keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 *** heinä-syyskuu



Kesän ja alkusyksyn, koko vuodenkin, suurimmat jutut olivat esikoisen rippijuhlat, sekä kesähuoneen rakentaminen. Heinäkuussa tuli bloggailtua ahkerasti. Esikoisen rippileirillä ollessa, matkasimme kolmestaan Tanskaan. Tuli tehtyä myös monen monta lähireissua. Suomen kesä.<3






Heinäkuussa kuviakin kertyi niin paljon, että niitä oli suorastaan pakko laittaa kahteen eri kollaasiin. Heinäkuun luetuin juttu on pohdintani sinisen paluusta sisutukseen, lähinnä kesähuoneeseen. Joku kuulema linkitti jutun jonnekin (?), ja sitä kautta juttu on saanut pitkin syksyä lukijoita, vaikka se ei heti julkaisun jälkeen löytänyt kohdetta.


Elokuussa kesähuone alkoi valmistua todenteolla. Piha koki kovia mullistuksia, ja minä sain päähäni mm. ripustella pallovaloja terassille juhlia edeltävänä iltana ja käsitellä terassin ennen juhlia mustaksi. Ensi kesä näyttää, kuinka viisas tuo päähänpinttymä mustasta terassista oli.






Rippipäivänä oli suorastaan kuumaa, mutta juhlista selvittiin kunnialla. Vähän haikeana välillä katselen kuvia tuosta päivästä. Aika menee niin nopeasti! Loppukuu kuluikin aika pitkälti istutuspuuhissa. Onneksi säät suosivat myöhäistä pihanlaittajaa.:) Elokuun luetuin postaus on juttu venetsialaisista. Välillä on mahtavaa käydä juhlissa, jotka on täydellisen hyvin suunniteltu, ja joissa pääset itse vain nauttimaan tunnelmasta.

Syyskuussa kesähuone käytännössä valmistui. Toki kaikenlaista laittamista riittää tulevaisuudessakin, mutta periaatteessa rakennus on valmis. Keväällä, toivottavasti, saadaan terassi kesähuoneen sivuille ja istutuspuuhat jatkuvat aivan varmasti!




Syyskuun luetuin postaus löytyy sivupalkista luetuinpana postauksena tällä hetkellä. Ihastuin kovasti Elloksen kuvastoon, joka oli minusta jotenkin harvinaisen tyylikkäästi toteutettu. Kirjoitin jutun kauhean insiraation vallassa, mutta julkaisun jälkeen se sai vain kourallisen lukijoita. Enemmän lukijoita juttu löysi vasta muutaman kuukautta myöhemmin, ehkä jonkun linkin kautta. Välillä on aivan mystistä, miten jostain jutuista tulee suosittuja! Nyt mua vähän hengästyttää. Toivottavasti jaksatte vielä yhden koostepostauksen huomenna tai myöhemmin...

Välillä inspiraatio johonkin, niin kuin  vaikka siivoamiseen, iskee muhun ihan ihme hetkellä. Koko aamun on poltellut, että pitää päästä varastoon penkomaan/järjestelemään. Kun kerran inspiraatio iskee, niin sehän on mentävä!;D

Hyvää uutta vuotta 2015!

Taina



tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 *** huhti-kesäkuu



Olen aina tykännyt valokuvista, valokuvauksesta, joskus jopa valokuvattavana olemisesta. Takavuosilta tulee paljon hetkiä mieleen, kun olen iskenyt valokuva-albumin ystävälleni käteen selattavaksi. En ole ihan varma, ovatko kaikki jakaneet tätä valokuvainnostusta kanssani.;D 

Häpeäkseni on tunnustettava, että meillä on kymmenen vuoden valokuvat teettämättä, ja lähes kaikki omalle läppärilleni tallennetut kuvat varmistamatta. Olisi ihan kauhea juttu, jos valokuvat häviäisivät tai tuhoutuisivat! Vaikkeivat ne mitään loisto-otoksia olekaan, niin pala omaa ja perheen menneisyyttä kuitenkin. Blogin päiväkirjamainen puoli viehättää minua myös paljon, sillä olen aina nuorempana pitänyt päiväkirjaa. Parasta blogissa on kuitenkin vuorovaikutus lukijoiden kanssa, ne kommentit! Ne tekevät blogista blogin, päiväkirjan sijaan.

