tiistai 7. helmikuuta 2017

Viherkasvit ja amppelin pikatuunaus




En ole ollut "viherkasvi-ihminen" sitten 90-luvun, tai ehkä en silloinkaan. Monen monta vuotta ainoa viherkasvi meillä on ollut rahapuu, jonka hankin tähän kotiin joskus 10 vuotta sitten. Viime vuonna kasvatin äidiltäni saamasta pistokkaasta (vastoin kaikkia odotuksia) ihan valtavan suuren tuoksupelargonian. Annoin sen keväällä siskolleni siinä vaiheessa, kun se alkoi peittää toisen puoliskon olohuoneen ikkunasta. Olohuone oli muuttumassa viidakoksi, kovin muodikasta, vaan ei silti mun mieleen! Lokakuussa minut valtasi kaktuskuume. Marraskuussa hankin vielä uuteen amppeliin juorun ja eräänlaisen maksaruohon.
 
 



Vaikka periaatteessa ostamani amppeli oli kiva siitä, että kukat sai yhteen paikkaan ripustettua (en tykkää yhtään siitä, että kukat on ripoteltuna sinne tänne), ja olkookin, että ylin astia oli ihan liian ahdas millekään kukalle, niin amppeli on ollut mielestäni jotenkin epäsiisti, liian rönsyilevä. Alunperin mulla oli ajatus vaihtaa narut jämäkämpään nahkaan, mutta homma jäi aikomuksen asteelle. Nyt joudun tunnustamaan, ettei musta sittenkään taida ole viherkasvi-ihmiseksi... Maksaruoho on henkitoreissaan kodinhoitohuoneessa, eikä tuo juorukaan suoranaisesti kukoista. Kaktukset sentään ovat vielä hengissä!

Viime viikonloppuna päätin tehdä amppeliärsytykselleni jotain, eli poistin amppelista narut ja tilalle vaihdoin ohuet nahkajäljitelmät, kolmen astian sijaan takaisin roikkumaan päätyi vain suurin ruukku, samalla ripustus sekä koko näkymä, muuttui heti ryhdikkäämmäksi (kuvia kokonaisuudesta on kauhean vaikea ottaa vastavalon vuoksi). Vaikka olen ihastellut amppeleita, on niihin suhtautumiseni edelleen ristiriitaista, samoin kuin viherkasveihin ylipäätään. Ehkä se on se 90-luku, joka tulee vielä liikaa mieleen... 







Luulen, että viherkasveja ei meille tämän enempää tule, vaikka osa noista kuolisikin. Sen sijaan haaveilen kasvattavani sekä vihreää syötävää, että jotain kukkivaa pihalle. Viikonloppuna hypistelin jo kaupassa monenlaisia siemeniä, mutta maltoin toistaiseksi mieleni.  Ikeassa näyttäisi muuten olevan myynnissä todella tyylikäs amppeli, johon voisi noita vihreitä laittaa kasvamaan...Heh!:P

Tyhjensin tänään muistikortilta kesäkuvia ja kylläpä tulikin ikävä lämpöä ja vihreyttä. Oliskohan nää pakkaset meidän talvi, ja sitten voisi alkaa kevät?

Taina


8 kommenttia:

  1. Kaktukset ovat kivoja viherkasveja...rahapuukin minulta löytyy..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole aiemmin noista kaktuksista tykännyt, mutta ihan huomaamatta (trendien sanelemana) yht´äkkiä huomasinkin tykkääväni, ja jopa niin paljon, että oli pakko hankkia pari itselle.:D Yhden oikein ison voisin ehkä kuitenkin vielä hankkia...;)

      Poista
  2. Voihan rahapuu! Mulla ei ole yksikään säilynyt hengissä, vaikka kaiken järkeni olen pistänyt peliin :). Ensin kastelin liikaa ja sitten varmaan liian vähän tai jotain, mutta ei toteutunut kumpikaan osuus siitä, kun sanoin miehelle, että "JOS tän saan pysymään hengissä, niin meistä tulee rikkaita". Juu en saanut, eikä tullut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin kuule lohduttaa sinua, että ei meistäkään ole vuosien saatossa tullut rikkaita, vaikka rahapuu on kasvanut ja voi ymmärtääkseni hyvin!;D Aiemmin vein rahapuun aina talviksi omaan luokkaan, missä se tuntui viihtyvän todella hyvin...(Siellähän ne vähät pennosetkin tienataan) Varmaan riittävästi hiilidioksisia ilmassa! Nyt kasvi on niin iso, etten viitsi kuskata sitä eestaas, ja vaikka meillä on parina kesänä käynyt yksi opettaja kukkia kastelemassa, niin olen ajatellut, että tuon verran vihreää meillä voi aina olla kotona.:P

      Poista
  3. Oih se tuoksupelargonia oli ihana <3 Saamani oksa kasvoi todellakin nopeasti ja rakastin sen tuoksua kun kukkaan koski, mutta vielä enemmän sitä kukkaa rakasti Ipana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Ipana!<3 Jos muistaisin kysyä Teijalta, missä jamassa kukka on...Voisit saada siitä uuden pistok...herkkupalan Ipanalle!;D

      Poista
  4. Mulla ei montaa viherkasvia ole, mutta rahapuu on. Se ei ole vielä kovin iso, mutta sen olen sentään saanut pysymään hengissä vuoden verran. Silloin tällöin pudottelee alimmaisia lehtiään, mutta haluan uskoa että se kuuluu asiaan kun se kasvaa pituutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mullakin on tuosta matkan varrella lehtiä putoillut, joskus jopa pieniä oksia. Vuosi sitten käytin tuon suihkussa, ja luulen, että se tykkäsi suihkusta paljon.:) Mä kastelen tätä todella epäsäännöllisesti, ja siihen se näyttää tyytyvän.

      Poista