Tässä talossa saa ruokaa aniharvoin...

Joulun alla vinkkailin ja kirjoitin siskoni Teijan

navetan myyjäisistä. Jo tavaksi on muodostunut

pitää myyjäiset myös pääsiäisen alla. Tänä

vuonna pääsiäismyyjäisten ajankohta on 
12.-13.4. klo 10-14.

Reilu viikko sitten kävin Teijan luona Riihimäellä.

Hän oli taas maalannut ahkerasti, sen minkä kahdelta

pieneltä lapselta ehtii. Siskontyttö olikin lauleskellut,
että tässä talossa saa ruokaa aniharvoin,
kun äiti vain maalaa...;) 

Loppukesä

Oma ehdoton suosikkini näistä uusista

tauluista on tämä ensimmäinen nimeltään

Loppukesä. Miellyttää väreiltään tällaista

loppukesän tyttöä.:)

Tässä raollan olevassa ovessa on hienoa

symboliikkaa ja kauniit harmaan sävyt.

Ihana jääkarhu! Taulun nimi on Kohtaaminen.

Jos tässä on kylmän talvinen tunnelma, niin

viimeisessä poiminnassani on sitten värikäs

kevään tai alkukesän tuntu.

Tulppaanien aikaan

Tässä muutama poiminta siskoni tauluista.

Lisää kuvia  ja yhteystiedot löytyvät täältä.
Kannattaa merkata myyjäiset kalenteriin!
Riihimäki on muuten Suomen virallinen
pääsiäiskaupunki, ollut jo monta vuotta,
ja se näkyy kaupungissa monenlaisina
tapahtumina ja ihan koristeluina
katukuvassa. Kiva, kiva!:)

Taina

XYZ

Eilen istuttiin iltaa yhdessä vanhempieni kanssa

ja myös kaksi kolmesta veljestäni oli paikalla.

Parannettiin maailmaa. Ihmeteltiin,

minne valtion rahat oikein menevät, kun kassa on

niin pahasti miinuksella, vaikka toisaalta on niin

paljon varakkaampaa kuin joskus ennen.

Juteltiin myös kasvatuksesta ja sukupolvien

välisistä eroista. Googlasin samantien

juttua eri sukupolvista. Saimme hyvät naurut,

kun jutut tuntuivat osuvan meihin niin hyvin.

 Itse kuulun ns. x-sukupolveen, johon määritellään

kuuluvaksi 60-70-luvulla syntyneet.

Tätä sukupolvea on ystävällisesti

kutsuttu myös pullamössösukupolveksi.;)

Joskus loppuvuodesta -72

Pääsiäisenä -73

Me x-sukupolven edustajat olemme mielestäni

eläneet  lapsuutemme/nuoruutemme kahden maailman

välissä. Kaikki oli vielä kovin yksinkertaista,

välillä niukkaakin, mutta toisaalta myös

huoletonta. Emme ole kokeneet suurten ikäluokkien

pyristelyä kohti tasa-arvoa ja hyvinvointia, 

toisaalta Suomi kävi lähinnä kauppaa 

Neuvostoliiton kanssa ja muu maailma taisi

tarkoittaa sitten Ruotsia. ;) Lomilla

ajeltiin kotimaassa tai piipahdettiin länsinaapurissa.

Isoveljeni ja minä, alustana mummon uusi nojatuoli!

Kerhon joulujuhlat, vuosi voi olla ehkä 76...? Huomatkaa paimenten "sauvat"!

Tuntuu hassulta ajatella, kuinka

keikuimme auton takapenkillä ilman

turvavöitä, ajelimme pyörillä ilman kypärää,

ostimme irtokarkkeja penneillä...Koulussa

oltiin kovin uskonnollisia ja isänmaallisia,

rukoukset ja virret olivat osa koulupäivää.

Iltaisin oltiin ulkona tuntikausia, eikä kukaan

kuskannut harrastuksiin. Itse sinne oli

mentävä, jos halusi harrastaa jotain. 

Aika lyhyt mekko! Varmaan äidin ompelema. Lattialla mummon kutoma
 matto ja isän tekemä kerrossänky, luulisin. Itsetekeminen oli vielä arvossaan.

Nuorin veljistäni on syntynyt vuonna -88.

Hän kuuluu Y-sukupolveen. Meillä oli tietokone

ja videot jo silloin, kun hän oli aivan pieni.