Eilen selasin pikaisesti läpi kuluneen vuoden kolme ensimmäistä kuukautta. Palataanpa tänään tämän vuoden kevääseen, vuoden toiseen neljännekseen.



Pääsiäinen ja ja erityisesti kevätkukat toistuvat huhtikuun kuvissa ja tunnelmissa. Paleltuneiden ruukkukukkien tilalle ostin tietenkin uudet, keltaista meillä ei yleensä näe koskaan!:) Huhtikuun ostoksiin kuuluu myös nuoremman pojan huoneeseen haaveilemani Hay About A Chair-tuolin, mikä on minusta edelleen erittäin hyvä ostos. Suosituin postaus liittyykin juuri tuohon tuoliin, sekä lahjakortin arvontaan, jonka sain tuolin ostaessani. Nyt mulla muuten olisi oma työpiste, jonne voisin tuon tuolin "pölliä"...;)


Toukokuussa ihastuttaa aina kukkimaan puhkeavat omenapuut, kielot, jopa voikukat (ei omassa pihassa). Vihreys ja valo saavat tuntemaan, että sitä on taas selvitty hengissä yhdestä pitkästä talviajasta.





Toukokuussa aloitimme pihatöiden ja kesähuoneen suunnittelut tosissaan. Saimme vihdoin myös asfaltin omalle pihalle vuosien odotuksen jälkeen. Noo, mä olisin halunnut sen antiikkilaatoituksen mielummin, mutta se olisi vaatinut rahaa moninverroin asfalttiin verrattuna...Kuukauden suosituin postaus on juttu, johon keräsin kuvia siitä, miltä kesähuoneessa voisi tyylillisesti näyttää. Nyt voinkin todeta, että kyllä siinä on mielestäni onnistuttu!<3


Kesäkuussa tulikin ulkoilutettua kameraa ahkerasti. Lahden satamaa, Pikku-Veskua, Enonsaarta, Mill-Jazzit...ja säät suosivat kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Elämä keskittyi selvästi ulos, eikä seinien sisälle. Pihahommia aloittelin kunnostamalla kukkapenkin reunusta, ja kesähuoneen ikkunoiden kunnostaminen pääsi myös vauhtiin. Juhannuksen jälkeen lähdettiin etsimään aurinkoa pohjoisesta, ja taisi se pari päivää paistaakin, ennen sateitten tuloa...;D Kesäkuun luetuin postaus on hyvinkin käytännönläheiset sisustusvinkit, joilla osallistuin Pienen Linnun bloggaajille järjestämään arvontaan. Jatketaan huomenna heinäkuusta!



Tämän viikon MakroTex-haasteen aiheena on tällä kertaa Muistot. Lisää muistoja löydät Pienen Linnun blogista!


Taina

maanantai 29. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 *** tammi-maaliskuu



Vuoden vaihtuessa on (yleensä) kiva katsoa hieman taaksepäin ja samalla voi tähyillä jo hieman tulevaakin. Blogiini on tullut tämän vuoden aikana iso joukko uusia lukijoita, joten ehkä näistä vanhojen muisteluista saa hieman paremmin kuvaa blogistani ja ehkä sieltä löytyy postauksia, jotka ovat jääneet vielä lukematta. Jottei tästä tulisi liian raskasta, jaoin vuoden neljään osaan. Aloitetaan vuoden kolmesta ensimmäisestä kuukaudesta.




Tammikuussa harjoittelin kovasti käyttämään järjestelmäkameraani, jonka olin saanut jo melkein vuotta aiemmin mieheltäni lahjaksi. Hän on ollut ehdottomasti suurin tukijani tässä blogiharrastuksessani. Kiitos siitä!<3 Kuvasin usein ulkona, koska sisällä valon määrä on tammikuussa vielä kovin vähäistä.

Sisustuksessa ihastelin harmaata kera pastellisävyjen. Kuukauden suosituin postaus on kuitenkin ohje Leilan mutakakkumuffinsseista. Niitä voi kyllä suositella edelleen.:)





Voi, miten ihanan keväiseltä joissain helmikuun kuvissa näyttääkään! Lunta oli koko talvena niin vähän, etten tainnut käydä kertaakaan hiihtämässä. Viime talven uusi leikkokukkaihastus oli ehdottomasti anemone, joita näkyy sekä helmi- että maaliskuun kuvissakin. Kuukauden suosituin postaus on juttu, jossa muistelen Salppurin kisoja.




