivä on kyllä pidentynyt joulusta selvästi, ja kivaa, että tuli sittenkin kunnon talvi ja lunta. Eihän tässä muuten mitään, mutta sitä aurinkoa mä kuitenkin kaipailen. Pikku hiljaa kai sitä herkkua on lisää luvassa niin kuin joka vuosi. 

Sisäisen auringon saa itselleen muuten liikkumalla luonnossa tai muutenkin! Olen jälleen kaivanut Just dance-pelit esiin ja tanssiessa muistui mieleen, kuinka hauskaa se onkaan. Myös lyhytkin ulkoilu, varsinkin päiväsaikaan (ei valitettavasti ole juuri arkisin mahdollista), nostaa mielialaa ja oloa kummasti. Postauksen kuvat ovat juuri tällaiselta happihyppelyltä kameran kanssa. Ajattelinkin jälleen haastaa itseni liikkumaan aktiivisemmin helmikuussa. Marraskuussa samanlainen lupaus itselle teki kuukaudesta ehkä mukavimman marraskuun vuosiin.

 Päivänpaistetta helmikuulle!

Taina

Elämäni kodit, nuorestaparista perheeksi

Aikamme vuokrakerrostalossa asuttuamme, sain miehenkin hiljalleen vakuutettua, että pystyisimme maksamaan omaa, siinä missä vuokraakin. Kävin muistaakseni katsomassa kahta rivitalohuoneistoa ensin yksin, vähän kuin raakkaamassa etukäteen. Kuinka ollakaan, toinen asunto tuntui heti omalta, sen valoisuus ja pohjan toimivuus olivat juuri sitä, mitä toivoin kodilta. Niinpä sitten teimme kaupat rivitalokolmiosta, reilun 10 kilometrin päässä Lahden keskustasta, jossa olin tuolloin töissä.

Opiskeluaikana ompelin meille päiväpeitteen villakankaista. Tämä on tallessa edelleen.

Olimme monta viikkoa ilman sohvia, kun uudet eivät tulleet, ja vanhat oli myyty.

Pinnat kodissamme olivat sitä aitoa ysäriä parhaimmillaan. Olohuoneen tapetin kuvio toi mieleen ne sohvat edellisestä kodista, joista oli luovuttu ja päästy eroon. Makuuhuoneen haalean, vaaleat, röpelöiset tapetit eivät olleet oikein makuuni myöskään. Pikku hiljaa sitten pistimme pintoja uusiksi. Nyt kuvia katsellessani olisi varmaan kannattanut joko maalata tai vaihtaa kattopanelit...Mies ei jostain syystä innostunut sisäkattorempasta missään vaiheessa.

Keltainen nojatuoli sai myöhemmin pellavaisen hupun.

Reilun vuoden verran asuimme tuossa kaksistaan, ja sitten kotiimme tupsahti pieni miehenalku. Ennen esikoisen syntymää tapetoin pienemmän makuuhuoneista keltaiseksi. Ajattelin kai, että sopii molemmille sukupuolille. En ole oikeastaan aiemmin tajunnutkaan, että lopulta meidän koti oli aivan sini-keltainen! Olenkin ollut aina vähän ruotsalaisuuteen kallellaan.;D Ruotsalaisuudesta puheenollen, Ikeakin oli rantautunut Suomeen, ja ostimme sieltä mm. uuden keittiönpöydän ja tuolit, minusta erittäin hyvänlaatuiset ja tyylikkäät. Ne ovat siskoni perheessä nykyään, ja ovat varmasti siis varmasti maksaneet itsensä takaisin.

Mäntyvitriini on meillä nykyään eteisessä, tummanruskeana vain.

Sohvat vaihtuivat raidallisista kokosinisiin Vepsäläisen laatusohviin. Niissä oli irrotettavat, mutta ryhdikkäät päälliset, mikä oli oikein hyvä juttu lapsiperheessä. Sohvat ovat edelleen vanhimmalla veljelläni käytössä, sillä mulle ne olivat väärän väriset vuonna 2005, ihme. Hankimme myös pitkään haaveilemani lasiovelliset kirjahyllyt, jotka ovat edelleen meillä kovassa käytössä.

