Kunnes aamu jälleen silmiin sarastaa

Monesti huomaan, että oivallus ja viisaus iskee päähän kerta rysäksellä. Tunnen itseäni paremmin, ja tajuan, että painellessani tätä äidin, vaimon, opettajan elämää tukka putkella, en aina muista omaa itseäni. Tällä kertaa kysymys on nukkumisesta, tai oikeastaan sen vaikeudesta.

Joskus opiskelulaikoina sain pieniä maistiaisia unettomuudesta. Harjoittelujaksot olivat niin stressaavia, että jopa tällainen viilipytty tutisi ennen didaktikkojen eteen marssimista. Yöt menivät vatvoessa tulevaa... Onneksi stressi aina hellitti, kun jakso eteni, eikä noista univaivoista koskaan tullut pysyvämpiä. Normaalisti olen tyyppiä, joka saattaa nukahtaa vaikka kesken lauseen. Unessa olen tavallisesti muutamassa minuutissa, kun olen pääni tyynylle painanut.

Nämä ovat ikuisia hetkiä,
aina lyhyitä välähdyksiä,
kun hän mittaa kattoa katseellaan,
kääntyy jälleen vuoteellaan.
Hän laskee sekunteja suunnilleen.
Hän laskee yönsä aamuvarhaiseen...

Unettomuus on hiipinyt pikkuhiljaa öiseksi kaverikseni, ja mielelläni tästä kaverista luopuisin. Joulun alla ajattelin, että olen näköjään jo hieman ennakkoon lomarytmissä. Lapsellisesti olin suorastaan iloinen, kun jaksoin illalla valvoa. Ihmettelin, kun illat venyivät loppupäästä helposti, sillä olen enemmän aamuvirkku ja myöhäiset elokuvat jäävät minulta usein näkemättä, koska silmät eivät yksinkertaisesti pysy auki! Sitten tulikin pitkä loma, jolloin sai ihan luvan kanssa valvoa pikkutunneille. Aamulla heräsin kuitenkin pirteänä, sillä aamulla herääminen on mulle tosiaan helppoa.

Ei yksinäinen unta saa

Vaan valvoo vuoteellaan

Hän kellon käyntiin koittaa viimein nukahtaa

Ei yksinäinen unta saa

Vaan ajatukset seuraa toisiaan

Kunnes aamu jälleen silmiin sarastaa

Loman jälkeen ajattelin, että kylläpä tämä arkirytmiin siirtyminen on vaikeaa. Yhä vain olisin valvonut helposti yhteen yöllä. Viime viikolla nukahdinkin jo melko hyvin, mutta uni katkesikin toisesta päästä ennen viittä ja siihen tapaan...Tällä viikolla olen valvonut joka yö kahden kieppeille (ainakin) ja kyllä, nyt tajuan, tämä on tosiaan unettomuutta.

Liikunnalla, eikä kuvaruuduilla ole tuntunut olevan merkitystä tässä mun unettomuudessani. Olen vältellyt tietokoneen näyttöä iltaisella ja liikunnatkin on harrastettu hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa. En koe myöskään olevani stressaantunut...no ehkä nyt hiukan tästä nukkumisesta!

Hämärässä hiljaisuuden ääniä

Kuuntelee hän kirja kädessään

Joka päivä on yötä rakkaampi

Joka aamu iltaa kauniimpi

Hän huomaa, vaikkei niin tahtoiskaan

Hän huomaa: tähän alkaa jo tottua

Kävin tänään verikokeissa ja toivottavasti pääsen lääkärille huomenna. Epäilen, että unettomuuden syynä voisi olla kilpirauhanen ja struuma, joka mulla on todettu joitakin vuosia sitten. Katsotaan nyt, mitä kokeista selviää! Tietenkin toivoisin, että tämä olisi vaan joku ihme vaihe, joka on jo menossa ohi. Ehkä taas ensi yönä nukahdan hetkessä, ja saan nukkua aamuun asti...

Onkos siellä ruudun toisella puolella samasta vaivasta kärsiviä? Saa pitää peukkuja, että nukkumatti löytäisi tänään mun luo ajoissa.:)

Makoisia unia kaikille!

Taina

EDIT Liekö teidän lämpimät ajatukset ja toivotukset saaneet mut nukkumaan piiitkästä aikaa kokonaisen yön alusta loppuun. Ihanaa!!! Kiitos teille!<3 Palaan kommentteihin illemmalla, sillä nyt täytyy lähteä töihin.:)