Maaliskuussa istuttelin hieman yli-innokkaana jo kukkia terassille, jotka harmikseni paleltuivat...muistaakseni, kun olin leirikoulussa Berliinissä. Pastellisävyt ja valkoinen toivat kevättä kotiin. Onni potkaisi blogiarpajaisissa, ja voitin Kubuksen kynttilänjalan omaksi. Kuukauden luetuin juttu on  5 kysymyksen blogihaaste, joka toi paljon vierailijoita haasteen lähettäneen Marjan upeasta blogista.

Tältä näytti vuoden 2014 ensimmäinen neljännes minun kameranlinssin läpi. Mitä sinulle jäi mieleen alkuvuodesta -14?

Taina

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Tarjottavaa uudenvuoden juhliin



Joulusta kun on selvitty, niin sitten saakin jo miettiä uudenvuoden vastaanottamista. Meille tuli yllättäin kutsu juhliin, joita vietetään venäläisellä teemalla. Jännä nähdä, mitä tuleman pitää. Juhlat järjestää sama mies, joka oli järjestämässä juhlia täällä ja täällä, joten varmasti jotain hienoa on luvassa! Omia juhlia ei siis ole suunnitelmissa. Tuli kuitenkin mieleen vinkata parista tarjottavasta, jotka sopisivat hyvin uudenvuoden juhlintaan.

Molempiin tarjottaviin sain inspiksen Marian blogistaOhjeet eivät ole suoraan tuolta, mutta aika usein saan päähäni kokeilla jotain uutta juuri Marian kokkauspostausten jälkeen.:) Tein marenkikakun tapaninpäivänä, ja se saikin kovasti kehuja. Marenkipohjan voi valmistaa jo hyvissä ajoin ennen juhlia, eikä täyttö ja koristelu vaadi juuri aikaa tai vaivaa. Itse asiassa kakku maistui seuraavana päivänä jopa paremmalta, eikä ulkonäkökään ollut mennyt miksikään. Kuvat kokonaisesta kakusta olivat harmikseni niin keltaisia, että saatte tyytyä nyt seuraavan päivän kuviin kakkupalasta. Näistä tuli joka tapauksessa parempia kuin ennen tarjoilua, kiireessä napatuista, koko kakun kuvista.


  



Pohjan valmistin samalla ohjeella, kuin viime pääsiäisenä sitruunaisella täytteellä tehdyn. Tällä kertaa tein leivinpaperin päälle kaksi niin isoa pyörylää taikinasta, kuin siihen vain yhtäaikaa mahtui. Marenkien väliin täytteeksi laitoin puoli purkillista Mascarpone-juustoa (noin 125g) ja reilun desin kermaa, jonka vatkasin. Mascapone-kermaseoksen päälle nakkelin puolukkasurvosta, ja kakun päälle raidat valmiista kinuskikastikkeesta. Yksinkertaista, mutta niin hyvää!


Toinen herkku onkin sitten suolaista, ja sehän käy monesti makeaa paremmin kaupaksi. Valitettavasti tarkkoja mittoja mulla ei ole tähän, mutta rohkaisen kokeilemaan, jos lohileivät kuulostavat hyvälle.:)




Jääkaapissa oli vielä savulohta joulun jäljiltä. Laitoin sitä ehkä noin sata grammaa ja pari ruokalusikallista ranskankermaa (10 prosenttista) ja saman verran kermaviiliä (siitäkin kevytversio) sekaisin. Sekaan ripottelin hieman sitruunapippuria ja Santa Marian lime&chili-maustetta.






Osaan leivistä käytin piparkakkumuottia, ja osaan en.  Tuollaisen "tuplatähden" väliin (leipää molemmin puolin ja täyte välissä) voisi lisätä myös kananmunasiivun tuomaan lisää ruokaisuutta, kuten laitoin tuohon leipäsiivulle.



