Elämäni kodit - Vesivahinkoa evakossa

Jatketaanpa näitä vanhojen kotikuvien penkomista. Aikaisemmat postaukset löydät täältä ja täältä. 

Näkymä olohuoneen ikkunasta sisäpihalle. Kuvassa näkyy myös meidän parveketta.

Vuosien jälkeen en pysty sanomaan, montako päivää kesti, ennen kuin asuimme väliaikaisessa kodissamme, kauaa se ei kuitenkaan vienyt. Omassa kodissamme ei voinut asua, taisimme majailla muutaman päivän vanhempieni asunnossa, kun he olivat mökillä. Muutto oli tietenkin rankka henkisesti, mutta myös fyysisesti, sillä laskettuun aikaan oli vain kuukausi, ja kaikki ihmiset tuntuivat olevan lomailemassa, joten kantoapuja ei muistaaksen tainnut olla. Lämpötila huiteli 30 plussa-asteessa...

 

Väliaikainen asunto löytyi VVO:lta, parin kilometrin päästä Lahden keskustasta. Asunto oli siisti ja valoisa, mutta ikävä omaan kotiin oli kyllä tosi kova. Miehellä oli vielä siinä elokuun alussa työreissu Hong Kongiin, ja minäkin ajelinkin sitten uudelleen pohjoiseen esikoisen kanssa mökkeilemään, sillä mökkireissu oli jäänyt kesken vesivahingon vuoksi ja kaupungin helle tuntui läkähdyttävältä. 

Kuvan ottajalla oli tässä kohti ikää neljä vuotta.;)

Toinen makuuhuoneista oli todella pieni. Juuri sopiva kuitenkin pikkunassikalle.

 

Tämän asunnon hyviä puolia oli ehdottomasti yhtenäinen keittiö-, olohuone- ja ruokailutila. Aluksi haastavalta tuntunut vino olohuoneen seinä toi kuitenkin kivasti persoonallisuutta kerrostalokolmioon. Eteisen seinän väri oli todella kaunis vedenvihreä. Meidän makkarista ei valitettavasti ole kuvia. Se oli makuuhuoneeksi todella iso ja ihanan valoisa.

 

Evakkoasumista kesti kaikkiaan kolme kuukautta. Tuolta ajalta on yllättävän paljon kuvia, sillä paitsi että siinä ehdittiin viettää esikoisen synttäreitä, niin olihan tämä kuopuksen ensimmäinen koti! Tuossa edellisessä kuvassa ollaankin juuri tultu kotiin sairaalasta, ja mieheni oli esikoisen kanssa askarrellut ja koristellut kotia.<3 Aika selvästi muistan muuten katulappujen loisteen öisin pikkuista vauvaani syöttäessäni. Ei tarvinnut sytytellä valoja... 

Syksymmällä ikävä kotiin oikeastaan vain paheni. Varsinkin, kun kävimme kurkkimassa, kuinka remontti on edennyt. Mietin silloin, että ei se kyllä pelkästään tee kotia, että on perhe ympärillä. Tästä meidän väliaikaisesta ei tullut ainakaan minulle henkisesti kotia. Eikä kyse välttämättä ole edes väliaikaisuudesta, sillä seuraava väliaikaiskotimme kyllä tuntui minusta kodille! Ehkä minulta puuttui motivaatio kiintyä näihin seiniin. Voi sitä onnenpäivää, kun viimein lokakuun lopussa pääsimme takaisin "maalle", missä ympärillä on ruohoa ja puita ja maa tuoksui mullalle. Ja mikä parasta, oma kotimme oli remontoitu hitusen vaaleammaksi ja käytännöllisemmäksi kuin ennen vesivahinkoa.

Taina