sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kukkapenkki puiden alle



Tavallaan aika armollista, ettei silloin rakennusvaiheessa ymmärtänyt, kuinka pitkä tie pihan rakentaminen puutarhaksi on. Meille tehtiin kyllä jo rakentamista edeltävänä talvena pihasuunnitelma, mutta sen toteuttamisen hintaa ei missään vaiheessa laskettu, eikä sitä ihan sellaisenaan tulla koskaan edes toteuttamaan. Tietyt asiat suunnitelmasta toteutettiin heti ensimmäisinä vuosina, toisaalta esim. Kesähuoneesta en edes osannut haaveilla, ennen kuin vuosien vieriessä huomasin, että ilta-auringon viimeiset säteet paistavat jonnekin ihan muualle kuin takaterassille...





Viisaammat sanovat, ettei puutarha ole koskaan valmis. Nykyään moniin rakennuskohteisiin tehdään piha saman tien valmiiksi, mutta hieman epäilen, että noinko se sittenkään olisi valmis. Lapset kasvavat, elämäntilanteet vaihtelevat, omat ajatukset ja mieltymykset muuttuvat. Koti ja piha elävät siinä rinnalla. Hiekkalaatikolle ei enää olekaan käyttöä, leikkimökki muuttuu varastoksi, johonkin perheenjäseneen puree ehkä puutarhakärpänen tai sitten aikaa ja voimia pihan hoitamiseen ei olekaan, ja halutaan muuttaa piha mahdollisimman helppohoitoiseksi...


Kuvista näkee hyvin, miten heikosti erityisesti vanhemmat (vasemmalla) jättipoimulehdet ovat lähteneet kasvamaan.
Etuovelle johtavan käytävän vieressä oleva penkki on kasvanut vuosien saatossa.
 

Ekstrapitkän johdannon jälkeen mennään asiaan.:) Täällä on edistytty pihahommissa, viimein! Tämä laajennus alkoi jo viime keväänä, postaus aiheesta löytyy täältä. Ehkä kylmä ja sateinen kesä oli SE syy, miksi homma jäi viime kesänä kesken? Alkuperäisen pihasuunnitelman mukaan istutin kai 10 vuotta sitten tuon mongolianvaahteran etupihan nurkkaan. Suunnitelmassa vaahteran ympärillä on muutakin, en edes muista mitä...mutta ilmeisesti jotain, mitä en sitten halunnutkaan istuttaa (enkä jaksa kaivaa pihasuunnitelmaa esiin). Myöhemmin ostin purppuraomenapuun (ihan vain kauniin kukinnan vuoksi) ja keksin istuttaa sen etupihalle. Ongelmaksi muodostui puiden väliin ja ympärille jäävät alueet, josta nurmikon leikkaaminen oli todella hankalaa ja ärsyttävää. Varsinkin, kun tuota mognolianvaahteraa ei saisi juurikaan leikata. Ajattelin, että järkevintä olisi poistaa nurmikko ja istuttaa perennoja puiden ympärille. Selkeää kuvaa siitä, mitä penkkiin istuttaisin ei ole ollut. Suunnitelma kypsyi valmiiksi oikeastaan ihan muutama päivä sitten, ja sitten olikin helppoa lähteä toteuttamaan ideaa!;)





Aika yhtä aikaa näiden ahaa-elämysten kanssa huomasin Tori.fi -sivustolta useamman ilmoituksen, joihin päätin tarttua samantien. Hankin ison kasan pihatiiliä kukkapenkkien rajaamista varten, paketin aluskangasta ja ison kuunliljan. Kun kannoin tiilet pihalle, piti päättää, mitä teen aiemmin ostamilleni purkutiilille, joilla olen kukkapenkkejä (kuten noista vanhan kukkapenkin kuvista näkyy) rajannut. Purkutiilien pulmana kun on niiden murentuminen talven aikana. Päätin nyt kuitenkin jatkaa rajausta ja hieman myös etupihan kukkapenkkien välejä purkutiilillä, koska niitä olen siellä aiemminkin käyttänyt. Sitä paitsi tykkään niiden ulkonäöstä! Uudet tiilet päätin käyttää myöhemmin takapihan kukkapenkkien rajaamiseen.

