Tuntuu, että siitä päivästä, kun esikoinen aloitti koulun, on ihan pieni hetki. Olimme juuri edellistalvena muuttaneet tähän uuteen kotiimme. Poika on ollut alusta asti tunnollinen koululainen, jota on välillä täytynyt muistuttaa, että pitää olla muutakin elämää kuin koulu. Onneksi rentoutta on tullut iän myötä sopivasti, minusta koulun ei pitäisi aiheuttaa stressiä.
Tänään koitti päivä, jolloin esikoinen puki penkkarivaatteet päälleen ja kipusi kuorma-auton lavalle huutelemaan nollaa aamua. Äidille melkein yhtä vaikeaa käsittää, että lapsi on lähtökuopissa maailmalle, ihan kuin silloin, kun poika innoissaan aloitti koulutiensä. Yhtä aikaa iloista ja hakeaa.
Nuorista puhutaan helposti jyrkästi yleistäen, aivan kuin he olisivat jonkunlaista massaa, mielellään negatiiviseen sävyyn. Suuri osa tuntemistani nuorista on paljon fiksumpia kuin me tuon ikäisinä olimme. Mitä tulee nuorisoomme, olen erittäin luottavainen tulevaisuuden suhteen. Kateeksi ei käy yhtään, sillä maailma muuttuu kovaa vauhtia, eikä nuorilla ole mahdollisuutta oikeasti hypätä kyydistä tai painaa jarrua. Eipä sellainen taida nuoruuteen kuuluakaan! Minusta oli ihana katsoa tänään penkkariajelijoiden riemua. Vastuuta saavat ja joutuvat aikanaan kantamaan itsestään ja muista. Tänään ollaan huolettomia ja iloitaan nuoruudesta ja vapaudesta!
Taina
