Kaikki on vinkisin vonksin

Kun aurinkoa oli vielä alkuviikosta tarjolla, mun oli pakko aloittaa välittömästi eteisen lipaston maalausurakka. Yllättävän kauan kului aikaa pelkästään laatikoiden tyhjentämiseen. Ne kun pitävät sisällään valtavan määrää tavaraa roinaa, ja sitten niitä iki-ihania aarteita, kuten lasten piirrustuksia ja vanhoja valokuvia. 

Tässä nuoremman pojan näkemys vuosien takaa 
Pelicans-Kärpät-pelistä. Taisi tulla väärä vaihto...;) 

Tämä erikoinen olento on puolestaan 
vanhemman pojan luomus. Omaperäinen hahmo! 
Tykkään pilkkujen ja raitojen rytmistä.:)

Ei siis riitä, että lappaa tavarat pois laatikoista, 
vaan täytyy lueskalla lasten kirjoittamia 
tarinoita, muistilappuja ja ihailla heidän 
taiteellisia tuotoksiaan.:)

Laatikoiden tyhjentämisen jälkeen meillä pyörii 
epämääräistä tavaraa kasseissa. 
Tietenkin myös lipasto ja laatikot ovat olleet 
kuivumassa ja odottamassa seuraavaa 
maalikerrosta pintaan.

Tämä kaikki yhden lipaston laatikoissa! Puoli päivää menee varmaan näiden roinien läpikäymiseen. Huoh!

 Tästä yllä olevasta kuvasta näkyy hyvin, 

kuinka alkuperäinen puunväri (pyökki) ei sulaudu 

sitten ollenkaan eteisen väritykseen.

Tänään lipasto onkin jo vetimiä vaille valmis
ja aivan toisen värinen. 
Piipahdin muuten Topi-keittiöillä, kun muistin, 
että heillä oli ainakin joskus niitä tietynlaisia vetimiä, 
joita olen etsiskellyt. Hämmästyin aika paljon, 
kun myyjä muisti heti nimeni 
(keittiön tilaamisesta on  melkein yhdeksän vuotta)! 
Joillain ihmisillä on ilmeisen hyvä nimimuisti, 
ja minä EN ole yksi heistä. 

No, lipasto on vielä hieman kesken, 
ja kuvaaminenkin melko haastavaa nykyisellä  
luonnonvalon määrällä! 
Tarkoitus on kuitenkin laittaa kuvaa 
valmiista lipastosta mahdollisimman pian, 
ja päästä epämääräisistä tavarakasoista eroon...
Vielä olisi yksi lipasto odottamassa uutta väriä. 
Varmaan jotain muutakin keksin, ettei tarvi ihan
joutilaaksi ruveta!;)

Käväisin tänään muutenkin ostoksilla.
Ostin mm. syysistutuksiin kukkia,
joten hommaa riittää huomiselle ja sunnuntaille.
Yritän kuitenkin välttää stressiä...

Ikkunoitakin olen tässä ohessa kunnostellut, 
kitannut ja maalannut. 
Ikävä kyllä, myös talitiaiset ovat löytäneet 
ikkunani ja varsinkin tuoreen kitin. :( 
Tiesin toki etukäteen, että linnut ovat kitin perään, 
mutta ensimmäinen ikkuna sai olla linnuilta rauhassa. 
Liekö talven lähestyminen tuonut tintit meidän terassille?

Tipi was here.

 Tätä toista ikkunaa olen joutunut paikkailemaan kahdesti, 
kun tinttien mielestä kitti on niin hyvää.
Pikaisesti käännettiin ikkuna niin, että tuore kittipinta on 
alaspäin kohti terssia. Toivottavasti harhautukseni toimii! 
Joutuvat linnut suorittamaan taitolentoa 
päästäkseen kittiin käsiksi. 
Ilmeisesti ongelma poistuu, kun ikkunat on maalattu?


Nyt mä lähden mallaileen vetimiä 
maalatun lipaston kylkeen!
Se on moro!:)

Taina

Kolme kuukautta blogielämää

 Ennen oli ahkera kirjojen lukija. 
Lasten synnyttyä vaihdoin lehtien lukemiseen, 
kun en halunnut jättää kirjoja kesken. 
Nykyään tuleekin sitten luettua sekä lehtiä, että blogeja. 
 Joitain blogeja olen seurannut jo useamman vuoden ajan. 
Siinä ajassa bloggaajasta tulee vähän kuin ystävä, 
tuttu nyt ainakin.

