maanantai 6. tammikuuta 2014

Loman lopettajaiset ja makoisat mustikkapannarit

Kylläpä oli eilen jännittävä ottelu pikkuleijonilla!
Penkkiurheilun riemua ja jännitystä 
parhaimmillaan!:) Eihän se unikaan sitten
tahtonut silmään tulla, ja huomenna on edessä karu 
paluu arkeen. Vuorokausirytmit on niin sekaisin...

Illalla päätin, että viimeisin loma-aamun iloksi paistan
joulunäpertelybrunssilla tutuiksi tulleita 
Ute Liaan mustikkapannareita. Kyllä kannattaa
hetki uhrata joskus aamulla tällaiseen herkutteluun!
Itse pannarit eivät ainesosiltaan ole edes kovin epäterveellisiä,
mutta ei nämä voissa paistamisen ja vaahterasiirapin jälkeen
ehkä ihan kevein aamupala ole...;)
  Nämä on niin hyviä! Pakastemustikka on
sulatettuna monesti aika hapan, eikä tahdo
kelvata sellaisenaan varsinkaan lapsille.
Vaahterasiirappi makeuttaa mustikat mukavasti,
tosin E söi näitä ilman siirappia, ja
hyvää oli kuulema niinkin. Keltuaisten ja
valkuaisten erikseen vatkaaminen tekee taikinasta
ihanan kuohkean, eikä se ole edes kovin
monimutkaista tai aikaavievää, jos sitä epäilette!:)

Ja sitten se ohje...
ainekset :
2 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 rkl sokeria
ripaus suolaa
2,5 dl maitoa
50 g voita sulatettuna
1 l mustikoita

Erottele keltuaiset ja valkuaiset toisistaan.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Sekoita kuivat
aineet keskenään. Vatkaa keltuaiset ja lisää
siihen maito, voi ja puolet mustikoista.
Lisää kuivat aineet ja lopuksi valkuaisvaahto.
Anna taikinan seistä hetki ja paista pannukakut
lettupannulla. Tarjoile vaahterasiirapin ja
mustikoiden kanssa. Nauti!:)
Laskin tuossa, että pannareita taisi tulla
semmoiset vähän yli 30 kappaletta.
Taikina on siis reilu, mutta tuota pienempää
määrää olisi kyllä vaikea vatkata, kun
valkuaiset ja keltuaiset ovat erillään...
Maistuvat muuten erityisen hyvältä kahvin kanssa!

Toimelias päivä tulossa. Noiden pannareiden
paistamisen jälkeen kävin melkein yhdeksän
kilometrin lenkillä (pannarit kulutettu?) ja
ruokakin on jo uunissa valmistumassa. Eteisen
lattialla lojuu yksi lipasto os. pyökki, entinen
harmaa, tuleva valkoinen odottamassa toista
maalauskertaa...;) 

Makoisaa maanantaita!
Taina

2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Ja ajatella, on jo maanantai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että on! Kokonainen työviikko tällaisen lomailun jälkeen vaatisi uutta lomaa hetikohta.;)

      Poista