Tajusin myös ihan vast´ikään, että osa pihan kukista on jo sellaisia, että niitä voi ihan hyvin jakaa. Niinpä päätin napata takapihalta mirrinminttua ja vaaleanpunaista pikkusydäntä, sekä etupihalta jättipoimulehteä etupihan penkkiin.  Jo aiemmin oli istuttanut muutaman poimulehden ja kieloja purppuraomenapuun ympärille. Edullista istuttaa, kun voi jakaa oman pihan kasveista, joista osan on vielä saanut ystävän pihasta ja osan hankkinut edullisesti Torin kautta. Tällä kertaa tuo kuunlilja vaihtui kahvipakettiin. Purkutiiliä olen hakenut aiemmin sekä ilmaiseksi, että nimellisellä korvauksella.






Näissä kuvissa vaahteran takana oleva nurkkaus jäi vielä ilman multaa ja kasveja. Multakin on nyt paikoillaan, mutta istutukset teen loppuun luultavasti maanantaina, kun sade toivottavasti taukoaa. Toisaalta eipä ole tarvinnut kastella istutuksia, kun vettä on tullut melkein koko ajan taivaan täydeltä! Pensasaidan ja vaahteran väliin istutan vielä muutaman alun jättipoimulehteä ja tuonne kottikärryjen viereen tuota valkoreunaista kuunliljaa, samaa kuin vasemmassa reunassa.  Ihan tunne, kun saa jotain valmiiksi.:)

Tänään olenkin sitten kuvausopissa Helsingissä! Kameran akku on ladattu, jalusta ja ohjekirja kaivettu kaapin perukoilta. Tiedän, että kurssille on tulossa myös hyvää seuraa, joten eipä sitten muuta, kuin nokka kohti Helsinkiä...

Mukavaa sunnuntaita!
Taina

Kukkailotteluun voit osallistua täällä

19 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää teidän puutarha! Taitaa olla aika samassa vaiheessa kuin meilläkin, uusia juttuja suunnitellaan. Kivaa lähteä kuvailemaan, CU!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matkatar!:) Samalla tavalla kuin koti, niin tuskin tulee pihakaan koskaan valmiiksi. Tänään istuttelin Kesähuoneen penkkiin kukkia ja mietin jo sitä eteenpäin...että minne seuraavaksi rakentaisi penkin.;)
      Oli kivaa! Kiitos seurasta!<3

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Puutarhassa touhuaminen ja jonkun kohdan "valmiiksi saaminen" ilahduttaa aina isosti. Etenkin kun kaunista on tullut omien oivallisen ansiosta vielä edullisestikin. Antoisaa kuvauskurssia! Siinä toinen harrastus jossa pienilläkin uusilla oivalluksilla tulee iso edistys ja ilo ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!<3 Olet aina niin ihanan kannustava ja positiivinen, kiitos!:D Valmiiksi saamisen harha saa todella tyytyväiseksi, kunnes muistaa, ettei sellaista olekaan..:P

      Poista
  3. Kivaa puuhaa tuon istuttaminen ja suunnittelu. Mukavaa kurssia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niin on! Ehkä varsinkin se, kun idealamppu syttyy päässä.:D Oli ihana kurssi, suosittelen!:)

      Poista
  4. Hyvälle näyttää!! <3
    Piha on (ja sen kuuluukin olla) mielestäni samanlainen ikuisuusprojekti, kuin kodin sisustaminen! Miten tylsää olisikaan, jos kotikin olisi vain kerralla sisustuskaupasta ostettu kuvastokoti - ilman vuosien tuomaa kerroksellisuutta ja asujan omaa persoonaa! :)
    Ja suunnitelmia on aina mukavaa tehdä - kunhan antaa myös itselleen armoa, ettei aina kaikki menekään kuten paperille suunniteltu... Siksi koetankin itse puhua pihahaaveista; mitä kaikkea haluaisinkaan omaan pihaan joskus saada... <3
    Joku viisaampi joskus muuten arvioi, että pihan toteutuksen kustannukseksi olisi aina hyvä varata 10% talon rakennuskustannuksista - pitääkö paikkaansa sitten tuo, mene ja tiedä... :)
    Hauskaa kurssipäivää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon viisaista ajatuksia.<3 Kaikki aikanaan ja hiljaa hyvä tulee..muutenhan sitä joutuisi vielä tekemään moneen kertaan samoja paikkoja. Ai niin, paitsi että mä olen kyllä poistanut nurmea kauhean paljon paikoista, joihin sitä on ensin vaivalla saatu kasvamaan!:P No, ensi kerralla olen viisaampi.:)
      Mä luulen, että meidän kohdalla tuo 10% on mennyt kyllä yli. Riippuu varmaan tontin suuruudestakin. Meillähän on melkein 2500 neliötä. 500 neliön pihan on pakko olla aika paljon halvempi, talo voi silti maksaa yhtä paljon tai enemmän...:)