Aika tarkalleen kolme kuukautta on aikaa siitä, kun 
päätin viimein aloittaa oman blogin pitämisen. 
Päätös oli todella pitkän harkinnan tulos, 
varmaan kaksi tai kolme vuotta olin sitä miettinyt. 
Mitä kauemmin mietin, sitä korkeammaksi kynnys nousi. 
Luen aivan mielettömän hienoja blogeja, 
joissa kuvat ja tekstit ovat useilla ammattilaisluokkaa 
(löytyy tuolta suosikkiblogien listalta). 
Oman blogin niihin vertaaminen...
saa tuntemaan itsensä aloittelijaksi.  
No, jokainen blogin kirjoittaja on aloittanut nollasta, 
enkä mä kyllä oikeasti ajattele tätä minkäänlaisena kilpailuna.
Ja tottahan se on, mä olen aloittelija!;)

Eräs työkaverini (ei mikään erityisen läheinen) 
sanoi minulle, että nuo blogit ovat
 sellaista itsensä korostamista. 
Pisti vähän miettimään...
Mielestäni olen sellainen, joka ei todellakaan 
halua olla mikään keskipiste, ja hämmennyn, 
jos joudun "liian" huomion kohteeksi suuremmassa, 
jopa tutussa, joukossa. 

 Ajattelen, että blogi on eräänlainen nykyaikainen 
päiväkirja, johon liittyy vuorovaikutus. 
Se ei ole salainen, joten sisällöt on 
tietenkin yleensä tarkkaan rajatut. 
Olen sellaisiakin blogeja lukenut, 
joissa ihmiset kirjoittelevat esim. raha-asioista 
tai omien lastensa ongelmista 
(varastelu, lintsaus, yleinen saamattomuus). 
Itse rajaisin tuollaiset aiheet varmasti 
blogini ulkopuolelle.  Onneksi elän elämää, 
jossa tuollaiset ongelmat ovat vain teoreettisia...;)

Olen yllättynyt siitä, kuinka mukavaa 
kirjoittaminen on minusta ollut! 
Viime vuosina on tullut harrastettua 
enemmän valokuvaamista, 
kirjoittamista ei ollenkaan. 
Koulussa olen ollut sellainen keskinkertainen 
tai hyvä kirjoittaja, en missään nimessä erinomainen. 
Enpä väitä sitä olevani edelleenkään, 
mutta kirjoittaminen on ollut kivaa.:) 
Valokuvaaminen myös!

Seikka, joka minua on ihmetyttänyt, on se, 
että jutut, joita kirjoittaessa olen tuntenut 
suorastaan paloa kirjoittamiseen, 
ovat myös eniten luettuja. 
Mistä lukijat voivat tietää, että ne ovat (ehkä?) 
ne onnistuneimmat jutut? 
Otsikostako sen tietää?
 
Ennen blogin aloittamista luin muiden blogeista 
kommentteja vain satunnaisesti. 
Nyt kun odotan kommentteja innolla lukijoilta, 
huomaan lukevani ja kommentoivani 
muiden blogeihin aikaisempaa aktiivisemmin. 
Ilman kommentteja jääminen tuntuu siltä, 
että kirjoitukseni/kuvani ovat olleet laimeita. 
 Juttujen pitää herättää jotain tunteita. 
Enkä todellakaan tarkoita, 
että aina pitäisi olla hehkuttamassa ja kehumassa! 
Sellaista ihan tavallista, asiallista keskustelua vain.:) 
En kyllä ymmärrä niitä mollaamisia, 
joita joissain blogien kommenteissa näkyy. 
Asioista voi olla erimieltä 
loukkaamatta toista henkilökohtaisesti.

Sen verran antoisaa tämä blogin pitäminen on ollut, 
että tarkoitus on jatkaa edelleen. 
Toivottavasti jaksatte tulla tänne jatkossakin 
kurkkimaan kuulumisia, ja tarkastamaan, 
onko mun blogini kehittynyt, 
tai miten se on kehittynyt!


