sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Ssshhh! Kirjasto! Hiljaisuus!

Yksi kotimme käytetyimmistä tiloista on työhuone, 
jota hienosti myös kirjastoksi kutsumme.:)
 
Kuvaajan haamu;)
Joku aika sitten veljeni toi käydessään tuliaisiksi
kyltin huoneen ulkopuolelle. Se on peräisin 
vanhalta, lakkautetulta koululta.

Alunperin tässä huoneessa oli vain seinällinen kirjahyllyä,
Ikean sohva, joka nykyään on olohuoneessa,
työpöytä, joka on aikanaan ukkini 
työpaikaltaan ostama poistokaluste 
ja aikaisempaa kotiin tv-tasoksi hankittu 
Boknäsin rulokaappi.  Pikku hiljaa tavaraa
on kertynyt lisää. Omaan makuuni
huone alkaa olla turhan täysi, sillä sisutuksessa
ehkä tärkein kaikista, se kuuluisa
punainen lanka minulle, on ollut avaruus.
Järjestelyjä on tulossa tähänkin huoneeseen!
Katsotaankos tarkemmin...

 Aikaisemmin nostimme, usein joulun aikaan ja 
muina juhlapyhinä, kun vieraita kävi enemmän, 
Ikean Ektorpin olohuoneen puolelle. Siinä oli niin
hyvä istua (ja ottaa päiväunia), että se päätettiin 
siirtää pysyvästi olohuoneeseen ja tilalle 
hankittiin vuodesohva. Sohva on erittäin laadukas 
ja painaa aivan älyttömästi!
Se on kuitenkin ollut niin vähällä käytöllä, että olen 
myymässä sitä pois. 

Alunperin Askon sohvalla on ollut hintaa 3000 euroa.
Ostimme sen vähänkäytettynä eräältä
sisustussuunnittelijalta Espoosta, ja melkein yhtä 
vähänkäytetty se on edelleen. Hinnaksi olen ajatellut 
400 euroa. Ostajia? Tilalle siirtäisin jo ennestään
huoneessa olevan nojatuolin, jonka uudelleen
päällystämisestä haaveilen...
Nurkassa seivova rulokaappi on kaamea möhkäle,
joka sisältää käsittämättömän määrän cd-levyjä, ja
printterin. Mitä ihmettä noille levyille keksisi?!
Niitä kuitenkin tulee välillä kuunneltua, jos ne siirtäisi
suurimmaksi osaksi vaikkapa varastoon, ei niitä
varmaan tulisi kuunneltua enää ollenkaan.

Ikealla oli aiemmin seinään kiinnitettäviä, lähes hengettömiä,
cd-telineitä, jolloin levyt näyttävät olevan kuin ilmassa, mutta
järjestyksessä. Levyjen määrä tosin väkisinkin saa
vaikutelman massiiviseksi. Ideoita? Levyt voisivat
tulla työhuoneen oven yläpuolelle, joten ne eivät
loisi näkymään levottomuutta olohuoneesta katsottuna.

Printterin olisin valmis siirtämään oviseinällä
olevan kirjahyllyn päälle, joka on kahden hyllykön
korkuinen kokonaisuus. Ei liene yllätys, että
tekniset laitteet eivät hivele meikäläisen silmiä.;)
Telkkari siirtyi jossain vaiheessa olohuoneesta 
uuden tieltä rulon päälle. Se on tuohon ihan liian iso, 
mutta näissä asioissa mulla ei juuri ole sananvaltaa...
 Rulossa on poikien pelikonsolit
ja "härpäkkeet". Voitte siis arvata, miksi juuri tämä
huone on niin suosittu.;) 

Koska tämä meidän työhuone/kirjasto näyttää
nykyisin olevan varsinainen ongelmavyyhti,
noin sisustuksellisesti, jätän toisen puolen
huoneesta toiseen postaukseen. Tulisi
ihan liikaa kuvia ja vastausta vailla olevia
kysymyksiä.;) 

Kaikki neuvot ja vinkit otan ilolla vastaan!:)

Taina



6 kommenttia:

  1. Meillä on cd-levyistä luovuttu aika pitkälti ja musiikki on laitteiden muisteissa tai Spotifyssa. Meillä ongelma taas ovat dvd-levyt, joita eräs keräilee meidän perheessä. Muoto seuraa funktiota -blogiin on koottu monta hienoa cd-säilytysratkaisua: http://muotoseuraafunktiota.blogspot.fi/2013/02/sailytysongelma.html Säilytys on ylipäänsä vaikeaa - yleensä säilytysratkaisut eivät mitoiltaan ole täsmälleen sen kokoisia kuin tarvitsisi omille tavaroilleen. Mikä on omituista, kun ajattelee, että luulisi vaikkapa tv-tasojen ja kirjahyllyjen valmistajien olevan hyvin tietoisia levyjen standardimitoista. Meilläkin on olkkarin kirjahyllyssä laatikot, joihin dvd:t eivä tmene tasan vaikkapa kahteen riviin pystyyn, vaan aina jää jompaan kumpaan reunaan hukkatilaa. Ja jos säilytät laatikossa nimenomaan dvd-levyjä, ei siihen hukkatilaan tule muutakaan laitettua. Joten mun laatikoissa on ilmaa! Mitä tuhlausta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletteko siirtäneet levyt varastoon, myyneet ne vai mitä? Millä te kuuntelette musiikkia? Ja kyllä, säilytysratkaisut ovat ongelmallisia muutenkin. DVD:t ja pelit meillä on olohuoneen arkussa (juuri siivottiin vanhoja/käyttämättömiä pois). Siihen mahtuu aikamoinen määrä tavaraa, ja melko hyvään järjestykseen.
      Täytyypä käydä katsomassa tuota linkkiä!:)

      Poista
  2. Levyt ovat pääosin lähteneet meiltä pois, osa ihan heitetty roskiin kuluneina ka naarmuuntuneina (ei, en jaksanut askarrella niistä linnunpelättejä). Monen vuoden ajan on ostettu musat suoraan itunesista iphoneen ja läppärille kuunneltaviksi. Tytöillä on spotifyt omissa puhelimissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kun jotenkin tuntuu, että pitäis olla kuitenkin joku oikea soitin tai telakka tai joku...:/

      Poista
  3. Tuo kyltti on tosi symppis. Telkun alla saisi tosiaan olla jotain leveämpää. Meillä on banaanilaatikko. En suosittele kuitenkaan sitä muille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ei hätää! Banaanilaatikot saavat jäädä kauppaan mun puolestani.;)

      Poista