Kuulemma kyseli lehmäpeliä(?) pelatessaan, että

painetaanko Y vai N.;) Istuskeli katsomassa

Pekka Töpöhäntää ja Muumeja videolta.:)

Telkkarissakin oli jo paljon enemmän

kanavia, ja ohjelmaa tuli myöhempään kuin

meidän lapsuudessamme.

"Me kaikki tunnemme niitä. Ne ovat noin 

14–25-vuotiaita ja niillä on vartaloon kiinni

kasvanut kännykkä ja korviin juurtunut iPod

tai MP3. Niille netti on TV:tä tärkeämpi ja

tekstiviestit keskeisin kommunikointitapa.

Niille 8–16 työaika on epätyypillinen ja

yhteiskunnan odotetaan elävän 24/7-elämää.

Ne elävät globaalissa maailmassa, jossa tietotekniikka

kaikkine herkkuineen on itsestäänselvyys." 

(lainaus täältä) 

Lapsuudessa aurinko paistoi aina.;)

Nuorempi pojistamme kuuluu z-sukupolveen,

johon kuuluvat 2000-luvulla syntyneet.

Heille maailma on ollut alusta asti avoin ja

teknologia tavallista arkea syntymästä lähtien.

Tulevaa on vaikea ennustaa.

Sanotaan, että pysyvää on vain muutos.

Samalla tavalla kuin me muistelemme

omaa lapsuuttamme ihmetellen sitä, kuinka

paljon maailma onkaan muuttunut,

uskon lastemme muistelevan aikanaan samoin.

Hieman eri asioita vain. :)

Aika vähän löysin kuvia itsestäni pienenä.
Suurin osa kuvista on vanhempieni kansioissa.
Toisin kuin näistä nykylapsista, meistä ja
tekemisistämme ei löydy sellaista määrää
dokumenttia. Tällä kertaa en pahoittele kuvien
laatua. Ne ovat hyvää 70-luvun kamaa!;)

Taina

Valkosuklainen Rocky Road

Se olisi sitten vaihteeksi lauantai.
Vanhempi pojista lähti pelireissulle
Joensuuhun jo aamuvarhain ja nuorempi
lähti parhaan kaverinsa luokse juhlimaan
synttäreitä ja yökyläilemään. Vanhempani
ovat tulossa puolestaan meille, joten
ovissa käy kova trafiikki suuntaan ja toiseen.

Jaetaanpa lauantain kunniaksi yksi makea

resepti teille. Viimeisimmässä Kodin

Kuvalehdessä(4/14) oli aivan ihania herkkuja

ystävänpäivään liittyen. Tämä ohje on

sieltä poimittu ja meillä koemaisteltu.

Kodin kuvalehteä on pakko tässä yhteydessä

kehua ihan vain siksi, että se on mielestäni

naistenlehtien aatelia.:) Yleensä luen lehdestä

ensin henkilöhaastattelut ja sisustusjutut.
Jotkut haastattelut ovat olleet niin hyviä,
että jutut muistaa vielä useamman vuoden päästä.

Myös lehden muoti- ja ruokajutut ovat usein

mieleeni. Ainoastaan Ihmisten kesken-palstan

jätän nykyään lukematta. Alkoi tuntua, että

ne kirjoittajien jutut toistavat itseään.:)

Niin, se herkkuohje...

tarvikkeet:

400 g valkosuklaata

2 dl kuivattuja marjoja

1 dl marenkia murusina

2 dl pieniä vaahtokarkkeja

(pähkinöitä)

Sulata suklaa vesihauteessa. Lisää

marjat, marenginmuruset ja vaahtokarkit

(halutessasi myös pähkinät) suklaan sekaan.

Kaada seos paperilla vuorattuun vuokaan.

Ohjeessa oli 10 x 15 cm, mutta koska minulla ei ole

sen kokoista, käytin 25x25 senttistä vuokaa,
ihan hyvä kerros tuli silti!

Peitä suklaa kelmulla ja laita jääkaappiin

vähintään tunniksi. Paloittele sopiviksi

annospaloiksi ennen tarjoilua. On sen

verran makeaa, että aika pieniin paloihin

voi laittaa. Tuolla vuoalla sain noin 30 palaa,

vaikka ohjeessa luki 12 palaa tai 9 sydäntä,
jos käyttää sydänmuotteja palotteluun.  