Virtuaalitapaamisiin!:)

Taina

p.s: Tän postauksen kuvien punaisena lankana on tietysti blogini suosikkiaiheet, joista voi lueskella tuolta "Tunnisteet" otsikon alta. Kaikki kuvat ovat ihan itse ottamiani (kuten lähes aina) ja täällä ennen julkaisemattomia.:D

Koukussa

Viikko sitten työkaverini mainitse ohimennen

tv-sarjan nimeltä Silta, ja kertoi seuraavansa sitä.

Todella vähän olen telkasta ehtinyt mitään katselemaan. 

Lempisarjani Kosto ja Mentalist ovat molemmat tauolla,

 ja kolmas suosikki,Criminal Minds ei jostain syystä

ole enää tuntunut niin hyvältä. 

Monen monta jaksoa odottaa digiboksilla

parempaa hetkeä...

No, mutta sattumoisin huomasin, että tämä 

kyseinen Silta löytyy Netflixistä

 (Netflix on maksullinen videopalvelu) .

Pakko oli kurkata sarjaa, ja jäin heti koukkuun.

Sarja on taattua tanskalais-ruotsalaista yhteistuotantoa.

Viime viikon aikana katsoin kahdeksan jaksoa!

Vielä on kaksi jaksoa ensimmäistä kautta jäljellä,

ja ensi sunnuntaina alkaakin sitten reaaliajassa

toinen kausi uusin jaksoin.

Suosittelen lämpimästi! Päähenkilöt, Saga ja Martin,

ovat mahtavan erilaiset ja erikoiset persoonat.

Muutenkin, jos tykkää jännityksestä,

tässä riittää sitä yllin kyllin.

Tykkään ihan hirveän paljon myös sarjan

tunnusmusiikista ja Kööpenhaminan/Malmön

iltamaisemasta, joka sarjan alussa aina kuuluu ja näkyy.

Yle Areenan puolella taitaa olla vain

loput ensimmäisestä kaudesta nähtävillä,

mutta ensi sunnuntaina kannattaa laittaa telkka

ykköselle klo 22!:)

Iloistuin tänään tosi paljon, kun huomasin,

että virallinen lukijakuntani oli lisääntynyt

yhdellä, kokonaiseen kuuteen lukijaan!:D

Tervetuloa joukkoon, ja kiitos jo aiemmin liittyneille!

Olette tärkeitä, vaikken teitä kaikkia "oikeasti"

tunnekaan. Blogin kirjoittamisessa on juuri

se idea, että sitä lukee muutkin, kuin kirjoittaja.

Muutenhan kirjoittasin varmaan

söpöön, lukolliseen päiväkirjaan!;)

Tämä ruusu on teille!

Taina

p.s: Silta-sarjan kuvat lainattu netistä.

Syyskuun sunnuntai

Tällä viikolla nuoremman pojan huoneessa

 on näyttänyt tältä.

Onnellinen korttien levittelijä

 Jo viime viikonloppuna M kaivoi osan ikivanhoista 
Duel Master-korteista, mutta lattialle ne päätyivät vasta, 
kun "se oikea" pakka löytyi kaapista. 
Yhtään en ymmärrä, miksi korttien pitää olla noin levällään. 
Äidit ei kai yleensä ymmärrä. 
No, tänään on tulossa synttärivieraita, 
joten ihan kohta meillä alkaa siivous ja leivonta!

Ihan hirveästi en ole jaksanut sisällä vallitsevista 
sotkuista välittää, kun pihalla on ollut itselle
mielekkäämpiä hommia. 
Ikkunaruutuja olen vaihdellut ehjiin ja kittaillut uusiksi.

Viime viikonloppuna K-raudassa käydessäni bongasin 
kassan vierestä poistoerän ruukkuliljoja. 
Hintaa oli alle 2 euroa kappaleelta, joten 
mukaan ne oli otettava. 
Meidän pihassa on ennestään 
valkoisia ja vaaleanpunaisia liljoja. 
Nyt on sitten myös punaisia. Värit lisääntyy...

Uudet liljat saivat paikan puutarhavajan takaa. 
Ne nousevat kauniisti esiin
harmaata seinää vasten, jos siis nousevat.:) 
Muitakin sipulikukkia on tarkoitus samalle 
seinustalle istuttaa. 
Ilmansuunta on etelä-länsi, 
joten aurinkoa on paljon luvassa. 
Penkin rajausta täytyy miettiä 
sitten ensi kesänä tai keväänä...