Herkullisia uudenvuoden juhlia!:)

Taina

lauantai 27. joulukuuta 2014

Jouluna 2014



Niinpä ne joulupyhät taas hurahtivat vauhdilla ohi! Joulukoristuksista (niistä aika vähistä sellaisista) en halua luopua ainakaan vielä. Eiväthän nuo ole paikallaan olleet vielä viikkoakaan. On ollut tunnelmallisen jouluista ja kuitenkin mukavan rentoa. On syöty hyvin, pelattu hieman yhdessä poikien kanssa, katsottu yömyöhään leffoja, ja vietetty tapaninpäivää kahden veljeni ja siskoni perheiden kera.






Tuossa lähellä asuva veljeni tekee musiikkia työkseen, ja hän toi mukanaan äänityslaitteet, ja meidän työhuoneesta tuli eilisillaksi studio. Instassa pieni kurkistus studioon... Taustat hänellä oli jo valmiina, ja sitten päästiin vuorollamme lurittelemaan. Naurava kulkuri sai illan aikana meidän version.;D






 

Luntahan meillä oli jo ennen jouluakin, ja taisivat ne suurimmat sateet kiertää tämän paikan aattona. Hieman lisää lunta on kuitenkin tullut, ja siellä täällä puissakin on kaunis lumi ja kuura. Pakkasta on sen verran, että kesähuoneen ikkunoita koristaa kuurankukkaset, ja näkyvyys sisältä ulos on aika heikko.:) Nyt tuntuu viimein talvelta! Aurinkokin on näyttäytynyt jo monena päivänä, valoa kohti ollaan matkalla...









En ole kovinkaan hyvä olemaan jouten. Mielessä alkaa jo pyöriä, mitä voisi tehdä tässä välipäivinä, kuten kaivaa pitkästä aikaa ompelukoneen tai mennä töihin poistamaan maaleja tästä rumiluksesta...Kuntoilutkin olisi hyvä palauttaa elämään nyt heti, eikä vasta uuden vuoden jälkeen!






Toivottavasti teilläkin on ollut hyvä joulu!<3

Taina

torstai 25. joulukuuta 2014

Joulua meidän tapaan



Jos elämä välillä luiskahtaa suorittamisen puolelle, niin onpa hyvä, että meillä on joulu, ja erityisesti tämä joulupäivä! Teini-iässä se taisi olla vuoden kauhein päivä, kun kavereiden kanssa ei voinut olla, mutta aikuistumisen myötä siitä on tullut ehkä vuoden paras päivä. Päivä, jolloin ei ole mitään pakkoa, voi laittaa vaatteet päälle tai olla yöpuvussa, lueskella kirjaa tai pelata lautapelejä, katsella hömppäleffoja, syödä suklaata ja eilisen jouluruokia...



 



Tykkään laittaa joulupöytää rauhassa ja jätän aina hieman inspiraatiolle tilaa esim. kattauksen suunnittelussa. Tällä kertaa ne oli nuo kävyt, jotka keksin laittaa pöytään loppusilaukseksi. Villiviinin papukaijatulppaanikimput havuilla höystettynä ovat mielestäni aivan upeat. Katajille askartelin tuollaiset suojapussit lahjapaperista.


Joululahjojen lahjapaperit mulla on jo vuosia olleet kovin yksivärisiä, yleensä valkoista tai ruskeaa. Tänä vuonna käytin Granitista ostamaani valkoista ja mustaa, sekä Tigerista ostamaani vihreää, paperia. Ajattelin, ettei lasten lahjat voi olla ihan musta-valkoisissa...Ensimmäistä kertaa elämässäni sulattelin paketteihin myös sinetit päälle. Sinettisetin löysin ihan sattumalta Clasusta. Sinetöinti oli minusta hauskaa puuhaa! Pakettikortit askartelin osittain samoilla ilmaisprinteillä kuin viime jouluna, osittain Katin taiteilemilla printeillä. Kiitos vain Kati!:)


  





Olin kai ollut kiltti, sillä sain lahjaksi toivomani uuden kameran.<3<3<3 Olympuksen minijärkkäri on tehnyt tämän aamun aikana ison vaikutuksen. Jouluaamu onkin mennyt uuteen kameraan tutustuessa ja napsiessa kuvia joulukodista. Näihin kuviin en ehtinyt edes sohvatyynyjä asettelemaan, oli niin kiire kuvia ottamaan. Työhuoneen valaisinkin näyttäisi kuvissa vallanneen tähden paikan. ;D









Aikamoinen kuvatulva, vaikka yritin tosissani karsia. Tällä postauksella osallistun samalla jälleen kerran Mrs K:n kuukaudenhaasteeseen. Meillä jatketaan joulun viettoa alussa mainitsemillani tavoilla, rennosti ja hyvillä mielin. Huomenna vietetään sitten tapania sisarusteni kanssa täällä meillä.