Kivemman näköisiä ja himpun verran

makoisampia olisi tullut,

jos kaupassa olisi ollut niitä sydänvaahtiksia.

Ei ollut, mutta on tuo vaan aika herkullista!

Lopuksi en malta olla vilauttamatta ihanista

ihaninta huivia, joka mulla on koskaan ollut.:)

Tadaa! 

Naamaa ei voi millään näyttää, sillä

mun nenä on niin punainen ja ruvella

kaikesta niistämisestä. 

Mukavaa lauantaita!:)
Taina

Ystävyydestä

Täällä minä nyt sitten parantelen flunssaa, ja

yritän ottaa rennosti ja levätä. Ei ihan ole mun

vahvimpia puolia...olla vain tekemättä mitään.;)

Tauti tosin rajoittaa, sillä liika heiluminen saa

aikaiseksi nenän vuotamista tai

kauheita aivastuspuuskia. 

Tajusin, että taisin olla pikkaisen päästäni pyörällä

eilen kotiin tullessa. Kassi, jossa oli

ostamiani herkkuaineksia ystävänpäivää ajatellen,

jäi suurimmalta osalta purkamatta taudin iskiässä päälle.

Mansikat muistin kyllä laittaa pakkaseen (kaikki kesällä

pakastetut on jo syöty), mutta kermat ja tuorejuustot

olin ihan täysin unohtanut laittaa kylmään.

Ruokaa suoraan roskikseen kaupasta... Ei kovin järkevää

eikä taloudellista! Taudin piikkiin meni ne.

Ihania kirjoituksia blogeissa on ollut tänään, ja 
lisää näyttää tulleen sillä aikaa, kun käsittelin
valokuvia. Erityisen koskettava oli minusta
Kristan kirjoitus, käykääpä lukemassa!
Tahdon silti minäkin lisätä ystävyydestä

muutaman ajatuksen...

Koska muutimme lapsuudessani niin monta

kertaa, opin aika nopeasti sopeutumaan porukkaan

ja löytämään ystäviä itselleni. Matkan varrella

osa ystävistä jäi, ja uusia löytyi tilalle.
Toisaalta olen viihtynyt hyvin itseksenikin,
en pelkää yksin jäämistä. Niin paljon kuin jotkut
Facebookia mollaavat, minusta sen paras
puoli on ollut juuri näiden matkan varrella
kadonneiden ystävien uudelleen löytäminen.
Yhteinen juttu kaikkien ystävieni kanssa
on helppous olla yhdessä, vaikkei oltaisi
nähty moneen kuukauteen tai vuoteen.

Aina voi jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin.
Joskus suren sitä, että asumme niin suuressa
maassa ja ystäviä satojen kilometrien päässä
tapaa aivan liian harvoin. 

Monesti sanotaan, että ystävien saaminen aikuisena

on vaikeaa. Minulla on käynyt aivan

hirveä onni työyhteisöjen suhteen, sillä myös

työpaikoista olen löytänyt monta hyvää ystävää.

Kahden kanssa olin reissussakin, mikä toimii

varsin hyvänä mittarina, missä tahansa suhteessa.;)

Reissu oli aivan mahtava (terkut "Piialle" ja "Tanelle")!  

Ystävät ovat kultaakin kalliimpia!
Hyvää ystävänpäivää kaikille!<3

Taina

p.s: Tänään muuten sain viimein sen kadonneen
paketin! Postileima on eiliseltä. Kummallista.
Olen kuitenkin iloinen. Huivi on vielä ihanampi
oikeasti, kuin miltä kuvissa näytti!:)

Voi räkä!

Puuh! Aivan järkyttävä nuha iski tänään iltapäivällä.:(

Töistä pikaisesti kaupan kautta kotiin, ajatuksena

loihtia ihanille työkavereille herkkuja huomiseksi

ystävänpäiväksi...

Vaan juuri nyt tilanne on sellainen, että

a) Nenä vuotaa kuin joku olisi hanan aukaissut.

b) Päätä särkee.

c) Ottaa päähän erään postipaketin

katoaminen, ja myös kadonneen paketin tilalle

lähetetyn korvauspaketin katoaminen.

Epäusko lienee oikea sana.

Että sellaista täällä.

