Matkalla Ischian saarella

Puoli viikkoa on nyt tässä kotona oleiltu ja elo on tasaantunut reissun jälkeen. Tämä viimeisin reissumme Ischian saarelle oli muistaakseni ensimmäinen yli kymmeneen vuoteen, joka oli valmis pakettimatka. Tavallisesti mies on meillä se matkanjohtaja, joka varailee lennot ja hotellit pitkän selvitystyön jälkeen. Samalla insinöörin tarkkuudella hän aina ottaa selvää kaikesta muustakin etukäteen. Tällä kertaa oli siis helpompi hänenkin lähteä matkaan, kun ei tarvinnut selvitellä busseja, junia, niiden maksukäytäntöjä, pysäkkejä tms. etukäteen.

Vaikka olimme Ischian saaresta etukäteen lukeneet, niin käytännössä taisimme kaikki Sant Angelon -kylään majoittuneet suomalaiset olla aluksi yllättyneitä siitä, millaisen matkan päässä kylä sijaitsee. Ensin saimme bussikyydin Napolin ulkopuolelle satamaan, siitä lautalla tunniin verran Ischian satamaan, Ischia Portoon, josta bussi vei meidät pienen matkan päähän ja kyyti vaihtui tilatakseihin, jolla kesti noin 45 minuuttia ajella kapeita ja mutkaisia teitä Sant Angeloon. Viimeiset sadat metrit kylässä kuljettiin sähköautoilla, mikä on kyllä harhaanjohtava nimitys golfkärrystä. Kuulostaako monimutkaiselta? Kieltämättä se oli sitä jonkin verran.

 

Italialaiset...Kaikessa on puolensa. Kovaäänisiä, iloisia, huolettomia. Tyyli ja kauneus, se on tärkeää. Oisko nuo etelän ihmiset enemmän sinuja kroppiensa kanssa? Tuli mieleen kun katselin vanhoja rouvia bikineissä, joissa he kulkivat luontevina. En nähnyt myöskään yhtään mustiin kaapuihin pukeutunutta leskeä, kuten Kreikassa usein näkee, ehkä katolilaisuus eroaa tässä ortodoksisesta... Ischian ja Caprin kadut ovat todella kapeita, mutta käsittämättömän taitavasti kuskit siellä pyörittelevät autojaan. Toisaalta hotellinhenkilökunta kyseli meiltä viimeisenä iltana, kuinka monta henkeä meidän ryhmässä on. Toiselta porukalta oli kysytty, mihin aikaan sähköautojen pitäisi olla meitä aamulla hakemassa. Yksi kanssamatkustaja sanoikin osuvasti, että kun henkilökunta sanoo - No problem, niin meillä on problem. Sellaista säätämistä...

 

Ischian saarella lomailevat paikalliset ja heidän lisäkseen enimmäkseen saksalaiset ja venäläiset. Sesonki ei ollut vielä alkanut, mekin oltiin ensimmäinen erä Aurinkomatkojan matkalaisia tänä kesänä. Viikonloppuna paikalliset tulivat rannoille (kuvassa) ja merelle veneineen, mutta arkipäivinä saarella oli vielä aika hiljaista, varsinkin jos vertaa Capriin, Amalfiin ja Positanoon, joihin teimme retket. Oli hieman erilainen hulina noissa paikoissa! Postailen niistä vielä myöhemmin.

 

Tällainen jyrkkärinteinen paikka ei varmaan ole paras pienten lasten kanssa lomaileville, mutta meitä se ei haitannut. Liikuimme joka päivä paljon, pahin mäki oli mielestäni heti hotellilta lähtiessä, siinä hengästyi ja hikosi, vaikka kuinka olisi yrittänyt mennä hiljaa. Kylän syrjäisyys vaati niinä aamuina lähdön kukonlaulun aikaan, kun halusi ehtiä vaikkapa toiselle saarelle menevään lauttaan.  Syrjässä olemisella on se hyvä puoli, että kylä ei mielestäni ole mennyt turismista pilalle, vaan siellä on aitoa Italiaa vielä turistille ihmeteltäväksi.

Ruoka oli ihanaa joka paikassa, missä söimme. Suosikkipaikaksi muodostui hotellimme alapuolella oleva rantaravintola, jossa kävi myös paikallisia syömässä. Kävimme siellä erikseen myös jälkiruualla, sillä tiramisu oli ihan taivaallisen hyvää. Pastaa, pitsaa ja salaatteja söimme enimmäkseen. Mereneläviäkin maisteltiin, mutta niistä ei kyllä meidän suosikkiruokaa taida tulla.:)

Etelän kohteeksi Ischia on muuten poikkeuksellisen vehreä, ja pienenä miinuksena siitä seuraa hyttyset. Mun jalat oli aivan täynnä puremia, enkä edes älynnyt hakea voidetta apteekista. Upeat maisemat, aito italialainen tunnelma, meri ja aurinko, joka sellaista kaipaa, niin uskallan suositella matkakohteeksi Ischiaa. En usko, että itse menen uudelleen Ischiaan (koska on niin monta paikkaa näkemättä), mutta tuolle seudulle tahdon ehdottomasti toisenkin kerran!

Taina 

MakroTex -haaste / Loma