      Oli mahtava saada oppia valokuvaukseen! Suosittelen kaikille!:)

      Poista
  5. Ihanalta näyttää <3 Mulla alkaa pikkuhiljaa viherpeukaloa kutittaa, kun olen viime aikoina lueskellut paljon puutarhablogeja. Harmittavasti kotipiha jää tänä vuonna (ainakin toistaiseksi) vähän lapsipuolen asemaan, kun olemme niin tiiviisti mökillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija!<3 Nauti vain täysillä olostasi mökillä!:D Niin kauniin kimpun olit jälleen koonnut.<3

      Poista
  6. Hyvältä vaikuttaa sekä kukkapenkki että valokuvauskurssi! Iloa sunnuntaihin! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija!<3 Kyllä oli tänään helppoa nurmikonleikkuu, kun tuo nurkka oli kunnossa!:D

      Poista
  7. Kauniilta näyttää. Kyllä suunnitteleminen ja istuttaminen on mukavaa. Ja hienoa kun menet valokuvauskurssille. Mukavaa sunnuntain jatkoa! Meillä sataa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli!<3 Pihalla saa kans mukavasti oman käden jäljen näkyviin ja samalla ehkä sen vision, jonka on pään sisältä siirtänyt maahan. Luovaa ja ihanaa! Tänään on onneksi jo paistanut ja ollut lämmin.:)

      Poista
  8. Hyvältä näyttää ja tykkään kovasti noista tiilistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina!:) Nuo vanhat tiilet on niin kauniita.<3 Toivoisin vain, että kestäisivät talven paremmin...

      Poista
  9. Täältä tulee hatunnosto sun pihapuuhille! Mua on alkanut tympiä koko ajatus pihahommista, joista olin niin innostunut vielä toukokuussa. Olis vaan silloin heti pitänyt saada apuja suunnitteluun, kun into oli tapissa, mutta nyt sitä on jotenkin lamaantunut ja tuijottelen vaan rikkaruohoja ja aukkopaikkoja, mutten tee niille mitään, kun ei huvita. Ja kyllä siihen sekin tietty vaikuttaa, että kun työpäivän päälle on vaan muutama tunti aikaa, niin herkemmin sitä tulee lähdettyä pelailemaan tai kuunneltua sateen ropinaa lasiterassin sohvalla kuin käytyä savimaan kimppuun. Tuntuu, että kesäkukistakin värit haalistuu, kun aina vaan sataa. Plääh.

    Mutta Kekkilän yrttilaatikossa kaikki kasvaa sitä tahtia, ettei syödä kerkiä. Se on ihana!

    Kuvauspäivä kuulostaa kivalta. Olispa mukavaa olla mukana. Mutta koska en ole, iloitsen sun puolesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä sadesää saa jatkuvana mielen matalaksi. Onneksi tänään paistoi aurinko!:D
      Sanoisin, että älä ota sitä pihasta turhia paineita. Käy pelaamassa tai löhöä sohvalla, jos kaipaat niitä. Eihän se piha siitä minnekään katoa! Pidä sitä vaikka mahdollisuutena, jonka voit käyttää sitten, jos siltä tuntuu.
      Jee sun yrttilaatikollesi!<3 Mulla on levällään tuolla pihan perällä myös istutusalue. Ollut sellaisen kuukauden verran. Kato, se on näin helppoa elää keskeneräisen kanssa!;D Teen sen valmiiksi...sitten!

      Oli ihana päivä!<3

      Poista
  10. Totta, huomasin tänään, että olin unohtanut wilman salasanan, kun piti käydä siellä lukemassa uutta lukujärjestystä! Onneksi olin kirjannut sen itselleni muistiin ihan varmuuden vuoksi...;D Mutta tiedän kyllä tuonkin, kun työt meinaa haitata harrastustoimintaa.:P

    VastaaPoista