Meidän pihassa kasvavat liljat 
olen kaikki istuttanut vuosien varrella 
samalla tavalla ruukuissa kukkivina. 
Helpompaa kuin sipuleiden istuttaminen, 
ja saa heti kukkivia kukkia penkkiin.
 Sopii mun hetivalmista-luonteelle!;)

Nyt on ryhdyttävä toimeen, 

jotta kehtaa päästää iltapäivällä

vieraat sisälle.

Jos sää on yhtä upea kuin

edellisinä päivinä, 

kahvit voisi nauttia

vaikka terassilla...

Aurinkoista sunnuntaita! 

Taina

Tuleva insinööri?

Esikoinen täyttää huomenna 14 vuotta. 

Miten voi?! Ihan juuri hän oli sellainen touhukas leikki-ikäinen, joka veti mielellän Buzz Lightyear-vermeet niskaan ja käytti sählymailaa kitarana. 

Nukahteli kesken leikkien lattialle (raksa-aikana jopa pellolle säikäyttäen iskän ja timpurin), kun hän oli mielestään liian iso nukkumaan päikkäreitä, 

mutta tarvitsi niitä kuitenkin.

 

Lapset ovat takuuvarmasti omanlaisiaan persoonia heti syntyessään. Tämä on tullut todettua tässä vuosien varrella moneen otteeseen. 

Alaluokilla päivänsankari heräsi lomilla laskemaan matematiikan lisätehtäviä ja kirjoitteli innoissaan tarinoita. 

Jos toista pitää vahtia, että hommat tulisi hoidettua, tätä pitää kehottaa ottamaan vähän rennommin, ja muistuttaa, että koulu on kuitenkin vain pieni osa elämää.

Sanavalmis, fiksu, vastuuntuntoinen,

mahtavalla huumorintajulla varustettu... 

Eipä olisi pikkuveli voinut parempaa isoveljeä toivoa, 

kuin mitä sattui saamaan.:)

Neljän vuoden päästä täysi-ikäinen, 

vaikkei silloinkaan ihan aikuinen vielä.

On se vaan hienoa päästä seuraamaan 

omien lasten elämää

aitiopaikalta! 

Onnea E!

Taina

p.s: Arvatkaa, kuinka kuivin silmin tämän pystyin kirjoittamaan.

Lapset harrastaa

Kylläpä tämä viikko on tuntunut pitkälle..noin niin kuin työn puolesta. Aika tavallisia päiviä, tosin eilen koulutusta hieman normaalia pidempään. Pitäisi kai malttaa painua nukkumaan hieman aikaisemmin, kuin yhdentoista-puolikahdentoista maissa. Herätys on kuitenkin joka aamu kuuden jälkeen. Mutta kun tuon teinin salibandyharkat loppuu toisina iltoina vasta puoli kymmeneltä, niin sehän sitten tarkoittaa, että koko perhe elää myöhäisemmässä rytmissä ainakin noina iltoina. Jopa neljäsluokkalainen pikkutirppa, joka saisi olla unten mailla viimeistään yhdeksältä! No, eipä tietenkään oo, kun on kaikenlaista huisketta, ja on vielä selvästi iltavirkku luonnostaan.:/

Aika älyttömiä noi harjoitusajat on lapsilla yleensäkin. Kun poikaa hakee puoli kympiltä harkoista, on sisäpelihallin ja lähellä sijaitsevan jäähallin piha täynnään mopoautoja. Kaikilla siis koulua seuraavana aamuna. Ei ihme, jos nukuttaa. Jos harrastaisin samalla temmolla liikuntaa iltamyöhällä, en varmaan nukkuisi ennen aamuyötä.

Kun nyt aloin purnaamaan, niin purnataan sitten kunnolla! En yhtään ymmärrä pelireissuja ties mihin maan ääriin keskellä viikkoa tai sunnuntai-iltana noilla junioreilla. Pitäis siellä koulussa jaksaa kuitenkin olla seuraavana päivänä. Harvasta harrastajasta tulee ammattilaista omassa harrastuksessa, silti tuntuu, että monissa harrastuksissa pitää olla jo hyvin nuorena ihan tosissaan, tai sitten ei kannata harrastaa ollenkaan.

