tiistai 2. maaliskuuta 2021

Kodin kierrätyspiste kauniiksi ja toimivaksi?





Kaupallinen yhteistyö: Everyday Design

Hei, se on maaliskuu ja kevät ihan nurkan takana jo! Talvilomaviikkoa vietellään täällä Lahdessa, joten tässä tulee postaus, jonka kirjoittamista olen aikonut todella kauan, viime keväästä saakka. 

Tuolloin nimittäin tilasin Everyday Designin Helsinki -paperikassitelineitä meille kaksin kappalein kohtentamaan eteisen peilikaapin takana olevaa kierrätyspistettä. Sittemmin kyseinen yritys haki brändilähettiläitä, ja yllätyksekseni minut valittiin! Seuraavat kolme kuukautta edustan ilomielin tätä suomalaista perheyritystä some -kanavillani.




Jos joku asia kodeissa on muuttunut 15 vuodessa, niin se on juuri tuo kierrättäminen. Kotimme on mielestämme huolella suunniteltu, mutten todellakaan osannut arvata 2000-luvun alkupuolella, kuinka paljon kierrättäminen tulisi lisääntymään. Pihalla meillä on edelleen kaksi jäteastiaa, energiajäte ja sekajäte, kuten vuonna 2005, tähän kotiin muuttaessamme.

Kierrätyspisteille on sittemmin ilmestynyt pahvi- ja pakkausjäteastia, sekä viimeisimpänä muovinkeräysastia. Nämä kaksi jätelajia ovat ainakin meidän taloudessa ne suurimmat.  Pahvi- ja pakkausjätettä arvioisin meillä tulevan noin paperikassillisen verran viikossa, joskus jopa kaksi, riippuen siitä, onko postipaketteja tipahdellut viikon aikana. Muovijätettä syntyy 2-3 muovipussillista viikossa. Ihmettelen jatkuvasti sen määrää...Näistä jätteistä suurin osa päätyi aiemmin enrgiajätteisiin eli poltettavaksi. On kuitenkin huomattavasti ekologisempaa saada materiaalit kiertämään pidempään. Kerran poltettua roskaa ei voi uudestaa hyödyntää. Tulevaisuuden tavoitteena lienee, että mikään roska ei päätyisi sekajätteeksi, vaan kaikki kodeissa syntyvä roska olisi kierrätettävissä.

Aiemmin keräsin kierrätyspisteelle menevää jätettä raidallisissa, lieriönmuotoisissa, pussukoissa, ne ovat meillä edelleen käytössä. Ennen Helsinki -telineiden hankkimista ne olivat täynnä tuon tuosta, sillä näiden kahden suuren jäte-erän lisäksi lajittelemme metalli- ja lasijätteet, tyhjät pullot, sekä tietenkin paperiroskat. 

Ajatus siitä, että jätteet vietäisiin vaikkapa kerran viikossa kotoa keräyspisteellä on varsin mainio, mutta ei valitettavasti toimi meillä. Joskus roskat saattavat siirtyä eteisen peiliovien takaa nopeastikin auton takakonttiin, mutta jostain syystä niiden kanssa saatetaan sitten ajella tovi jos toinenkin...




Kuten mainittu, keväällä hankin kaksi Helsinki -telinettä ja jo SE paransi jätteiden lajittelua meillä hurjasti. Kahden telineen väliin pystyy ripustamaan vielä yhden kassin, joten kahdella telineellä sain kolme uutta keräysastiaa. Syksyllä löysin kirppikseltä jämäkkää Marimekon Unikko -kangasta ja ompelin telineisiin kassit, jotka suojaan sisäpuolelta paperipussilla, johon jätteet kerätään, ja jossa ne on helppo heittää keräyspisteelle.

Brändilähettiläänä sain valita Everyday Designin tuotteita ja päädyin astetta suurempiin telineisiin juuttikasseilla. Turku XL -teline on nimensä mukaan todella kookas! Minulla on nyt siis kolme Turku XL -telinettä ja kaksi Helsinki -telinettä. Uskon, että näillä pärjätään.:) 




Uudet kuvat peiliovien takaa on vielä ottamatta (osa postauksen kuvista on otettu marraskuussa, koska aihe on ollut mielessäni todella pitkään), mutta yhden uusista telineistä halusin makuuhuoneeseen, koska meiltä puuttui paikka, johon siirtää yöksi päiväpeite ja kaikki muu ylimääräinen sängyltä. Vaikka tuo Turku -teline on iso, niin ihan kaikkea senkään sisään ei sentään mahdu. Telineen päälle on kuitenkin helppo pinota isot tyynyt, jotka yksistään täyttäisivät juuttikassin. Pakko tunnustaa, että on mukavampaa säilyttää vuodevaatteita niin, etteivät ne loju öisin lattialla. Tällaiselle olisi käyttöä molempien poikien huoneissakin. 




Brändilähettiläänä saan tarjota teille lukijoille alennuskoodin, jolla tekin voitte hankkia kotimaisen Everyday Designin tuotteita edullisemmin. Koodilla mansikkatila10 saat 10% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista. Koodi on voimassa tästä hetkestä toukokuun loppuun saakka. Näiden kauniiden säilytystuotteiden lisäksi Everyday Designin valikoimiin kuuluu aivan ihania sisustustuotteita, joista lähes kaikki on suunniteltu ja valmistettukin Suomessa, vain juuttikassit valmistetaan Intiassa.


Aurinkoisia kevättalven päiviä!
Taina






3 kommenttia:

  1. No nyt on kierrätyspisteessä tyyliä! Tosi kivat nuo telineet.
    Mukavaa viikkoa sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!<3 Oli kyllä jo aikakin..;D Olen huono nimittäin kestämään sitä, että tavaroille ei ole omaa paikkaa, edes roskille.
      Oikein kivaa viikkoa sinulle!<3

      Poista
  2. Kiitos Suvi!<3 Nyt näyttää vielä paremmalta mielestäni, kuvat eivät tähän postaukseen vielä ehtineet. Uskon, että myös toimivuus parani rutkasti, nuo Turku -telineet on aika tosi isot!<3

    VastaaPoista