Kävipä sitten niin, että heinäkuussa 2003 ajoimme vanhempieni mökille Kainuuseen. Esikoinen oli tuossa vaiheessa vajaa neljä ja kuopuksen laskettuun aikaan oli noin kuukausi. Ehdimme olla reilun vuorokauden mökillä, kun kälyni soitti mökille, että kotimme lainehtii vedessä. Lämminvesivaraaja, joka sijaitsi keittiössä, oli poksahtanut rikki, ja vettä olisi tulvinut aina vaan lisää...Ihana kälyni oli saanut apua päähanan sulkemiseen naapureilta ja hän oli tehnyt ison työn kuivaillessaan lainehtivaa vettä lattioilta. Me ajoimme samantien takaisin yöksi kotiin tarkastamaan tuhoa, ja se oli kyllä surullinen ajomatka.

Vesi ehti kastella eteisen, keittiön, meidän makuuhuoneen ja vaatehuoneen, sekä pienen osan olohuoneesta. Täysin kuivina säilyi oikeastaan vain esikoisen huone ja märkätilat. Lähes kaikki tavaramme säilyivät onneksi, sillä kastuminen ei vaikuttanut esim. puisiin kirjahyllyihimme mitenkään. Sen sijaan keittiön kiintokalusteet menivät lastulevyrunkoineen pilalle. Samoin seinien kipsilevyt kastuivat ja ne oli vaihdettava lähes puolen metrin korkeudelle. Parketti oli käytännössä noussut pystyyn kastuneilta kohdilta. Alkoi pikamuutto Lahteen, väliaikaiseen kotiin, kunnes oma kotimme olisi jälleen asumiskelpoinen...Kaikesta kuitenkin selvittiin.:)

Mukavaa viikonloppua!:)

Taina

Oho!

Kiitos paljon kivoista ja runsaista kommenteistanne edelliseen postaukseen!<3 Olin etukäteen tosi innoissani tuosta aiheesta, mutta epäilytti, että se ei ehkä kiinnostakaan muita, koska siinä oli omaa henkilökohtaista historiaani, enkä nyt varsinaisesti ole mikään julkkis.:) Onneksi kiinnosti, sillä olisi kyllä harmittanut ja tuntunut turhalta tehdä postaukselle jatkoa! Yritän saada seuraavan (Elämäni kodit) postauksen ilmoille viikonlopun aikana.

Sitten varsinaiseen aiheeseen. On nimittäin magnolian oksalla hieman kokoa, vaikka taisinkin valita sen kaikkein pienimmän.

Mulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut tällaista, joten jännä nähdä, onnistunko saamaan nuput auki, ja jos, niin ovatko kukat valkoisia vai vaaleanpunaisia. Toivon jälkimmäisiä.:) Nuput ainakin ovat jättikokoisia! Magnolian oksia vilahtelia vähän siellä sun täällä sosiaalisessa mediassa, joten otin ja soitin Villiviiniin ja kysyin, olisiko noita mahdollista saada tänne meillekin. Seuraavana päivänä sain tekstarin ja kävin kukkaostoksilla. Ihan täydellistä palvelua. Enpä ole ennen älynnyt toivoa haluamaani kukkaa kukkakauppaan, mutta nyt kun älysin, niin varmaan teen niin toistekin.

Toisaalla maljakossa mulla on Prismasta hankitut kirsikan oksat. Nyt on ainakin osa nupuista auennut, mutta epäilen, että mahtavatko kaikki nuput sittenkään aueta. Kamalan hitaasti tuntuu tapahtuvan...

 

Vähän vielä kuvia rupsahtaneista tulppaaneista! Ehkä nämä kuvat ovat tämän talven viimeiset sellaiset.;) Kuivahtaneet tulppaanit tuo minulle mieleen Van Goghin maalauksen ja toisaalta tulppaanit kuivina muistuttavat myös iiriksiä, joka on yksi mun lempikukka.

Aurinko ois muuten kiva yllätys! On taas mennyt viikkoja, ettei sitä ole juuri näkynyt. Vaikka valoisan aika on selvästi lisääntynyt (Oletteko huomanneet?), niin aurinkoa alkaa kyllä olla aikamoinen ikävä. Jos lottovoitto tulisi viikonloppuna lotossa, niin voipa olla, että töiden sijaan suuntaisin maanantaina jonnekin aurinkoon...Onneksi viikonloppu on kuitenkin jälleen ihan tuossa ovella.:)

Taina