Minusta on hyvä, että lapset harrastaa erilaisia asioita, jotka tuottavat itselle iloa. Samalla oppii sellaisia taitoja, kuin vaikkapa muiden kanssa toimiminen, josta on todella paljon hyötyä elämässä. Aika monet harrastukset on nykyään niin kalliita, etten voi ymmärtää, millä vanhemmat maksavat lastensa vapaa-ajanvieton. Kakkostyöllä, lainarahalla? Onneksi meidän pojat on valinneet niitä harrastuksia halvimmasta päästä.

Sekin on minusta ok, että ei varsinaisesti harrasta mitään. Nuorempi pojista pelasi pari vuotta jalkapalloa, mutta todettiin sitten yhdessä, että koska vapaa leikki ja aikatauluttomuus ovat hänellä tärkeitä asioita, jätettiin seurassa pelaaminen ainakin toistaiseksi. Oma halu useimmiten harrastukseen lähtiessä on vähintäänkin suotavaa. Periksi ei tietenkään kannata heti antaa, jos harrastus alkaa kyllästyttää! Joskus kannattaa ehkä kysyä itseltään, kenen haaveita siellä pelikaukalossa tai esiintymislavalla toteutetaan?;)

No juu, kun aloin kirjoittamaan tätä juttua, mulla oli mielessä yksi hyvä ruokaohje jaettavaksi, mutta näköjään eksyin johdannon jälkeen aiheesta!;) Jätän sen ruokaohjeen toiseen kertaan. Nyt kun vielä löytäisi jotain kuvia tähän tekstiin...Voi olla, että tässä koneella ei ihan juuri tästä aiheesta löydy, vaan joudun etsimään jotain sopivaa netin syövereistä.

Kyllä kai se viikko tästä taas suuttaantuu...

huomenna on sentään perjantai, viikon paras päivä!:D

Torstaiterveisin,

Taina

p.s: Kuvat Google-haulla netistä poimittuja.

Syksyn sävyjä

Hiljalleen ulkona alkaa näyttää syksyiseltä. Tykkään syksyn väreistä todella paljon!

 Seppelvarpu oli mulle aivan uusi tuttavuus ennen tätä kotia. Onneksi pihasuunnitelmaan oli laitettu sitä. Se on erityisen kaunis syksyllä punaisena, tukahduttaa hyvin rikkaruohot ja täyttää penkin kauniisti. Luultavasti istutan näitä muurin päälle, sitten kun saadaan muuri tuonne takapihalle(toivottavasti ensi kesänä).

 Koristearonia on myös parhaimmillaan syksyllä. Enimmäkseen lehdet ovat vielä vihreinä, mutta sieltä täältä lehdet ovat saaneet jo punaisen värin tilalle. Toiset eivät halua laittaa aroniaa siinä pelossa, että linnut syövät niiden marjoja, minkä seurauksena paikat ovat sotkuisina mustasta linnun kakasta. Tämä pelko on tähän asti ollut turha. Linnut ovat kyllä syöneet marjoja, mutta mitään sotkuja en ole huomannut.

 

Meidän mäellä kasvaa paljon koivuja. Oikeastaan riesaksi asti, mutta kun ovat rajan ulkopuolella, niin ei voi mennä kaatelemaan...Pari koivua on jätetty tähän pihapiiriinkin, ja syksyn tullen koivun aluset peittyvät keltaiseen lehtimattoon. 

 Eilen valoa oli huomattavasti vähemmän kuin tänään, joten kuvat ovat hieman hämäriä. Rautatieomenapuun omenat ovat nyt syvän punaisia.

  Lisää punaista.

Pihan reunoilla kasvaa koivujen läheisyydessä sieniä.

Huomatkaa taustalla kasvavat mansikat! Ne ovat peruja ajalta, noin kymmenen vuotta sitten, kun tällä paikalla oli vielä mansikkapellot. 

Tunnen sieniä tosi huonosti. Oisko tämä voitatti?

 

Syksyyn ehdottomasti kuuluu tummat illat ja kynttilöiden lämmin hehku. Vaikka niitä satunnaisia ohikulkijoita ilahduttamassa...;)

Ikävä juttu näissä syksyn kauniissa väreissä on, että ne kestävät niin lyhyen aikaa. Yleensä menee kai pari-kolme viikkoa, kun puut ja pensaat ovat aivan paljaita. Se puolestaan on varmaan vuoden ankeinta aikaa, ja ulkoa on vaikea löytää kauneutta.

Tiistaitunnelmissa,

Taina