Iloista joulupäivää!:)

Taina


 


keskiviikko 24. joulukuuta 2014

maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulua kesähuoneeseen



Siskon myyjäisistä sain joulumielen lisäksi kuusen kesähuoneeseen ja kranssin etuoveen. Kuusi on latvus, jota kävyt koristavat. Harmi, kun en muistanut niitä erityisesti kuvata! Muuta koristusta ei tarvita kuin pienet led-valot. Luulisi kuusen kestävän kylmässä kesähuoneessa pitkään.








Kesähuoneen oveen siirsin syyslomalla Villiviinistä ostamani katajakranssin. Se on edelleen kohtuullisen hyvässä kunnossa. Kesähuone on ollut täysin käyttämätön nyt loppuvuodesta. Lämmitin jäi vielä ostoslistalle ja lampaantaljat ovat jatkuvassa käytössä sisällä keittiössä. Pitäisikin olla noita taljoja sen verran, ettei tarvitsisi siirrellä niitä ulkoa sisälle ja päinvastoin. Täytyy varmaan jotkut glögit käydä tuolla nauttimassa kaikessa rauhassa. Jotenkin tuli Muumien joulu mieleen kesähuoneen kuusta koristellessa.:)





Etuoveen puolestaan laitoin siskoni tekemän männynjuurikranssin. Hän on suihkuttanut päälle hieman valkoista (?) maalia. Kranssin keskelle sidoin mustalla nauhalla oppilaalta saamani huopasydämen.




Tästä se joulu hiljalleen rakentuu. Tämä päivä on mennyt siivotessa. Olikin pakko tulla hetkeksi huilimaan tietokoneelle ja pitää kahvipaussi. Kummasti alkoi vain silmiä tässä painaa...Meidän teiniä lainatakseni, taitaisin tarvita "korvaavat" eli pienet päikkärit.;D

Mukavaa maanantaita!:)

Taina

 

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulumieltä








Alkaa tuntua joululta.:) Ihana odotus, juuri se on melkein parasta joulussa. Otin eilen kaapista poikien aikoinaan askartelemat tontut esille, samoin parit Maileg-Nisset karkkikulhon reunalle. Uudelle työpöydälleni pääsivät myös tonttutytöt, jollaisia erään oppilaan äiti taituroi lähes 15 vuotta sitten koulun joulumyyjäisiin. Yllätyin itsekin, mutta tuntui siltä, että vähän punaista olisi paikallaan.:)








Torista 50 eurolla ostettu pöytä- ja tuoli-setti ovat siis uusi työpisteeni. No, lomalla ei tarvitse työasioita miettiä, eikä töitä tehdä, joten pöytä saa varmasti pari viikkoa toimia lähinnä joulukoristeiden laskupaikkana. Tuoli on kerännyt sukulaisilta jo kovasti kehuja, mutta minä ostin setin lähinnä pöydän vuoksi. Tuolissa on kyllä hyvä istua, mutta pyörät rullaavat heikosti. Ja koska mulla on mielessä, että kontrastia pitäisi olla, niin siksipä ajattelen, että työtuolin etsintä jatkuu... 


Tänään oli myös siskoni navetalla myyjäiset (edellisten myyjäisten tunnelmaa löydät esim. täältä). En niitä tällä kertaa ehtinyt täällä blogin puolella ollenkaan mainostamaan kaikessa kiireessä. Hyvin oli varsinkin eilen ihmisiä liikkeellä. Minäkin kävin hieman hakemassa joulumieltä ja jotain muuta jouluista meille. Tässä joka tapauksessa pienet tunnelmapalat navetalta.



 







Tällä kertaa tuli tällainen sitäsuntätä-postaus, mutta sellainen päivä tämä neljäs adventtisunnuntai on ollut.

Joulumieltä sinnekin!:)

Taina