Positiivista tässä on se, että vielä

ei ole hiihtoloma. Viikonloppu on

 melkein yhtä hyvää aikaa sairastaa.;D

Ostin muuten aivan ihania leinikkejä ja anemoneja

kauppareissulla kukkakaupasta, mutta oli niin

harmaata kotiin tultua, että kuvista tuskin

sai selvää. Siispä saatte katsella kuvia parin

vuoden takaa joltain aurinkoiselta kevätpäivältä...

Parempaa torstaita teille!:)

Taina

Tukka hyvin, kaikki hyvin

Muistan ajan parinkymmenen vuoden

takaa, jolloin kävin milloin kenelläkin

kampaajalla, kun mieleistä ei ollut vielä löytynyt.

Oikeasti. Hyvin elävästi muistan, kuinka

vaikea oli joskus istua parturituolissa

loppuun saakka, kun olisi tehnyt mieli

nousta kesken leikkuun. En osannut

ilmaista tyytymättömyyttä, mutten kyllä

mennyt uudelleen samaan paikkaan. 

 

 

Onneksi löysin Katin! Eipä ole tarvinnut

tippa silmässä lähteä parturista sen koommin,

päinvastoin.:)

 

Hyvä kampaaja ei ole itsestäänselvyys.

Kaikilla ei vain ole silmää sille, mikä kellekin

sopii, joillakin ei edes taitoa. Kerran

opiskeluaikoina eksyimme miehen kanssa

häänaluspaniikissa (ei onneksi omat häät) erääseen

parturiin, joka kyni mieheni hiukset

aivan kammottavalla tavalla ja repi omani

hapsuiksi rautakammalla...:/

 

Kaikki kuvat ovat Salon Triangelista, Lahdesta.

Tänään sain taas nauttia parituntisen

ihanasta hemmottelusta. Paitsi että nyt

kehtaa taas kulkea hiusten puolesta, niin mieli

on saanut levätä myös. Kiitos Kati!:)

Tukka hyvin, kaikki hyvin.

Vai mitä sanotte?

Taina

 

 

Kariniemessä

Eilen sunnuntaina aurinko pilkahteli pilvien

raosta eikä pakkasesta ollut tietoakaan,

joten mikäs sen parempi hetki ulkoilla

kahdestaan kameran kanssa. Tästä alkaa

selvästi tulla tapa! Mulla on mielessä

monta kivaa paikkaa, jonne voisi mennä

kuvaamaan... Osa toisin pääsee oikeuksiinsa

kunnolla kesällä, joten varaa siitä, että

blogissa jatkossa olisi lähinnä luonto- ja

maisemakuvia, ei ole.:)

Tällä kertaa ajoin Lahden satamaan ja

lähdin siitä kävelemään ylös Kariniemen mäkeä.

Vanhat ja uusvanhat talot lisärakennuksineen

muodostavat pienen asuinalueen sataman taakse.

Paikka vastaa varmasti monen suomalaisen

unelmaa asumisesta lähellä keskustaa omakotitalossa,

mutta järven rannalla. Voisin muuttaa itsekin!;)

Asuinalueen läpi käveltyäni suuntasin

ylemmäs mäelle, Lanu-puistoon.

Tässä on taidetta minun mieleeni.:)

Yhdessä luonnon kanssa taideteokset

muodotavat upean kokonaisuuden.

Harmaa tammikuu, osui ja upposi minuun.:)

Hieman pienemmässä mittakaavassa

tällaiset teokset olisivat upeita kotipuutarhassakin.

Minua viehättää esim. käyttöesineiden käyttäminen

puutarhassa niin, että kasvillisuus valtaa pinnan,

mutta esineen muoto jää näkyviin...

Vaikkapa vanhan tuolin voisi antaa

köynnökselle kasvualustaksi!

Läpi harmaan kiven, toinen suosikkini!

Kuvista ei juuri aurinkoa huomaa, mutta kyllä se

välillä pilkahteli. Myös talitintit olivat aloittaneeet

laulunsa, joten tuli ihan keväinen olo puistossa

kierrellessä. Suosittelen lastenkin kanssa

kierrettäväksi, sillä teoksia pääsee tutkimaan

läheltä ja koskettamaan, eikä varaa

teoksen vahingoittumisesta ole.:)

Maanantaiterveisin,

Taina